maanantai 3. kesäkuuta 2019

Miksi odotan lomaa, vaikka rakastan työtäni?

J: Täällä kirjoittelee yksi lomalainen! Nyt alkaa jo vähän tuntua lomalta, kun istun tässä keittiön pöydän ääressä juomassa toista kupillista aamukahvia, YleX soi taustalla ja maljakossa komeilee lauantaina oppilailta saadut kukat. Loman ensimmäinen maanantai on ehdottomasti koko loman paras päivä. Kaikki on vielä edessä, eikä ole kiire minnekään. Hieman luksusta!

Mä en ole sitä ihmistyyppiä, joka julkaisee maanantaisin somessa ihania mietelauseita siitä, miten maanantai on viikon ihanin päivä ja uuden alku. Ehei, mä olen se, joka selaa nopeasti pois niistä kuvista ja odottaa viikonloppua. Sekä se, joka julkisesti laskee päiviä lomaan. Teen tämän kaiken, vaikka tykkään työstäni ylikaiken, enkä haluaisi vaihtaa mihinkään muuhun. Töissä on lähes aina hauskaa, työ on palkitsevaa ja omat työnsä tulosta pystyy seuraamaan.. Lisäksi koskaan ei ole kahta samanlaista päivää, ei todellakaan.. Työ on haastavaa, eikä tekeminen lopu. Eikä arjessakaan mitään vikaa ole. Miksi sitten olen näin innoissani lomasta? Ja viikonlopuista yleensäkin? Sitä olen miettinyt..

matilda2
matilda6
matilda8

Ehkä siksi, koska viikonloput ja lomat ovat niitä hetkiä, jolloin olen vastuussa vain itsestäni. Silloin ei tarvitse miettiä, että muistinko laittaa kaikki tarvittavat merkinnät Wilmaan, vastasinko huoltajan viestiin tarpeeksi selkeästi, osasinko lohduttaa oikeilla sanoilla surullista lasta, selvitinkö kiusaamistapausta tarpeeksi hyvin ja eriytinkö läksyissä oikeita oppilaita.. Eikä pelätä, mitä siellä Wilmassa nyt on tai menikö kokeet heikosti. Stressaan helposti ihan liian pienistäkin asioista ja monesti illat (ja yöt) menevät murehtien asioita, joihin en oikeasti pysty edes vaikuttamaan. Liian monesti otan syyt niskoilleni asioista, jotka eivät oikeasti ole edes mun syytä. Jos vaikka testi menee huonosti, ajattelen opettaneeni asian liian huonosti. Jos monella on läksyt tekemättä, ajattelen kertoneeni sen huonosti. Jos oppilailla on riitaa, ajattelen luokkahengen olevan liian huono. 

Kaiken sen huolehtimisen vastakohtana tarvitsen säännöllisesti hetkiä, jolloin voin olla murehtimatta toisten asioita. Koen, että se on yksi syy, miksi opettajat tarvitsevat pitkän loman. Toki myös moniet muutkin päivittäin ihmisten - varsinkin lasten - kanssa työskentelevät tarvitsisivat. Uskon, että ajan kanssa mäkin osaan vähentää stressaamista ja huolehtemista. (Yksi kollegani kommentoi kerran, että viimeistään siinä vaiheessa kun mulla on omia lapsia.) Nyt juuri tällä hetkellä tuntuu kuitenkin todella hyvältä, kun seuraavat kaksi kuukautta unohtaa muiden ihmisten murheet.

matilda3
matilda5
matilda
matilda4

Toki odotan lomaa siitäkin syystä, että saan nukkua aamulla pitkään, saan syödä lounaan rauhassa ilman keskeytyksiä, saan käydä vessassa milloin haluan, saan juoda kahvini lämpimänä.. Jokaisella on varmasti omat syynsä odottaa lomaa tai viikonloppua, eikä se tarkoita, etteikö olisi tyytyväinen elämäänsä tai työhönsä. Ehkä siksi mua ärsytää välillä ne "ihanaa maanantai, viikon paras päivä!" tai "elämäsässäni on jotain vialla, jos odotat vain lomaa" -päivitykset, joita aina säännöllisesti näkee tietyllä ihmistyypillä. Toki mäkin olen sitä mieltä, ettei koko elämää voi elää odottaen jotain. Mutta onhan elämä aina hieman parempaa, kun on mitä odotta! Vai mitä? Vai leimautuuko heti työnsä vihaajaksi, jos möntää odottavansa viikonloppua tai lomaa?

Miksi sä odotat lomaa? Vai odotatko edes?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti