perjantai 14. kesäkuuta 2019

Löytö kotikaupungista

J: Istutaan tällä hetkellä junassa matkalla Edinburgiin ja kirjoittelin aikani kuluksi muutaman postauksen Lake Districtiltä tänne blogiin, mutta kuvien muokkaus ei nyt yhtään houkuta, joten palataan hetkeksi Suomen maisemiin. Tarkemmin sanottuna Salon maisemiin!

Ensimmäisenä lomapäivänä päätin, että nyt on aika korjata muutama aukko sivistyksessä ja lähteä tutkimaan, mitä kaikkea Salosta löytyy. Olen ollut salolainen pian kolmen vuoden ajan. Tosin ennen sitä asuin Halikossa melkein 20 vuotta, eli nykyisen Salon alueella. Eli käytännössä olen asunut reilusti yli 20 vuotta Salossa, mutta tunnen silti melko huonosti kotikaupunkiani. Liikun arkisin pääosin Halikon ja Salon keskustassa ja muualla tulee käytyä harvoin. Nyt kuitenkin asia korjataan!

Riikka on kehunut mulle jo jokin aika sitten Perniössä sijaitsevaa Latokartanonkoskea. En ollut koskaan ennen kuulutkaan siitä ja ajattelin, että ei paikka varmaan niin ihmeellinen ole..

koski3
koski2
mylly

Kuinka väärässä olinkaan! Latokartanonkoski on upea, kuin pieni sademetsä. Joka puolella oli vihreää ja koski virtasi äänekkäästi. Erityisen upean paikasta teki joen vieressä on aikoinaan ollut mylly. Opastaulun mukaan mylly saattaa olla jopa 1300-luvulta, mutta myöhemmin paikalla on ollut muutakin, esimerkiksi saha. Nykyään paikalla oli vain kivirauniot.

Koskea kiersi pari polkua ja kävelimme noin 1,5 kilometrin reitin kosken molempia puolia. Reitti oli melko helppokulkuinen ja nähtävää riitti. Kovin kauan aikaa siellä ei kyllä saanut kulumaan ja paikka ei sovellu pidempiin patikointeihin. Silti paikka on ehdottomasti käymisen arvoinen ja siitä on helppo jatkaa matkaa esimerkiksi Teijon kansallispuistoon, Kemiönsaarelle tai vaikka Särkisaloon.

koski
mylly2

Paikalle on melko helppo löytää. Salon Perniöstä jatketaan Tammisaaren suuntaan noin 7 kilometriä, sen jälkeen käännytään oikealla Hästöntielle, sitä ajetaan noin kilometri, jonka jälkeen haalistunut Latokartanonkoski-kyltti ohjaa kääntymään vasemmalle pienelle hiekkatielle. Sen päässä on P-paikka, josta opastus koskelle. Menkää ihmeessä käymään, jos Salossa liikutte!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti