lauantai 2. helmikuuta 2019

valoisampia aikoja kohti

R: Hyvää helmikuuta kaikille, menipäs tammikuu nopeasti! Tälleen jälkeenpäin ajateltuna tuntuu, että koko joulukuu ja tammikuun alku meni jotenkin vähän synkillä fiiliksillä. Vaikka joulu- ja tammikuulle osui vaikka mitä kivaa tekemistä ja joulukin oli tosi onnistunut, on viime kuukausia varjostanut muutamakin asia..

pimeä

Ensinnäkin joulukuussa mulla meni nilkasta nivelsiteet ja en pystynyt alkuun kunnolla edes kävelemään, juoksusta puhumattakaan. Nilkka parani hitaammin kun olisin toivonut, enkä tiedä onko se edelleenkään ihan kunnossa - varsinkin rasituksessa alkaa vähän särkemään ja jopa vähän turpoaa. Sen lisäksi, että nilkka meni, olin melkein koko joulu- ja tammikuun alun flunssassa. Sitten kun nilkka olisi kestänyt kevyttä treeniä, flunssan takia en päässyt treenaamaan. Varsinkin joulukuussa jouduin viettämään ihan kohtuuttoman paljon aikaa kotona. Tykkään kyllä olla kotona, mutta liika on liikaa.

Treenaamattomuuden lisäksi olen stressannut sitä, jatkuuko mun määräaikainen työsuhde. Ehdin moneen kertaan käymään mielessä läpi kaikki kauhukuvat, mitä jos työ ei jatku, mitä jos en saa mitään muuta? Viihdyn tosi hyvin nykyisessä työssäni, enkä halunnut edes ajatella, että joutuisin jäämään sieltä pois. Epäilen, että tuo flunssakierre johtui osittain myös tästä työstressistä.

pimeä2

Mutta, arvatkaas mitä? Nyt kaikki on paremmin kun hyvin! Olen päässyt takaisin hyväksi havaittuun treenirytmiin, olen pysynyt terveenä ja tuo nilkkakin alkaa koko ajan tuntua normaalimmalta. Loppuvuodesta motivaatio salitreeniin oli täysi nolla, nyt olen päässyt juoksun ja koripallon ohessa vähintään kerran viikossa salille treenaamaan. Ja mikä tärkeintä, kuulin että työt jatkuu. Määräaikaisena  edelleen, mutta jatkuu kuitenkin. Voin unohtaa kaikki kauhukuvat siitä, että joudun myymään tämän asunnon ja muuttamaan. Voin ajatella muutakin kun sitä, että pitää saada mahdollisimman paljon rahaa säästöön. Voin keskittyä murehtimisen sijaan kaikkeen kivempaan! Tammikuussa elämään löytyi epäonnisen joulukuun jälkeen sopiva rytmi. Sopivasti treeniä ja kaikkea muuta. Olen  huomannut, ettei onnellisuuteen oikeastaan tarvita sen ihmeellisempiä asioita, riittää että pystyy tekemään sitä mistä nauttii. Arki on ollut kivaa, kun olen tiedostanut, että olen siitä onnellisessa asemassa, että olen työssä jossa viihdyn. Pystyn harrastamaan asioita, joista tykkään ja joista saan energiaa.

Vaikka arki sujuu, on ihana suunnitella tulevan kesän lomia ja tulevaisuutta muutenkin, kun vielä kuukausi sitten olin epävarma sen suhteen, onko mulla edes lomaa kesällä. Ja ihanaa kun on viikonloppu! Ehtii taas mm. juoksemaan vähän pidemmän lenkin ja nukkumaan hyvin. Viime yönä nukuin kevyesti 10 tuntia, joten nyt pitäisi jaksaa. Energistä viikonloppua kaikille!

2 kommenttia:

  1. Liika aika kotona ja flunssa - check. Olen ollut puolitoista viikkoa flunssassa, eikä tämä tunnu menevän millään ohi. Ärsyttää ja turhauttaa, kun ei pääse liikkumaan tai voi oikein muutenkaan tehdä mitään! Pitäisi vaan jaksaa levätä.

    VastaaPoista