sunnuntai 20. tammikuuta 2019

yksi nopeasti mennyt viikonloppu

J: Sunnuntai-ilta, ensimmäinen hetki kun ehdin viikonloppuna koneelle. Yleensä mulla on tapana viikonloppuna aamuisin aamukahvin yhteydessä luonnostella seuraavaksi viikoksi jotain edes blogiin, mutta nyt en ehtinyt. Sen sijaan päätin avata koneen nyt illalla, vaikka ennemmin makaisin sohvalla katsomassa Yle Areenasta Koukussa-sarjaa, joka muuten koukuttaa ja pahasti! Sen sijaan, että olisi ollut koneella, olen viikonloppuna esimerkiksi..

su4
su5
su2

..Käynyt salilla. Saavutus mulle! Viime vuoden lopussa tuli vähän taukoa, mutta nyt otettiin Riikan kanssa tavoitteeksi käydä edes kerran viikossa. Siihen olisin jo ihan tyytyväinen.

..Olen myös nukkunut. Sekä perjantaina että lauantaina olen ollut hyvän kirjan kanssa sängyssä jo puoli kymmenen ja nukkunut molempina öinä yli kymmenen tunnin yöunet. 

..Eilen meni koko päivä Salohallilla koristurnauksessa. Meidän tytöillä oli kaksi joukkuetta, joten valmennettiin Riikan kanssa neljä matsia ja niiden väleissä katsottiin varmaan 10! Oli kyllä kiva päivä ja niin mahtava nähdä, kuinka paljon tytöt ovat lyhyessä ajassa kehittyneet.

..Tänään oli myös oma peli, joka hävittiin. Meidän kehitys ei ole ollut ihan yhtä hyvää kuin junnuilla. 

su6
su1

..Lisäksi ehdin tänään nauttia upeasta aurinkoisesta ilmasta. Otin kerrankin kameran mukaan kävelylle ja tuli otettua kivoja kuvia.. Kuten näette tässä postauksessa.

..Vaikka viikonloppuun mahtui vaikka mitä, olen harmitellut, etten ehtinyt juosta kuin 5km. En oikeasti olisi ehtinyt missään välissä pidemmälle lenkille, mutta silti harmittaa. 

..Olen myös päättänyt, että tänä vuonna herkuton helmikuu alkaa pari päivää etukäteen, jotta voin myös lopettaa sen jo 25.2., jolloin lennän Englantiin. Ajatus herkuttomasta helmikuusta lähti yllättäen eilisen illan karkkiövereiden jälkeen.. Ajatuksia siitä luvassa myöhemmin.

Mitä kaikkea teidän viikonloppuun on  mahtunut? Mun viikko tulee alkamaan samalla tavalla kuin tämä loppuu, eli koripalloa ja ulkoilua. Huomenna olisi tavoitteena ehtiä taas töiden jälkeen Torronsuolle ennen auringonlaskua, näitä upeita kelejä ei voi tuhlata sisätiloissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti