keskiviikko 3. lokakuuta 2018

syyskuun kilometrit

R: Syyskuu vaihtui lokakuuksi jo muutama päivä sitten, joten nyt pieni katsaus taas menneen kuun lenkkeihin. Me oltiin Jennan kanssa molemmat syyskuussa kipeänä. Mä selvisin muutaman päivän levolla, mutta Jenna sai pahemman kuumeen ja flunssan ja joutui olemaan lähemmäs kaksi viikkoa treenaamatta. Parempi kuitenkin ottaa varman päälle ja nyt ollaan molemmat taas ihan kunnossa! Syyskuussa juoksin lopulta 74,7 kilometriä 8 harjoituksen aikana.

juoksu

Pisin lenkki oli viime sunnuntina juostu 17,3 km aikaan 1h 54min. Juostiin siis noin 6.35min/km vauhdilla ja tavoite oli pitää syke koko ajan matalana. Se tavoite onnistui ja juoksu tuntui tosi leppoisalta. Olisi tehnyt mieli juosta vieläkin pidempi lenkki, mutta "turha" rasittaa kroppaa enempää joten tyydyttiin tuohon. Vaikka vauhti olisi hidas ja syke melko matala, niin kroppa rasittuu joka tapauksessa noin pitkässä suorituksessa. Lenkin jälkeen tein vielä kehonhuoltoa, joten kokonaisuutena treenistä jäi tosi positiiviset fiilikset. Ihana kun viikonloppuisin on hyvin aikaa treenata!

Lyhin lenkki oli 5,1 kilometriä, se tuli juostua alkukuusta jonain iltana töiden jälkeen. Mulla ei ole sen erikoisempia muistikuvia tästä lenkistä, eli todennäköisesti jokin sellainen "pakko päästä ulos ja saada happea" -pyrähdys töiden jälkeen!  Yleensä näiden lyhyiden ja hitaiden lenkkien ainoa tavoite on unohtaa päivän murheet!

Nopein lenkki oli 19.9 juostu 8,70 kilometrin lenkki, jonka juoksin 50 minuutissa. Vauhti oli noin 5.45min/km. Tällä vauhdilla jos jaksaisi puolimaratonin Kaarinassa, niin pääsisin omaan ennätykseen. Oli kiva juosta kerrankin vähän kovempaa ja näitä treenejä pitäisi ehdottomasti saada lisää alle vielä ennen seuraavaa puolikasta.

juoksu2

Syyskuussa  tuli juostua myös yksi aamulenkki. Arkiaamuisin en tälleen pimeänä aikana saa raahattua itseäni lenkille (eikä oikeastaan usein ole tarvekaan), mutta syyskuussa käytiin yhtenä lauantaiaamuna Jennan kanssa juoksemassa. Eipä sekään kovinkaan aikainen ollut, klo 7.58 näköjään Sporttrackerin mukaan startattiin kevyelle 5,4 kilometrin hölkälle..

Lokakuun lopulla edessä olisi tosiaan Kaarinan syysmaratonilla puolimaraton! Jännää! Ljubljanan reissu ehkä vähän häiritsee treenejä ja juoksulle jää vähemmän aikaa nyt kun tällä viikolla alkaa korispelitkin, mutta eiköhän se hyvin kuitenkin mene..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti