keskiviikko 12. syyskuuta 2018

ero ja raha-asiat - olisiko sinulla varaa erota?

R: Luin jokin aika sitten Julian kirjoittaman artikkelin siitä, olisiko hänellä varaa erota. Tavallaan todella arka aihe, sellainen mitä kenenkään ei pitäisi joutua miettimään, mutta kuitenkin sellainen aihe mitä on hyvä ehkä joskus miettiä. Koska elämä harvemmin menee niin kun on suunniteltu, pitäisi ihan jokaisen olla taloudellisesti riippumaton toisesta ihmisestä. Tai ainakin pitäisi miettiä, mitäs sitten jos se toinen ei olekaan siinä. Tätä aihetta pohtiessa avioliitossa elävillä tulee vastaan se kysymys, kannattaako tehdä avioehto.. Siihen en nyt kuitenkaan sen enempää kantaa, kun itselläni kokemusta (onneksi) vaan avoerosta ja näkökulma sen mukainen. Kahden hengen talouksissa tullaan usein paremmin toimeen siitä syystä, että on kaksi ihmistä jakamassa kulut ja menot. Mielestäni olisi kuitenkin hyvä, että parisuhteessa elävilläkin olisi omat pankkitilit. Toki voi olla yhteinen tili yhteisiä menoja varten, mutta on hyvä myös olla ihan omia säästöjä. Varsinkin jos rahankäyttö puolisoilla on erilaista. On kamala ajatella, että jonkun pitäisi esimerkiksi jäädä huonoon parisuhteeseen siitä syystä, ettei ole varaa erota tai että pelkää elintason laskua eron myötä.

koti1

Itsekin näitä asioita mietiskelin viime talvena ja olin onneksi kerryttänyt jonkin verran säästöjä. Sen verran, että tiesin taloudellisesti tulevani toimeen eron ja asumiskustannusten kasvun myötä. Tilanne olisi tosi erilainen lähtökohtaisesti, jos oltaisiin alunperin entisen avopuolisoni kanssa muutettu asuntoon, joka olisi ollut kalliimpi. Nyt koko asunnon lainasumma oli sellainen, että pystyin ottamaan lainan yksin omiin nimiini. Minä siis ostin tämän asunnon kokonaan itselleni. Siinä vaiheessa, kun otin yhteyttä pankkiin ja kysyin lisää lainaa, pelotti ihan mielettömästi. Olin kyllä laskeskellut, että lainasumma ei tulisi olemaan mahdoton, eikä lainan kuukausierä nousisi ihan mahdottomaksi. Pelkäsin kuitenkin, etten saisi lainaa niin paljon, sillä olen tällä hetkellä vaan määräaikaisessa työsuhteessa. Onneksi mulla kuitenkin oli niitä säästöjä, joten laina myönnettiin ilman, että tarvittiin edes vanhempia takaamaan. En tiedä miten olisin selvinnyt, jos asunto olisi pitänyt myydä ja muuttaa johonkin ihan muualle.

koti2

Rahasta pitäisi puhua enemmän ja avoimesti, siksi halusin tästä aiheesta kirjoittaa, vaikka tämä melko henkilökohtainen onkin. Tiedän paljon ihmisiä, jotka vaan tuhlaavat, eivätkä ajattele tarpeeksi pitkälle. Kuten jo  tekstin alussa sanoin, olisi kamalaa jos jonkun pitäisi rahan takia jäädä esimerkiksi parisuhteeseen, jolla ei ole tulevaisuutta. Voi tuntua jotenkin negatiiviselta ajatukselta säästää mahdollista eroa varten, mutta en tarkoitakaan vaan sitä. Koskaan ei tiedä, mitä tulee eteen. Mitä jos toiselle (tai itselle) tapahtuu jotain? Sairastuu tai joutuu työttömäksi? Mielestäni jokaisella pitäisi tällaisia tilanteita varten olla säästöjä. Niiden avulla on helpompi jatkaa "normaalia" elämää jos elämässä tapahtuu jotain odottamatonta. Kuten esimerkiksi se ero. Itse jouduin esimerkiksi ostamaan uuden sohvan ja muita pienempiä huonekaluja, tietokoneen jne. Oli helpompi "selvitä" erosta, kun ei tarvinnut kaiken lisäksi murehtia sitä, riittääkö rahat kaikkeen tarpeelliseen.

koti3

Olen joutunut kyllä yksin asuessa kiinnitämään eri tavalla huomiota rahankäyttöön, jos haluan että säästöönkin jää jotain. Olenkin vähän siihen liittyen pitänyt nyt jo muutaman viikon ajan rahapäiväkirjaa ja ajattelin julkaista tänne blogiinkin muutaman viikon rahapäiväkirjat jonain sopivana ajankohtana! Rahasta nimittäin pitäisi mun mielestä puhua enemmän. Itse ainakin olen tykännyt lukea esimerkiksi Mikaelan rahapäiväkirjoja. Vähän sama kun tykkään lukea blogeista muiden ruokapäiväkirjoja, kiva kurkkia muiden elämään ja  tapoihin ;) Kuuntelin jokin aika sitten myös Natan ja Vivianin Ysistä viiteen -podcastin jakson, jossa puhuttiin rahankäytöstä. Oli hauska kuunnella, miten he suhtautuivat ihan eri tavalla mm. säästämiseen! Kannattaa kuunnella ja samalla vähän pohdiskella omaa suhtautumista raha-asioihin. Kiinnostaako teitä raha-asiat?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti