sunnuntai 12. elokuuta 2018

heinäkuun kilometrit

R: Heinäkuussa tuli juostua tosi vähän. Oikeastaan vähän jopa säälittää tehdä tätä yhteenvetopostausta, kun mitään kerrottavaa ei pahemmin ole. Toisaalta, harvemmin Suomeen osuu sellaiset helteet kun heinäkuussa oli, joten varmaan ihan ymmärrettävää ettei juoksu ole ollut ensimmäisenä mielessä.. Jopa ilmastoitu sali on houkutellut enemmän, kun hikiset lenkkipolut! Lisäksi tuo reilun viikon Norjan reissu vaikutti kilometrimääriin. Reissussa tuli kyllä viitenä päivänä tehtyä patikointeja (noin 5-13km pituisia vaihtelevissa maastoissa), mutta en mä niitä tähän mukaan laske. Heinäkuussa juoksin 9 lenkkiä, yhteensä 58 kilometriä. 

heinäjuoksu1
 
Heinäkuussa pisin lenkki oli 9 kilometrin pituinen. Tosi harvinaista, ettei kuukauden aikana tullut juostua yhtään pidempiä lenkkejä. Syytän helteitä! Instagramissakin kirjoitin yhden kuvan yhteyteen, että voin juosta pakkasella, sateessa, pimeässä jne, mutta helteella auringonpaisteessa juoksu on mulle vaikeaa. Muistan, että tämä helteessä juostu 9 kilometriä tuntui ihan oikeasti paljon pahemmalta, kun joskus yli 20 kilometrin lenkit.

Lyhin lenkki heinäkuussa oli 17.7 juostu 4,43 kilometrin pituinen lenkki. Silloinkin oli kuuma, tuskaisen kuuma. Juoksin tämän lenkin yksin ja kirosin lähes jokaista metriä..  Mutta parempi huono lenkki kun ei ollenkaan!

Heinäkuussa juoksin yksin monta lenkkiä. Usein juostaan Jennan kanssa yhdessä, nyt taisin juosta ainakin 4-5 lenkkiä yksin. Syynä oli yksinkertaisesti se, että Jennalla oli lomaa ja mulla ei, joten aikataulut oli tosi erilaiset. Edelleenkin olen sitä mieltä, että seurassa on kivempi juosta kun yksin! Onneksi arjen jatkuessa päästään taas useammin juoksemaan yhdessä.

heinäjuoksu2

Heinäkuun nopein lenkki oli 6.7 juostu 8,4 kilometrin lenkki, johon kului aikaa 50 minuuttia. Keskivauhti oli siis vähän alle 6min/km. Ei tosiaan mikään nopea, mutta olosuhteisiin nähden ihan ok.

Jos kesäkuussa tuli juostua neljässä eri maassa, niin heinäkuussa juoksin kaikki lenkit kotimaisemissa. Norjan reissulla oli kyllä lenkkarit mukana, mutta patikointi vei niin paljon energiaa ja aikaa, ettei juoksulenkeille ollut tarvetta lähteä. Tuo patikointi oli kyllä peruskunnon kannalta tosi hyvää treeniä!

heinäjuoksu3

Melkein kaikki lenkit heinäkuun aikana olivat melko hitaita, matalilla sykkeillä. Lueskelin äsken Jennan kirjoittamaa kesäkuun lenkkien yhteenvetoa, jos kesäkuussa lenkit olivat monipuolisia ja erilaisissa maisemissa, niin heinäkuun lenkit olivat kyllä tylsiä siihen verrattuna.. Lähes kaikilla oli pituutta 5-8km ja vauhti oli jotain 6.20min/km paikkeilla. Sellaista peruskunnon ylläpitoa ja hölkkäilyä. Vaikka tästä postauksesta saattaa tulla sellainen kuva, etten ole ihan tyytyväinen heinäkuun juoksusaldoon, niin ehkä kuitenkin olen. En nimittäin olisi edes halunnut juosta enempää. Tai olisin voinut juosta enemmän, kunhan se ei olisi ollut muulta tekemiseltä pois. Heinäkuussa tuli tehtyä niin paljon kaikkea muuta kivaa - Norjan reissun lisäksi kesäkaupunkeja (Turku, Hanko, Helsinki..), illanviettoja Happy Joen tai viinilasin ääressä, ulkoilua, firsbeegolfia, mökkeilyä.. Juosta ehtii taas syksylläkin! Itseasiassa juostiinkin tänään pitkästä aikaa "pitkä" lenkki, reilu 11 kilsaa.. Kyllä tämä tästä taas! Kertyikö teille heinäkuussa paljon juoksukilometrejä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti