tiistai 29. toukokuuta 2018

"jos se ois helppoo kaikki tekis niin"

R: Nyt on vihdoin aikaa kirjoittaa vähän enemmän reilun viikon takaisesta maratonista. Me tosiaan startattiin 19.5 Jennan kanssa elämämme ensimmäiselle maratonille Helsinki City Maratonille. Ennen kokonaista maratonia itselläni oli takana 6 ja Jennalla 5 puolimaratonia kilpailuissa. Maratonille alettiin treenata "tosissamme" varmaan huhtikuun alussa, vaikka toki jo ennen sitä lenkkejä tuli juostua viikottain, useimmiten vähintään 20 kilometria viikossa. Huhtikuun alusta alkaen alettiin kuitenkin miettiä kaikkia treenejä maratonin näkökulmasta, eli salillakin tuli tehtyä enimmäkseen juoksua tukevaa koko kropan treeniä ja silloin, kun ei ollut aikaa treenata montaa kertaa viikossa, meni juoksu aina edelle.

Vielä taustoista sen verran, että ennen maratonia meidän pisimmät lenkit oli 30 kilometrin pituisia. Toinen 30 kilometrin lenkki juostiin joulukuun lopussa ja toinen noin kuukausi ennen maratonia. Kun jälkimmäinen pitkä lenkki meni melko kevysti, olin melko luottavainen siitä, että tullaan kyllä maaliin pääsemään, kunhan mitään erikoista ei matkan varrella tapahdu. Tässä postauksessa mietinkin kaikkia mahdollisia mitä jos -juttuja ja näin jälkikäteen on kiva todeta, että turhaan murehdin!

Olin alunperin vähän pelännyt aurinkosta säätä ja päästiinkin starttaamaan maratonille aurinkoisessa, noin 20 asteen säässä. Startti oli kello 15, joka on itselleni tosi epätyypillinen aika juosta. Useimmiten lähdetään pitkille lenkeille viimeistään 12-13 aikoihin aamiaisen voimalla. Nyt piti miettiä syömisiäkin vähän eri tavalla.. Joka tapaksessa, kello 15 seistiin auringonpaisteessa tuhansien muiden juoksijoiden kanssa jännittämässä starttia Mäntymäentiellä.

juoksua1


Ensimmäiset kilometrit meni vähän sellaisessa odottavassa fiiliksessä, kilsavauhdit pyöri jossain 6.45 paikkeilla, kun alussa oli vähän ruuhkaa ja piti vähän odotella juoksufiilistä. Ihan ensimmäisen kilometrin aikana joku huusi "hyvä kaksi yhden hinnalla" ja siitä tuli heti hyvä fiilis! Kuka myöntää olleensa tämä huutaja?

En osaa ihan kilometri kilometrilta käydä läpi juoksua, kun tuon reilun 42 kilometrin aikana koetut tunteet ja fiilikset vähän "sekottuvat" mielessä tälleen jälkikäteen. Joka tapauksessa, ensimmäiset kilometrit menivät nopeasti ja päästiin pian siihen noin 6.25-6.30min/km juoksutahtiin, jota oltiin suunniteltukin juoksevamme. Laskeskeltiin eri kilometrien kohdalla, paljonko on jo juostu. Viiden kilsan kohdalla oli jo "melkein kahdeksasosa" ja 8 kilsan kohdalla olikin jo "melkein viidesosa". Jossain vaiheessa seottiin laskuissa! Reitti kulki pitkälti ihanan merellisissä maisemissa, joten mä ainakin huomasin nauttivani kivoista maisemista ja viilentävästä merituulesta! Ensimmäisellä kierroksella oli tavallaan tuskaista nähdä seuraavan kierroksen kilometrikyltit, kun tiesi että tulee vielä juoksemaan ihan samaa reittiä, mutta toisaalta en välittänyt niistä, vaan juoksin vaan hyvällä fiiliksellä.

Ennen kun huomattiinkaan, niin tultiin jo Ruoholahteen, josta lähdettiinkin pienelle lenkille Kaivopuiston suuntaan. Siinä vaiheessa katselin kaiholla "maraton 2.kierros" kylttiä, mutta toisaalta siinä 12 kilometrin paikkeilla otetusta geelistä sai kivasti energiaa ja askel tuntui kevyeltä. Kaivopuiston kierroksella paistoi välillä paahtavasti aurinko, mutta oli ihana tietää ettei sinne joudu enää uudelleen. Lopulta sekin kierros meni nopeasti. Koko reitin ajan juomapisteet rytmittivät kivasti, otettiin ekan 15 kilometrin jälkeen melkein jokaisella juomapisteellä vettä ja urheilujuomaa, jotta energiaa riittäisi loppuun. Kaivopuiston jälkeen kuultiin taas "hyvä Jenna ja Riikka", kun Jennan yksi kaveri oli kannustamassa. Siitä sai hetkellisesti energiaa!

juoksua2


Kaivopuistosta reitti kulki baanan kautta Töölönrantaan. Tässä vaiheessa puolimaraton oli jo täynnä. Tiedossa oli pitkä loivahko alamäki ja sen jälkeen Töölönrannan kauniit maisemat ja hyvä kannustus. Siinä Sanomatalon paikkeilla ja vähän sen jälkeen oli ehkä paras kannustus! Ei haitannut lähteä toiselle kierrokselle Kisahallilta, kun nyt oli jo tiedossa mitä toinen kierros toisi tullessaan. Tiedettiin, ettei matkalla ole pahemmin mäkiä ja varjopaikkojakin olisi silloin tällöin. Tässä vaiheessa oli ihana myös alkaa seuraamaan niitä kilometrikylttejä, joita alkumatkasta oltiin nähty ja haaveiltu, että oltaisiin oikeasti jo esimerkiksi 27 kilometrin kohdalla..

Meidän piti ottaa toiset geelit noin 24 kilometrin kohdalla, mutta juomapistettä joutuikin odottelemaan melkein 27 kilometrin kohdille. Ei se lopulta haitannut, geelistä sai vähän lisää taas energiaa ja päätettiinkin, että loppumatkalla otetaan taas vettä ja urheilujuomaa jokaisella juomapisteellä. Näillä paikkeilla huomattiin, että vauhti meinasi koko ajan kiihtyä. Juoksu tuntui ihan hyvältä, mutta ei tiedetty mitä sen "maagisen" 30 kilometrin jälkeen on odotettavissa, niin ei uskaltanut liikaa kiihdyttää tahtia.

Meidän vauhti kiihtyi jokaisella kympillä. Oikeastaan vasta sitten, kun maaliin alkoi olla alle 10 kilometria, aloin luottaa siihen, että sillä vauhdilla selvitään loppuun asti. Odotin koko ajan tuon 30 kilometrin jälkeen, että milloin tapahtuu jotain kamalaa - tulee kramppeja tai ei vaan jaksa. Hyvin kuitenkin jaksettiin, toki kropassa tuntui, eikä koko ajan ollut paras fiilis, mutta esimerkiksi luovuttaminen tai kävely ei käynyt mielessä kertaakaan. Oli helppo juosta  toista kierrosta, kun koko ajan tiesi mitä on edessä. Mun mielestä reitti oli melko täydellinen, kun suurempia mäkiäkään ei juurikaan ollut.

juoksua3


Muistan ajatelleeni jossain 35 kilometrin kohdalla, että eikä, enää 7 kilometria! Siinä vaiheessa oli jotenkin niin hyvä fiilis juoksemisesta, tuntui ettei sitä halunnut lopettaa. Kannustus oli myös hyvää, sää aurinkoinen ja jotenkin kaikki niin hyvin. Mitä vähemmän oli matkaa maaliin, sitä enemmän ohiteltiin muita juoksijoita. Huomattiin, että meidän taktiikka juosta alku hiljempaa, oli tuottanut tulosta. Voimia riitti ja sai kiristettyä tahtia. Kun vähän ennen Töölönlahden rantaa kannustuspisteellä kaiuttimista soi Elastisen eteen ja ylös -biisi, olin niiin fiiliksissä, että meinasin alkaa itkemään. Siinä vaiheessa maaliin oli reilu pari kilometria ja tiesin että hetken päästä olen tehnyt sen, mitä en vielä vuosi sittenkään olisi uskonut. Hetkeksi tuli sellainen fiilis, että kaikki on mahdollista.

Ja oikeasti, se tunne viimeisellä suoralla ennen Telia 5G areenalle siirtymistä! Juostiin ihan hullua vauhtia (okei, ainakin niin hullua kun siinä vaiheessa pystyy) ja kun tultiin tuonne areenalle, otettiin vielä kunnon spurtti. Oikeastaan ajalla ei tässä vaiheessa ollut merkitystä, mutta kieltämättä jäi vähän harmittamaan että ajaksi tuli 4.30.08. Olisi pitänyt hetkeä ennen vielä kiristää vauhtia, että olisi saanut alle tuon 4.30. Mutta, oikeasti sillä ei ole väliä. En olisi ikinä uskonut, että juostaan noin hyvä aika. Keskivauhti oli lopulta 6.24min/km, kun alunperin tavoitteena oli pitää vauhti noin 6.35min/km paikkeilla.

Jälkikäteen ajateltuna tuota vauhtia olisi ollut varaa kiristää. Tuntui liian helpolta, mutta ehkä parempi niin! Nyt kun jatkossa tiedän, että yksi maraton on ongelmitta juostu maaliin, on helpompi lähteä itseä haastaamaan. Ja kyllä, aion vielä juosta lisää maratoneja! En tiedä vielä milloin, mutta joskus varmasti. Seuraava haaste onkin sitten 1,5 viikon päästä puolimaraton St Albansissa. Sinne lähdetään ihan vaan nauttimaan maisemista ja juoksemaan rennolla asenteella. Kyllä juoksu on parasta!

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Se oli kyllä aika huippua ;) Kiitos!

      Poista
    2. Onnea hienosti menneestä juoksusta! Minä olin tuo ekan kilometrin huutaja! Olin itse juoksemassa tuolla puolikkaan ja kävelimme hotellille maratoonarien lähtiessä. Aloin seurata mahtaisinko tunnistaa teitä ja oikein tunnistin. En vain sillä hetkellä tiennyt mitä huutaisin niin tuli vain blogin nimi mieleen ☺. Katsoinkin tulospalvelusta, että teillä riitti vauhti hyvin loppuun saakka!

      Poista
    3. Kiitos ja kiva kuulla että olit sä:) Ja hyvin tunnistettu! Jos oisit huutanut "Jenna ja Riikka", ei oltaisiin tajuttu, että kyseessä on blogin lukija, kun monet huusivat nimillä nyt kun ne luki numerolapuissa. Oli hauska piristys!

      Poista