perjantai 13. huhtikuuta 2018

kohti maratonia - mitä jos?


R: Olen ollut melko luottavaisin mielin maratonin suhteen, mutta mitä lähempänä 19.5 on, sitä epäuskoisemmaksi alan tulla! Siis ihan oikeasti pitäisi juosta yli 42 kilometria. Sehän on ihan hemmetin pitkä matka? Kaksi puolimaratonia? Reippaasti päälle neljä tuntia juoksua? Olen yrittänyt pitää pään kylmänä ja olla miettimättä mahdollisia ongelmia, mutta väkisinkin mieleen tulee muutamia kysymyksiä..

..mitä jos ei vaan jaksa? Miten pystyn tsemppaamaan itseäni, jos esimerkiksi jo puolen välin paikkeilla tuntuu raskaalta? Maratonin juokseminen on pitkälti myös henkistä vahvuutta, onko mulla sitä tarpeeksi? Sitä ei voi tietää, kun ennen ei vastaavaa ole tehnyt. Uskon kuitenkin, että on. Helpolla en koskaan luovuta.

..mitä jos sattuu? Kipu varmaan kuuluu asiaan, mutta jos oikeasti alkaa sattua liikaa. Mistä tietää, milloin olisi järkevämpi keskeyttää? Voiko sitä edes tietää? Toisaalta olen tätä miettinyt myös siltä kantilta, että mulla on melko korkea kipukynnys ja harvemmin mikään paikka kipeänä.

..mitä jos aloitan ihan liian nopealla vauhdilla ja väsyn liian nopeasti? Usein juoksutapahtumissa alussa on vaikeuksia pitää omaa vauhtia, kun porukka lähtee kuitenkin melko nopeasti liikkeelle. Onneksi tätä(kin) on tullut mietittyä, niin osaa kiinnittää asiaan sitten huomiota.

..mitä jos onkin tosi aurinkoinen ja lämmin sää? Mitäs jos olen valinnut huonot juoksuvaatteet? Mitä jos kengät hiertää jalat ihan rikki? Mitä jos kesken juoksun joutuu menemään vessaan? Mitä jos Jenna pääsee maaliin ja mä en? Mitä jos sykemittarista loppuu akku ja en tiedä miten kovaa juoksen? Selviänkö tästä hengissä?

Paras kysymys kuitenkin on, mitä jos kaikki meneekin hyvin? Se on ehkä todennäköisin vaihtoehto! Ja toisaalta, mitä jos en pääse maaliin - mitä sitten? Tietenkin se henkisesti varmaan on kova kolaus, mutta se ei kuitenkaan lopulta vaikuta oikein mihinkään mun arkielämässä. Tärkeintä on pysyä terveenä, nauttia tästä harrastuksesta ja haastaa itseään! Maratonin aikana mielessä ehtii varmaan käydä ihan liikaa ajatuksia ja tunteita, joten ehkä ihan hyvä että (lähes) kaikkea mahdollista on miettinyt jo etukäteen. Osaa ainakin sitten varautua kaikkiin ajatuksiin ja tsempata itseä maaliin. Onneksi voidaan Jennan kanssa tsempata myös toisiamme, tarkoitus olisi juosta koko matka yhdessä.

Kokeneemmat maratonit - kertokaa miten olette selviytyneet ongelmista maratonin aikana?

4 kommenttia:

  1. Takana kaksi maratonia ilman ongelmia, kolmas kosahti liian kovaan alkuvauhtiin. Loppupuolella maha oli sekaisin ja oli pakko pitää vessatauko. Siitä sitten itkua vääntäen pääsin kuitenkin maaliin. Neljättä ennen tulin flunssaan ja sen keskeytin reilun kolmenkympin jälkeen. Jalat painoi ja sykkeet nousi, enkä jaksanut enkä uskaltanut (flunssan takia) kituuttaa loppuun. Maraton voi olla yllätyksiä täynnä, mutta keskittyy oman kunnon mukaiseen vauhtiin ja sitten sisulla loppumatka, näin olen itse saanut parhaimmat suoritukset ☺.

    VastaaPoista
  2. Hei huippua että juoksette yhdessä! :) Teille tulee upea matka! Toivottavasti pääsette starttaamaan, ettei mitään flunssaa tms. pääse tulemaan. Sitten vaan tossua toisen eteen nauttien matkasta. Varmasti siinä matkan aikana kohtaa kaikkia tunteita, mutta se fiilis kun ylittää maaliviivan... sitä ei unohda koskaan! T. Lämmöllä ensimmäistä maratonia muistellen :)

    VastaaPoista
  3. Itse olen juossut yhden maratonin neljään tuntiin, ja aloinkin miettiä omaa maratonia tämän postauksen luettua. Itselläni ei ollut sykemittaria koko juokussa, ja vaikka näin jälkeenpäin se tuntuu oudolta niin hyvin pärjäsin ilman, että olisi koko ajan voinut katsoa mitä vauhtia parhaillaan juoksee, joten ei hätää jos akku loppuu sykemittarista. Itse juoksin maratonin Paavo Nurmi maratonissa, jolloin oli yli +25 lämpöä ja itse en edes muista sen haitanneen niin paljon, tähänkään siis ei varmasti maratoninne kaadu. Muistan itsekin miettineen, että miten ikinä jaksan juosta 42 km, kun pisin lenkkini ikinä oli ollut ainoastaan 25 km ja ensimmäisen kerran olin juossut puolikkaan vuosi ennen tulevaa maratonia. Itse kisassa oli kuitenkin niin paljon endorfiineja, että 21 km oli ehtinyt kulua ihan hetkessä. Viimeinen 10 km alkoi kyllä tuntumaan, mutta sisulla ja tahdonvoimalla sen pääsi maaliin. Olen ihan varma, että te selviätte maaliin, ainakin mitä olen seurannut teidän juoksuja niin on teillä jo hyvä juokuhistoria takana. Joten hyvin se tulee menemään!

    VastaaPoista
  4. Parasta on hyvä tsemppari mukana matkassa. Te pärjäätte maaliin asti satavarmasti. Olette sisukkaita ettekö luovuta pienestä. Kipua on aina mutta jos ei se tyystin lopeta juoksemista niin en lopettaisi leikkiä kesken. Ensimmäisellä maralla tuntui, että jalat irtoaa lonkkien kohdalta muusta kropasta mutta sisulla ja yhdellä särkylääkkeellä pääsin maaliin. Vasta maran jälkeen alkoikin se huvipuoli kun ei tahtonut päästä kävelemään millään. Katukivetyksen ylittäminen tuntui ylitsepääsemättömältä. 😂 Jos on lämmin sää niin ottakaa pikkupussi suolaa mukaan. Heti jos alkaa pohkeissa tuntua kramppia niin otatte vähän suolaa ja vettä.

    VastaaPoista