maanantai 15. tammikuuta 2018

Ihmisten reaktioita, kun kerrot juoksevasi maratonin..

R: Olen huomannut, että monen asian suhteen elän sellaisessa tietynlaisessa kuplassa. Yksi niistä asioista on treeni ja urheilu. Koska monet kaverini ovat kovia urheilemaan ja treenaamaan ja seuraan somessa paljon juoksijoita, kuvittelen että melkein kuka vaan voisi tuosta vaan juosta kympin tai jopa puolimaratonin. On ihan normaalia, että some täyttyy viikonloppuisin juoksukuvista (#sundayrunday) ja muutenkin juoksuhehkutuksista. Joku juoksee maratoneja, toinen ultrajuoksuja.


No, totuushan on toinen. Kun jossain tämän kuplani (ja somen) ulkopuolella puhun maratonista, saan lähinnä ihmetteleviä kommentteja - miten sä pystyt! Yllättävän vähän on tullut tsemppaavia kommentteja, ehkä sekin on osa suomalaista luonnetta? Mietittiin Jennan kanssa, millaisia kommentteja ollaan maratoniin liittyen saatu, tässä osa niistä..

-Oho, eikö se ole 42 kilometriä?

-Ihan hullua!

-Mä en pysty edes kunnolla kävelemään ja samalla puhumaan hengästymättä!

-Mä en jaksa ajaa edes autolla noin pitkää matkaa!

-Sä pystyt siihen helposti ihan varmasti.

-Kyllä mäkin pystyisin, mutta..

-Miten ehdit treenaamaan niin paljon?
 

Yleensä ihmettelijöille selitän, että mulla on käynyt tuuri, kun saan treenata ja juosta yhdessä siskon kanssa. Olen myös yrittänyt selittää, että en mäkään aina ole juoksusta tykännyt, enkä esimerkiksi 5 vuotta sitten jaksanut kunnolla juosta edes kymppiä. Yleensä myös perinteiseen suomalaiseen tapaan vähättelen itseäni, en mäkään aina jaksa, ei se juoksu mullekaan aina helppoa ole. Huomaan, että alan helposti "selittelemään", että kyllähän pidempiä lenkkejä jaksaa, jos vauhti on tarpeeksi hidas jne.. Saatan myös mainita, että olen urheillut koko ikäni, joten peruskunto on hyvällä tasolla. Tuollainen selittely ja vähättely on kuitenkin vähän turhaa. Seuraavalla kerralla, kun joku ihmettelee, ajattelin ihan vaan mainita, että teen hemmetisti hommia asian eteen! Kun sohvannurkka houkuttelisi, teen (usein) sen päätöksen, että lähden lenkille. Tiedän, että suklaan syömisestäkin voisi tulla hyvä fiilis (ainakin hetkeksi), mutta mä haen sen hyvän fiiliksen hyvin menneestä treenistä. Teen joka päivä pieniä valintoja, jotka vievät mua kohti tavoitettani ja se tavoite on tällä hetkellä maratonin juokseminen. 

Väitän, että moni perusterve ihminen pystyisi juoksemaan puolimaratonin, jopa maratonin. Kyse onkin ehkä enemmän siitä, että on valmis tekemään töitä sen eteen! Ja vähän siitä, että on tarpeeksi hullu. Ei se maraton varmastikaan helposti tule menemään, mutta uskon, että se fiilis maaliviivan jälkeen on kaikkien treenikilometrien ja huonosti menneiden lenkkien arvoista. Ihmettelijät saavat ihmetellä, mä aion näyttää mihin pystyn! Tehkää te samoin ;)

4 kommenttia: