keskiviikko 31. tammikuuta 2018

herkuton helmikuu - kuka on mukana?

R: Tammikuun viimeinne päivä! Miltä kuulostaisi herkuton helmikuu? Kuka lähtee mukaan? Mä olen kivasti joulun (tai siis koko joulukuun) herkuttelujen jälkeen päässyt taas melko normaaliin rytmiin ruokailujen kanssa, mutta joskus on kiva haastaa itseä. Ja tällä kertaa se haaste on herkuton helmikuu. Mistään totaalikieltäytymisestä ei tietenkään ole kyse, mutta turhat sokeriherkut pois. Viikonloppu on viikonloppu ilman irtokarkkejakin ja iltojen tekisi mieli jotain hyvää -ajatukset yritän huijata pois hedelmillä tai parilla palalla raakasuklaata.


Miksi joskus kannattaa pitää herkuttomia kausia? Mä olen aina silloin tällöin ollut karkkilakossa ihan vaan siitä syystä, että pääsee eroon siitä tavasta. Tiedättekö, kun joskus tulee ostettua niitä irtokarkkeja ihan vaan tavan vuoksi? Ja kun niitä kerran on ostanut, tulee niitä myös napsittua. Jos päätän, että olen tietyn aikaa ilman herkkuja, en edes anna itselleni sitä mahdollisuutta, että ostaisin niitä kaupasta. Miettikää miten usein muutenkin tulee tavan vuoksi tietyissä tilanteissa syötyä herkkuja. Leffassa, koska kyllähän leffaa katsellessa kuuluu olla karkkia. Laskiaisena, koska laskiaispullat. Runebergin päivänä torttuja, koska noh, Runeberg. Ystävänpäivään liitetään nykyään pinkit leivokset ja sydänsuklaat. Synttärijuhlissa syödään herkkuja, lauantaisin on tietenkin se normaali karkkipäivä.. Kahvilassa "kuuluu" ottaa kahvin kanssa pulla tai kakkua. Ympäri vuoden on juhlapäiviä, joihin mielestäni joka vuosi enemmän ja enemmän liittyy tietyt ruoat ja herkut. Eipä siinä mitään pahaa tavallaan ole, mutta helposti tuollainen herkkujen napsiminen johtaa lopulta siihen, että syödään enemmän kun kulutaan, lihotaan ja sairastutaan. Siis tälleen kärjistettynä ;) Tietenkin mä(kin) rakastan herkkuja, mutta liika on liikaa.


Joskus on hyvä myös vähän haastaa itseä. Koetella vähän omaa itsekuria. Monet syövät herkkuja ja valittavat samalla, että on niin huono itsekuri. Sitäkin voi harjoitella. Ensin voi harjoitella kävelemällä kaupassa herkkuhyllyjen ohi ostamatta mitään, sitten voi yrittää harjoitella kieltäytymällä esimerkiksi tarjolla olevista palaveripullista. Siinä vaiheessa kun kotona on lemppari herkkuja ja pystyy niistä päivä toisensa jälkeen kieltäytymään, on itsekuri varmaan ihan hyvällä tasolla? Mä en siihen ehkä vielä pysty, siksi en osta kotiin herkkuja kaappeihin. On kuitenkin ihan opettavaista vähän yrittää haastaa itseä tällaisissakin asioissa!  

Mitäs mun herkuton helmikuu sitten käytännössä tarkoittaa? Lähinnä sitä, että sokerin käyttö minimiin! Ei karkkeja, suklaata tai leivoksia. En mä normaalistikaan oikeastaan koskaan syö mitään leivoksia tai keksejä, eli lähinnä nyt nuo karkit ja suklaat menee "kiellettyjen" listalle. Sen poikkeuksen teen, että sallittujen listalla on raakasuklaat! Raakasuklaa on ihan täydellinen pelastus iltapäivien kahvihetkiin, kun tekee mieli jotain hyvää. Pari palaa riittää viemään herkkuhimon pois. Saatiin Hyvinvoinnin.fi nettikaupasta testiin Goodion raakasuklaita ja hitto nämä on hyviä. En olisi uskonut, että sanon näin, mutta kookossuklaa oli hyvää. Yleensä kookos ei kuulu mun lemppareihin, mutta tuo Goodion kookossuklaa muistutti yllättävän paljon tavallista maitosuklaata, eikä kookos maistunut liikaa. Toinen mun ehdoton suosikki Goodion suklaista on lakritsi-tyrni, niiin hyvää!


Raakasuklaa on herkuttoman helmikuun aikana sallittujen listalla, sillä se ei sisällä valkoista sokeria. Suklaata raakasuklaakin on, mutta parempi vaihtoehto joka tapauksessa. Laadukasta ja hyvää raakasuklaasta riittää pala tai pari, kun taas tavallista suklaata tulee syöty kerralla huomattavasti enemmän. Nämä Goodion raakasuklaat on tosin jo niin herkullisen näköisiä (mausta puhumattakaan), että tiukkaa tekee olla syömättä koko levyä kerralla! Onneksi pakkauskoko on alle 50 grammaa.. Lisäksi mun herkuttoman helmikuun sallittujen listalla on mm. maapähkinävoi (sokeroimaton), joka on ihan ykkösherkku arkisin. Täydellistä esimerkiksi riisikakkujen tai hedelmien kanssa tai puuron päällä marjojen kanssa.  

En aio herkuttoman helmikuun aikana kieltäytyä, jos esimerkiksi kylässä tarjotaan kakkua. Muutenkin mielestäni tällaisten "haasteiden" aikana on hyvä huomioida sosiaaliset tilanteet. En ikinä alkaisi esimerkiksi isovanhempien luona selittelemään, miksi kieltäydyn tarjoiluista. Kenenkään elämä ei satunnaisiin herkkuihin kaadu, tärkeintä on ne valinnat omassa normaalissa arjessa! Tällaisissa herkuttomissa kausissa on myös se hyvä puoli, että esimerkiksi ne irtokarkit maistuu huomattavasti paremmalta, kun niitä syö harvemmin. Joulun aikoihin huomasin, että kun suklaata tuli napsittua melkein joka päivä, ei se lopulta enää edes maistunut niin hyvältä ja sitä tuli syötyä vaan koska sitä kaapissa oli. Eli herkuton helmikuu alkaa huomenna, tavoitteena harjoittaa itsekuria ja haastaa itseä! Sekä samalla ehkä vähän testata, tuntuuko tai näkyykö sokeriherkkujen vähentäminen yleisessä fiiliksessä..
No, kuka on mukana herkuttomassa helmikuussa?

Postaus sisältää mainoslinkkejä, toteutettu yhteistyössä Hyvinvoinnin.fi kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti