torstai 28. joulukuuta 2017

hetkessä elämisen vaikeus

 J: Huomenta! Mä juon juuri päivän kolmatta kupillista kahvia ja yritän samalla kirjoitella valmiiksi liian kauan luonnoksissa olleita postauksia. Yksi niistä on kesältä, yksi Sveitsin reissulta ja yksi oikeastaan koko vuodelta. En vaan saa oikein mitään aikaiseksi, sillä ajatukset vaeltelevat koko ajan jonnekin.


Olen lomalla ja nyt pitäisi kaiken järjen mukaan nauttia tästä vapaa-ajasta, mutta silti huomaan koko ajan haaveilevani jostain ihan muusta. Selaan muiden lomakuvia ja toivon olevani ulkomailla, selaan Instagramista lumikuvia ja toivon, että täälläkin olisi lunta. Selaan lentoja ja toivon, että olisi jo kesäloma. Nyt joululomalla on ollut todella hankala vaan olla ja koko ajan on sellainen olo, että haluaisin olla jossain muualla tai että pitäisi tehdä jotain.

Moneen aikaan ei ole ollut näin vaikea keskittyä käsillä olevaan hetkeen. Nytkin on sellainen olo, että pitäisi tehdä jotain muuta. Siivota kaappeja tai tehdä muita rästihommia, joita olen koko syksyn siirtänyt joululomalle. Olisi pitänyt käydä aamulenkeillä, lukea ja nähdä kavereita. Sen sijaan olen ollut mökillä, katsonut kotona Netflixiä tai ollut koneella. En ole tehnyt oikeastaan mitään, mitä olin suunnitellut lomalla tekeväni.


Onneksi lomaa on vielä useampi päivä jäljellä. Silloin yritän vaan olla, elää tässä hetkessä ja unohtaa kaikki mitä piti tehdä. Ehtii sitä siivota vaikka sitten kesälomalla. Tämän päivän suunnitelmiin kuuluu vielä kampaajakäynti ja illalla on taas Vilppaan miesten matsi, joten tulee ainakin liikuttua pois kotoa ja nähtyä kavereita!

Hauskaa viikkoa kaikille, olit sitten töissä tai lomalla!

2 kommenttia:

  1. Joskus se hetkessä eläminen ei kyllä vaan meinaa onnistua, mutta koita nauttia lomasta! :) Ja ihan keppihevoseen, toi eka kuva näytti äkkiä siltä, että leijuisit ilmassa ja jouduin katsomaan kaksi kertaa, että näin sen oikein :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, yritän nauttia näistä vikoista päivistä ;) Ja heh, en sentään ilmassa! Vaikka yhtä pehmeältä tuo sammal melkein tuntui..

      Poista