keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

ihanan monipuolinen Visby

R: Muistin viime viikolla, että ei olla kirjoitettu oikein mitään Visbystä! Gotlannista kirjoiteltiin vähän täällä, mutta Visbyn kaupungin kuvat ovat kokonaan unohtuneet. Nyt sitten ehdin pitkästä aikaa käymään kuvia läpi, joten tässä nyt vähän kuvia ja tarinoita kuukauden takaiselta Visbyn visiitiltä..


Meillä oli tosiaan Visbyssä aikaa maaseutukierroksen jälkeen useampi tunti. Mitään tarkempia suunnitelmia ei ollut, lähinnä oli tarkoitus kierrellä kaupungin muureja, bongailla dekkareista tuttuja maisemia ja käydä syömässä. Visbyn kaupunki kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin ja kaupungista mielenkiintoisen tekee sen, että sitä ympäröi yli 3,5 kilometrin kehämuuri. Toki nykyään kaupunki on levittynyt muurien ulkopuolelle, mutta muurien sisäpuolella oli oma tunnelmansa. Muurisssa on yli 50 tornia ja monta porttia.


Visbyssä pääsee (luonnollisesti..) myös rannalle. Tai puistoon! Kukkia ja varsinkin ruusuja on paljon jokapuolella ja tuntui, että tuolleen alkukesästä ne oli parhaimmillaan. Visby oli kyllä tosi monipuolinen, kaikille vähän jotain. Kirkkoja oli vaikka miten paljon, jos ne kiinnostavat, ja heti muurin ulkopuolelta löytyi myös iso kauppakeskus Östercentrum. Erilaisia ravintoloita ja kahviloita oli kivasti niin muurien sisä- kun ulkopuolellakin. Oikeastaan Visby oli melko täydellinen kesälomakohde! Meillä kävi mieletön tuuri säiden kanssa - kaupunki todellakin näytti parhaat puolensa. Visbyssä on eniten turisteja kesäisin juhannuksen jälkeen, joten tuo alkukesä oli sen(kin) puolesta hyvä aika matkustaa. Kuten jo tuossa aiemmassa Gotlanti-postauksessa tuli todettua, tuonne pitää ehdottomasti uudelleen pidemmäksi aikaa ja autolla (taidan kyllä aina haluta uudelleen joka kohteeseen, johon matkustan :)). 

P. S Niin ja hei, kuka ei tykkäisi kaupungista, jonka vaakunassa on lammas?

4 kommenttia:

  1. Ihana Visby! <3 Mä kävin siellä, kun olin vaihdossa Ruotsissa 10 vuotta (OMG!) sitten! Niin ihana paikka ja ehdottomasti haluaisin uudestaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihana paikka, täydellinen kesäkaupunki :)

      Poista
  2. Ihania kuvia! Näytät niin onneliselta tossa toisessa kuvassa. :) matkustelu on kyllä ihanaa! Toivottavasti itelläkin on joskus mahdollisuus matkustella vähän enemmänkin!

    💗 nooraemiliaaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Mä olin (olen) :) Mä olen jo pitkään matkustellut niin paljon, kun mahdollista. Uudet kokemukset ja elämykset antavat niiin paljon iloa ja energiaa elämään.

      Poista