keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Naistenpäivän paljastuksia

J: Kenellä on jo yliannostus naistenpäivää? Täällä ruudun toisella puolella on ainakin yksi käsi pystyssä.. Mutta älkää ymmärtäkö väärin, mun mielestä on todellakin ihan mahtavaa, että me naiset olemme saaneet oman päivän. Toki sen merkitys on Suomessa hieman erilainen kuin muualla maailmassa, täällä me elämme kuitenkin lähestulkoon tasa-arvoisessa asemassa ja niin naisilla kuin miehilläkin on pääosin asiat oikein hyvin. Kaikkialla näin ei ole. 


Miksi sitten yliannostus? No yksinkertaisesti siksi, että tuntuu kuin tämäkin päivä olisi vaan kaupallistunut ja joka paikassa mainostetaan naistenpäiväkukkia, -koruja, -suklaita, -leivoksia jne. Jos mies ei tuo vaimolleen tänään jotain, hän on sika. Ja ihan muutenkin miehet ovat sikoja, naiset ovat parempia, älykkäämpiä, fiksumpia, parempikäytöksisiä, tyylikkäämpiä, siistimpiä ja muutenkin kaikin tavoin parempia kuin miehet. Sellaisen mielikuvan mä olen ainakin tänään somesta saanut! Mun mielestä jokainen on yhtä hyvä ihminen sukupuoleen katsomatta. Me naisetkin olemme kaikki aivan erilaisia, joku mies voi esimerkiksi olla jollain kriteerein naisellisempi kuin vaikka minä. Tässäpä muutama esimerkki, miksi..

..En ole koskaa käynyt kosmetologilla. En ole siis koskaan ollut minkäänlaisessa kasvohoidossa, manikyyrissä, pedikyyrissä, jalkahoidossa tms

..En ole koskaan ollut ensitreffeillä, joilla mies maksaisi

..En ole koskaan tykännyt zumbasta tai mistään muustakaan tanssista

..En ole siisti ihminen tai tykkää siivoamisesta, meillä Teemu siivoaa enemmän

..En ole koskaan tilannut mitään naistenlehteä ja todella harvoin muutenkaan luen niitä

..En tykkää katsoa romattisia- tai draamaelokuvia, musikaaleja tai muita musiikkiin liittyviä elokuvia


..En tykkää meikkaamisesta, meikkaan vain sen verran kuin on pakko. Luomivärin laittaminen on pahinta mitä tiedän!

..En ole koskaan omistanut merkkilaukkua tai -kenkiä, koska mielestäni suurin osa niistä on rumia.

..En myöskään käytä hameita muuta kuin juhlatilaisuuksissa. Haluaisin kyllä, mutta en vaan osaa.

..En myöskään osaa käyttää korkokenkiä arkena!

..Oon jossain tilanteissa todella epäempaattinen, enkä osaa lohduttaa vaikka itkevää ihmistä.

..Mulla ei ole koskaan ollut "bestistä", jos Riikkaa ei lasketa

..En ymmärrä, mitä jotkut ihmiset näkevät timanteissa? Mun mielestä ne kaikki näyttävät ihan samoilta. toiset ovat vaan vähän suurempia kuin toiset

..En puhu kavereiden kanssa puhelimessa. En kenenkään, en vaan ole tottunut. Äiti on ainoa!

Sanokaa, etten ole ainoa nainen näiden ajatusten kanssa! Ja tietenkin, ihanaa naistenpäivän iltaa kaikille sukupuoleen katsomatta!

Ps. Kai tiesitte, että miestenpäivää juhlitaan marraskuussa?

3 kommenttia:

  1. Samanlaiset fiilikset mullakin naistenpäivän suhteen! Tosin taidan olla aika vastarannan kiiski muutenkin mitä useimpiin erikoispäiviin tulee. Esim. vapussa mua on aina ärsyttänyt se, miten kaikkien (etenkin meidän opiskelijoiden) kuuluisi olla riehakkaita ja juhlia ihan vaan, koska on yksi tietty päivä vuodesta. Oonkin jo parina vuonna jäänyt ihan tyynesti yksin kotiin, jos ei oo ollut aitoa juhlafiilistä.

    Voin myös samaistua useampaankin luettelemaasi kohtaan. Ensinnäkään en oo ikinä käynyt kosmetologilla (kiitos luonnostaan hyvän ihon). Jalkahoidossa kyllä käyn vuosittain, ja kävisin mielellään useamminkin, juoksijana kun jalat on niin kovassa käytössä. Suosittelen! Puhelimessa en yhtään tykkää puhua muiden kuin äidin kanssa, meikiksi riittää lähes aina ripsari ja merkkilaukuista tai -kengistä en todellakaan välitä. Tanssi ei myöskään oo mun juttu (ei rytmitajua), korkkareita käytän ehkä kerran vuodessa ja romanttiset elokuvat saa mut ainoastaan vaivaantumaan. Oikeastaan ainoat, missä oon eri linjoilla on naistenlehdet ja siivoaminen😄

    VastaaPoista
  2. Mua niin ärsyttää kaikki pakkojuhlat tai päivät, jolloin pitäisi toimia tietyllä tavalla. Ehkä siksi naistenpäiväkään ei ole mulle ollut koskaan mikään iso juttu. Listalta löytyi aika monta tuttua juttuja. Oikeestaan ainoat eroavaisuudet oli, että mä käytän enempi hameita arkena (en toki niin usein kuin oikeasti haluaisin) ja että mulle kelpaa romanttiset elokuvat. :D

    VastaaPoista
  3. Muakin yleisesti ärsyttää, että ihmisiä jaotellaam boxeihin miltä esimerkiksi naisen tai miehen pitäisi näyttää tai toimia. Mäki varmaan sitten monien kriteerien mukaan olisin mies vaikka nainen olen ja muuksi en muutu. Ärsyttää kans kun monesta juhlasta on tullut kaupallisia!

    VastaaPoista