maanantai 13. maaliskuuta 2017

elämäni ensimmäinen (melkein) raakakku

J: Mun ja Riikan synttärit oli viime torstaina. Torstaina oli monesta syystä kaikkea muuta kuin juhlafiilis, joten vähin äänin skippasin koko syntymäpäivän. Lauantaina kuitenkin alkoi tehdä mieli leipoa, joten syntymäpäivän varjolla sain leipoa kakun! Mun suunnitelmissa oli ensin joku ihan överi kolmensuklaanjuustokakku, mutta lopulta maltoin mieleni (sitä ei olisi ollut fiksua tehdä vain mulle ja Teemulle) ja tein elämäni ensimmäisen raakakakun. Googlasin "helppo ja nopea raakakakku" ja päädyin Kinuskikissan sivuille. Sieltä löytyi oikeasti helppo ja nopea kakku. Kaikenlisäksi raaka-aineet olivat melko halvat ja suuri osa löytyi jo valmiiksi omasta kaapista, joten päätin testata.  



Lopulta kävi niin, että kakku oli vain noin 90% raakakakku. Syitä oli kaksi: ensinnäkin, mun kookosöljy loppui kesken ja jouduin laittaa pohjaan kasvirasvaa. Toiseksi, pohjaan tarvittavien mantelijauhojen kilohinta ylitti mun sietokyvyn (melkein 30€/kg!!), joten korvasin ne kaurakeksimurulla. Tässä siis mun versio kakusta. Otin itse siis ohjeen täältä ja alkuperäinen on täältä.  Halutessaan tästä saa kuitenkin siis ihan raakakakun!

Pohja (22cm vuoka)
3dl kookoshiutaleita
noin 1dl kaurakeksimurua
3rlk (kookos)öljyä.
2rkl hunajaa

Täyte:
2 täysin kypsää banaania
500g mustaherukoita (tai muita marjoja)
5rlk kookosöljyä (mulla oli noin 3rkl ja se oli iihan liian vähän)
3rkl hunajaa
2dl kookoskermaa (mulla oli Alpron vatkautuvaa, MUTTA todelliset raakaruokahifistelijät käyttäkää vaikka tätä)

Murenna keksit jos et raski ostaa mantelijauhoja. Sekoita ne kookoshiutaleiden, hunajan ja öljyn kanssa. Painele leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja laita se jääkaappiin odottamaan. Soseuta banaani ja marjat, vatkaa kerma ja yhdistä ne. Lisää joukkoon juokseva kookosöljy (mä sulatin vesihauteessa) ja hunaja. Sekoita hyvin. Kaada vuokaan ja laita pakkaseen pariksi tunniksi, ennen tarjoilua kannattaa nostaa se jääkaappiin noin puoleksi tunniksi. Mä pidin sitä jääkaapissa pakastimen jälkeen melkein kolme tuntia ja leikatessa kakku oli jo tosi löysää. Eli mun versio ei todellakaan ollut kovin kaunis! Löysyyteen saattoi toki vaikuttaa sekin, ettei mulla ollut tarpeeksi kookosöljyä, joka olisi jähmettänyt täytteen.


Kokonaan raakaa tai ei, kaunis tai ei, hyvää se ainakin oli! Koostumus oli tosi rahkamainen ja todella makea. Pelkäsin aluksi vähän, että kookos maistuu liikaa, mutta ei onneksi. Ja hei mikä tärkein, ohje oli oikeasti HELPPO! Ei mitään pähkinöiden liottamista tai murskaamista, ei mun inhoamia taateleita tai kalliita raaka-aineita (paitsi ne mantelijauhot). Lisäksi ohjetta on tosi helppo soveltaa, esmerkiksi mustaherukoiden tilalle sopii mitkä tahansa marjat. Tätä teen varmasti toistekin! Tosin varmistan ensin, että kookosöljyä on tarpeeksi..

Nyt siis kaikki testaamaan!

6 kommenttia:

  1. Kuulostaa ja näyttää kyllä hyvälle! Nams! Mää harkitsin tekeväni kahden viikon päästä saapuvana syntymäpäivänäni smoothiekakun, mutta ei, kyllä mää päädyn siihen kolmen suklaan juustokakkuun :D tää menee testiin sit joskus toiste :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, mäkin varmaan sitten ensi kerralla teen sen överikakun :D

      Poista
  2. Eihän toi kookoskermakaan ole raakaa. Ei tossa ole raakaa lopulta kuin nimeksi. Mutta siis maku toki varmasti kohdillaan, voin kuvitella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, kiitos tiedosta! Ihemttelen kyllä, että eikö tosiaan? :o Minkä merkin sitten on? Tuolla mistä otin ohjeen, puhuttiin selkeästi raakakakusta ja ohjeessa luki kookoskerma. Siksi ostin tuota Alpron hyväksi havaittua kermaa.

      Sanoinkin pariin otteeseen, ettei siitä ihan täysin raaka tullut, mutta halutessaan tuolla ohjeella saa tehtyä ihan 100% raakakakun. Mulle ei ole niin tärkeää, että onko kyseessä raakakakku vai tavallinen, maku (ja terveellisyys) on kuitenkin tärkeimpiä juttuja!

      Poista
  3. Ihanaa syntymäpäivää vielä näin jälkikäteen! <3 Kakku näyttää todella hyvältä ja juurikin simppeliys on varmasti se sana, mikä korostuu, kun lähtee ensimmäistä kertaa tekemään jotain! :) Voisin itsekin kokeilla tehdä joskus raakakakun - en tällä ohjeella, kun inhoan kookosta, mutta ehkä tätä voisi vähän muokata! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tässä vaihtui yllättävän vähän kookos! Mäkään en niin hirveästi siitä tykkää, mutta tähän sopi.

      Poista