torstai 23. helmikuuta 2017

valmiina 11 tunnin lennolle

R: Mä tykkään lentämisestä. Vähän joskus jopa pelkään, jos tulee esimerkiksi ilmakuoppia tai jos noustessa tuulee kovaa ja kone heiluu. Pääsääntöisesti lentäminen on kuitenkin kivaa, siihen liittyy aina sellanen tietynlainen odotus ja innostus (joko reissuun lähtemiseen tai kotiin pääsyyn liittyen). Nyt meillä on edessä 11 tunnin lento Kööpenhaminasta San Franciscoon. Edes Australia matkalla meillä ei ollut noin pitkää lentoa, sillä vaihdettiin konetta kahdesti. Pitkästäkin lennosta kuitenkin selviää, kunhan  varautuu siihen hyvin! Tässä muutama vinkki, mitä otan aina lennoille mukaan, varsinkin niille pidemmille..


1. Lukemista. Menomatkalla matkaopas toimii, sillä reissua on ihana suunnitella koneessa. Lisäksi otan aina vähintään yhden kirjan ja lehden mukaan.

2. Välipalaa. Usein pitkillä lennoilla saa ruoan, mutta mä otan yleensä sen lisäksi aina mukaan jotain pientä syötävää, esimerkiksi hedelmät, välipalapatukat ja pähkinät toimii helppoina välipaloina. Joskus ostan lentokentältä myös jotain herkkua lennolle! Vettä lennoilla yleensä saa ilmaiseksi, mutta sen lisäksi kannattaa ottaa vesipullo, vettä pitäisi muistaa lennolla(kin) juoda tarpeeksi. Mikäli ei juo tarpeeksi, alkaa mua ainakin helposti turvottaa.

3. Huulirasva! En pärjäisi ilman huulirasvaa, koska koneen ilmastointi kuivattaa huulia. Kannattaa ottaa lennolle mukaan sellainen versio, jota ei tarvitse laittaa sormella, ettei pöpöt leviä. Huulirasvan lisäksi käsidesi kannattaa pakata käsimatkatavaroihin, sillä koneessa ei välttämättä pääse helposti pesemään käsiä.

4. Kännykkä ja/tai tabletti viihteineen. Mä otan molemmat, jos toisesta loppuu akku.. Tabletille on ladattu mm. 2048-peli, jonka parissa vierähtää helposti pidempikin aika. Lisäksi kannattaa muistaa kuulokkeet, mikäli haluaa kuunnella omaa musiikkia. Biisit kannattaa Spotifyssä ladata offlineen. Varavirtalähde on myös kätevä reissussa!

5. Villasukat. Vaikka olisi menossa lämpimään kohteeseen, kannattaa pakata mukaan villasukat. Mä en ainakaan halua istua lentokoneessa kengät jalassa, mutta koneessa tulee helposti kylmä ilman kenkiä tai paksumpia sukkia. Varaudun usein myös paksulla huivilla.

+Avointa ja positiivista mieltä. Aina kaikki ei suju suunnitelmien mukaisesti, koneessa ei välttämättä saa nukuttua ja takana istuva potkii koko matkan penkkiä.. S

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti