perjantai 27. tammikuuta 2017

sykemittarista tehoa salillekin!

R: Olen käyttänyt sykemittaria lenkkeillessä jo muutaman vuoden ajan. Satunnaisesti olen käyttänyt sitä salillakin, mutta useimmiten se unohtuu (tai siis aiemmin unohtui) kotiin salille lähtiessä. Koin sykemittarin salilla aiemmin vähän turhana, mutta nyt kun olen joutunut yksin salille, olen tajunnut, että siitä oikeasti on hyötyä! Vaikka salilla käydessä sykevaihtelulla ei ole yhtä paljon merkitystä, kun esim. peruskunto- tai vauhtikuntolenkeillä, on sykemittarista kuitenkin muuten hyötyä. Tässä muutama hyväksi havaittu syy käyttää sykemittaria salillakin:

1. Sykemittarista näkee ajankulun. Mun ongelma on se, että teen liikkeet useimmiten ihan liian nopeasti. Yksin treenatessa en jaksa pitää lepotaukoja ja olen huono arvioimaan aikaa, joten pidän sarjojen välissä ihan liian lyhyitä taukoja. Sykemittarista on helppo tarkistaa, että lepotauko on just esimerkiksi minuutin.


2. Lepotaukojen lisäksi kellosta on tietenkin helppo ottaa aikaa myös liikkeitä tehdessä. Teen usein  treenien loppuun jotain sykettä kunnolla nostattavia liikkeitä tai pitoja, jolloin aika on huomattavasti helpompi katsoa ranteessa olevasta kellosta, kun kännykästä tai seinäkellosta. Itse ainakin teen huomattavasti tehokkaammin jos päätän tehdä esimerkiksi minuutin ajan tiettyä liikettä, kun tietyn toistomäärän.

3. Sykemittari motivoi kovempaan treeniin. Mä huomaan tekeväni liikkeet tehokkaammin tai vaihdan painot suurempiin, jos syke ei nouse lainkaan. Jumitan salilla liian helposti tutussa ja turvallisessa, joten tarvitsen aina jonkun konkreettisen muistutuksen siitä, että tehoja pitäisi lisätä!

4. Näkemällä ajan voi huijata itseään treenaamaan pidempään. Tämä saattaa jonkun mielestä kuulostaa tyhmältä, mutta mä ainakin kannustan itseäni treenaamaan pidempään, jos treeniin kulunut aika on esim. vähän alle tunnin. Eli jos olen lopettelemassa treeniä ja näen, että treenin pituus on esimerkiksi 55 minuuttia, teen vielä  yhden liikkeen tai yhden sarjan, jotta saisin ajaksi yli tunnin! Sama kun lenkillä juoksen usein ylimääräisen kierroksen korttelin ympäri, jotta saan tietyn kilometrimäärän (ehkä ärsyttävintä, jos lenkin pitus on vaikka 8.98km, 9km näyttää paljon paremmalta!).


5. Sykkeitä on kiva analysoida myöhemmin ja se auttaa kehittymisessä. Parhaiten tämä pätee lenkkien ja koristreenien jälkeen, mutta myös salitreenin sykkeitä voi myöhemmin analysoida - missä liikkeissä syke on noussut ja milloin tahti on ollut rauhallisempi. Sykkeitä analysoimalla voi nähdä oman kehityksen.

6. Palautumisaika! Mun sykemittari näyttää sykkeisiin perustuvan palautumisajan. Silloin kun palautumisaika on koko ajan useita kymmeniä tunteja, kannattaa pitää lepopäivä. Monissa sykemittareissa voi myös mitata esimerkiksi unesta, onko palautunut tarpeeksi. Palautumista tarkkaillessa välttyy ylikunnolta. Toki omaa kroppaa kuuntelemallakin pärjää, mutta se oman kropan kuuntelu ei aina ole niin helppoa, joitakin numerot ja faktat motivoivat eniten!

Itselläni on käytössä Suunto Ambit 3 Sport, johon olen ollut tosi tyytyväinen. Enää en osaisi treenata ilman sykemittaria, sen suhteen taidan olla vähän hifistelijä.. Onko teillä sykemittari käytössä treeneissä? 

P.S kirjoittelin jo keväällä arvion tästä sykemittarista Intesportin sivuille, sen voi lukea täältä.

6 kommenttia:

  1. Toi nelos kohta on niin tuttu :D Eräänkin kerran pitänyt juosta kodin ohi että saanut tunnin täyteen, ja salilla tullut tehtyä esim. ylimääräinen setti vatsoja.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaa, kiva kuulla etten ole ainut :D

      Poista
  2. Mä ostin just kans aktiivisuusrannekkeen jossa on sykkeen mittaus ranteesta, ja se on kyllä ihan super aina treenatessa! :-D Ennen käytin ihan perus sykemittaria, mut mua ärsytti se sykevyö jotenkin. Se on just hyvä kun näkee ajan kulun, kalorit, sykkeet ja kaiken tarvittavan! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aktiivisuusrannekekin vois olla kiva, tulis ehkä nostettua töissäkin perse useammin penkistä! :D

      Poista
  3. Mulla on aktiivisuusranneke käytössä ja se sisältää nää sykkeenmittaukset yms. Oon huomannu, että sen käytön myötä salitreeneistä on tullut paljon tehokkaampia! Just toi kohta kolmonen oli tuttua. Kun treenin päätteeksi ranneke kuvaa treenin "palauttavaksi treeniksi" niin apua, ihan liian pienillä painoilla ja lusmuillen hommat tehnyt! Rannekkeen myötä tullut tehoa treeniin ja alkanut maistua salilla käynti paljon paremmin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, hyvä etten ole ainut joka kyttää sykkeitä ;) Tuollainen aktiivisuusranneke joka mittaa sykkeen ranteesta olisi kyllä kätevä. Ainakin jos se olisi niin nätti, että voisi pitää koko ajan.

      Poista