sunnuntai 16. lokakuuta 2016

muutama ajatus superfoodeista ja uusi tuttavuus

R: Mun superfood-innostus on vähän laantunut sen jälkeen, kun aloin opiskelemaan ravitsemustiedettä avoimessa yliopistossa. Opintojen myötä olen tajunnut yhä paremmin sen, että kokonaisuus ratkaisee, eikä yksittäisillä "ihmeaineilla", ole niin suurta vaikutusta terveyteen, kun joidenkin mainosten tai yksittäisten käyttäjien kokemusten perusteella voisi ajatella. Jos ruokavalio sisältää liikaa suolaa, huonoja rasvoja tai syöt esimerkiksi liian vähän, ei tilannetta pelasteta sillä, että syöt aamuisin spirulinatabletteja ja juot iltaisin optimsm-juomaa (ei se toisaalta mitään haittaakaan). Käytän kuitenkin edelleen ruokavaliossa joitain ruokavaliota "boostaavia" superfoodeja ja tykkään testata uusia tuotteita. En siis mitenkään lyttää "superruokia", mutta en koe, että ne välttämättä olisivat mitenkään tarpeellisia meille tai että ne jotenkin pelastaisivat ja tekisivät ihmisestä automaattisesti terveen. Käytänkin niitä nykyään säännöllisen epäsäännöllisesti osana ruokavaliota, kuten monia muitakin ruoka-aineita.

 photo msm2_zpst1hbkp7d.jpg

Käsite superfood taitaa olla kaupallisia tarkoituksia varten keksitty. Suomeksi voitaisiin puhua vaikka voimaruoista tai superruoista. Mä käytän usein kaikkia termejä yhdessä ja sekaisin, kuten tässäkin postauksessa ;) Superfoodit on luonnonmukaisesti tuotettuja ruokia, joilla on erityisen hyvä ravintosisältö. Niiden ravintotiheys on suuri ja jo pienestä määrästä voi saada esimerkiksi tarvittavan määrän jotakin vitamiinia. Esimerkkinä camu camu jauhe, jonka C-vitamiinipitoisuus on erittäin suuri. Tuoreiden camu camu marjojen painosta 2-3% on puhdasta C-vitamiinia, 2 grammaa marjoista valmistettua jauhetta sisältää yli 150% päivittäisestä C-vitamiinin tarpeesta. Superfoodien ei välttämättä tarvitse olla mitään kalliita tai erikoisia, mielestäni esimerkiksi kotimaisen mustikankin voisi laskea superruoaksi sen terveyshyötyjen vuoksi.

Superruokia pidetään terveyttä edistävinä, mutta ne eivät automaattisesti tee ruokavaliosta terveellistä. Muistakaa, että kokonaisuus ja terveet elämäntavat ratkaisevat! Kannattaa myös muistaa, että läheskään kaikkien superruokina mainostettujen tuotteiden terveyshyötyjä ei ole tieteellisesti todistettu. Vaikka tieteellistä näyttöä ei aina ole, ei se kuitenkaan tarkoita, ettei tuote olisi terveydelle hyväksi. Usein meille uusia superruokia on käytetty jossain muualla jo vuosi(satoj)a esimerkiksi lääkinnällisiin tarkoituksiin tai osana arkista ruokavaliota.

 photo msm1_zpsfrspqo5b.jpg
 photo msm3_zpswax55grf.jpg
OptiCamu jauhe saatu blogin kautta

Uusimpana tuttavuutena pääsin tutustumaan CocoVi:n Opti-Camu jauheeseen, jossa yhdistyy superpaljon C-vitamiinia sisältävä camu camu ja OptiMSM. MSM on rikkiyhdiste, jota kroppa (mm. nivelet, hiukset ja kynnet) tarvitsevat ja jota on luontaisesti mm. hedelmissä, vihanneksissa ja viljoissa. Jenna on reilu vuositten kirjoittanut OptiMSM:stä enemmän täällä, jos kiinnostaa niin kannattaa käydä lukemassa. C-vitamiini edistää MSM:n imeytymistä, siksi tässä tuotteessa on yhdistetty nämä kaksi supertuotetta. Sellaisenaan tuo OptiMSM on mielestäni melko kamalan makuista, joten C-vitamiinin lisäksi camu camu tuo tähän tuotteeseen vähän siedettävämmän maun. Olen ollut laiska MSM:n käyttäjä tuon kamalan maun vuoksi. Nyt tälleen syksyllä flunssakauden aikaan ajattelin tsempata terveyden kanssa ja ottaa tämän(kin) tuotteen säännölliseen käyttöön. Olen sekoittanut noin teelusikallisen jauhetta veteen ja juonut sellaisenaan - ei se herkkua ole, mutta uppoaa kyllä! Sitä en tiedä, tekeekö tämä tuote minusta nyt jotenkin terveemmän, mutta uskon, että kohtuullisina määrinä käytettynä siitä ei ainakaan ole haittaa. Ainakin saan tarpeeksi C-vitamiinia!
Käytättekö te säännöllisesti tai kausittain jotain superruokia? 

Lähteet: CocoVi ja Helsingin Sanomat

6 kommenttia:

  1. Chian-siemeniä, hamppuproteiinia, raakakaakaojauhetta/nibsejä ja neitsytkookosöljyä säännöllisen epäsäännöllisesti. Smoothiet ja välipalat/jälkkärit on niitä mihin noita käytän ja raakakakut ja -leivonnat. Kotimaisia marjoja tulee syötyä runsaasti ja musta niitä pitäiskin arvostaa enemmän, esim. just mustikka ja tyrni on hurjan terveellisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin menee smoothieen ja puuroon eniten superfoodeja, ne on käteviä kun sekaan voi heittää melkeen mitä vaan ;)

      Poista
  2. Tää oli mielenkiintoinen postaus! Mä oon niin kaiken maailman mainonnan ja hypetyksien uhri, että voisin kokeilla kaikkia super siemeniä ja jauheita :D kotona mua kyllä kovasti koetetaan rauhoitella aika samanlaisilla sanoilla kuin mitä kirjoittelit tuossa alussa :D

    http://jennakaroliiiina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Ja ehkä joskus saa ollakin vähän mainoksen uhri, varsinkin jos tuote lopulta tulee käyttöön eikä jää kaappiin pölyttymään! Mutta eihän ne erilaiset tuotteet mikään oikotie terveyteen kuitenkaan ole ;)

      Poista
  3. Chia-siemeniä tulee käytettyä eniten kotimaisten marjojen jälkeen. Carob-jauhetta ja spirulinaa löytyy myös mutta aika harvoin muistan niitä kaivaa kaapista ja laittaa smoothien joukkoon. Msm on kyllä hirvittävän makuista, joten ihan kiva kuulla, että on olemassa vaihtoehto,missä maku ei ole ehkä niin paha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Spirulina tabletit on muuten käteviä, niitä on helppo ottaa veden kanssa! Muistaa helpommin siinä muodossa, kun jauheena :)

      Poista