tiistai 11. lokakuuta 2016

harmitus, joka muuttui kiitollisuudeksi

R: Kirjoitin aamupäivällä jo instagramiin (riikka_ni), että tänään aamulla vähän vit***i. Heräsin vasta yhdeksän jälkeen ja heti tuli huono omatunto siitä, ettei arkena kuulu nukkua niin pitkään. Mietin, että mun pitäisi olla töissä. Miksi yhden kipsatun jalan takia pitää olla niin kauan pois töistä? Tulee jotenkin laiska olo.. Mutta fakta on se, etten oikeasti pääsisi tämän jalan kanssa töihin (palavereista puhumattakaan), eikä työtäni voi tehdä etänä. Lisäksi aamun harmitusta lisäsi se, että törmäsin instagramia selatessa upeisiin Madeiran kuviin, sellaisiin maisemiin, joihin meidän oli tarkoitus vaeltaa reissulla.

 photo auringonkukka1_zps0w5a265r.jpg
 photo auringonkukka3_zpsxoisrgie.jpg

Harmitus ja vit***s kuitenkin väistyivät aika pian, heti kun sain aamukahvin ja puuroa! Fiilis muuttuu aika useinkin heti huomattavasti paremmaksi, kun saa ruokaa! Mietin kuitenkin tätä asiaa ja samaan aikaan, kun mua harmittaa kipsi ja sen tuomat rajoitteet, olen kuitenkin melko onnekas.. Mulla nyt kuitenkin murtui vaan jalka. Murtuma paranee täydellisesti hyvin todennäköisesti ajallaan. Mä en ole sairas, en joudu makaamaan kaikkia päiviä sängyssä. Mua ei satu mihinkään, en ole joutunut ottamaan edes yhtään kipulääkettä. Lopulta tämä on kuitenkin melko pieni juttu verrattuna siihen, mitä esimerkiksi monet pitkäaikaissairaat tai äkillisesti sairastuvat ihmiset joutuvat kokemaan.

 photo auringonkukka2_zpsooltdrfd.jpg

Olen onnekas, sillä mulla on ystäviä ja läheisiä, jotka ovat olleet musta enemmän huolissaan, kun mitä itse olen ollut. Yksi kyselee hienovaraisesti miten pää voi (terkkuja ;)), toinen lähettää piristävän kortin (terkkuja ;)), kolmas tsemppaa muuten vaan ihanasti ja muutkin ovat hengessä mukana, viestittelevät, soittelevat jne. Lisäksi Janne on kiltisti käynyt mun puolesta kaupassa, toiminut mun autokuskina ja tehnyt muita asioita, joita kotona en tämän jalan kanssa pysty tekemään. Olen muuten nyt tosi tyytyväinen, että päätettiin ostaa auto, en tiedä miten olisin nyt pärjännyt ilman autoa (ja ennen kaikkea ilman sitä kuskia..). Niin ja kiitos myös teille kaikille siellä ruudun toisella puolella, sieltäkin on tullut ihanasti tsemppikommentteja ja vertaistukea täällä blogin puolella ja instagramissa. Kyllä tämä tästä ;)

2 kommenttia:

  1. Ihana postaus. Ennalta-arvaamattomat loukkaantumiset tottakai ottaa päähän, mutta jotain hyvää niistäkin lopulta löytyy. Hurjasti tsemppiä täältäkin ja ihanaa syksyn jatkoa! Entistä ehompana sitten takaisin juoksupoluille. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos :) Innolla odotan, että pääsen taas juoksemaan!

      Poista