lauantai 17. syyskuuta 2016

elämäni ensimmäinen Ruisriikki

R: Huh, mikä päivä. Olen koko viikon miettinyt, osallistunko Ruissalojuoksujen Ruisriikkiin, johon olin ilmoittautunut. Jo viime viikolla epäröin osallistumista, koska juoksu ei ole kulkenut toivotulla tavalla ja lähestyvän juoksutapahtuman myötä tuntui, että lenkille lähteminen oli ennemmin pakko kun hauskaa treeniä (jota se yleensä on). Lisäksi penikat kipeytyivät alkuviikosta pahasti ja mietin, ettei juoksemissa ole mitään järkeä. Kun vihdoin päätin, että osallistun, tulikin Jenna kipeäksi ja jouduin taas miettimään osallistumista. Eihän yksin juoksemissa mitään vikaa ole, mutta Jennan pois jäänti tarkoitti myös sitä, että joutuisin yksin koko tapahtumaan. Janne on töissä, enkä niin lyhyellä varoitusajalla saisi ketään muutakaan kannustamaan. Lisäksi vieläkin vähän vaivanneet penikat pistivät miettimään..

Tein ihan oikeasti päätöksen osallistumisesta klo 12.30 tänään, kun ennen yhtä piti jo lähteä kohti Ruissaloa. Ruissalojuoksujen starttipaikka on Ruissalon kauimmassa päädyssä, eikä sinne päässyt tänään autolla. Meiltä kotoa kisabussien lähtöpaikalle oli noin 4km, joten pienen pohdinnan jälkeen päätin kävellä sinne. Kiva alkulämppä! En usko, että tuo kävely vaikutti lopulta mitenkään mun suoritukseen, päinvastoin..

 photo P9179855_zpspky7bqkj.jpg

Olin onneksi tosi tiukalla aikataululla liikenteessä, niin lopulta ei haitannut osallistua yksin. Yksin odottelu olisi ollut tylsää. Bussin saavuttua Saaroniemeen ehdin sopivasti viedä tavarat säilytykseen, käydä vessassa ja hölkkäillä lähtöpaikalle. Etsin heti 55 minuutin jäniksen, jota päätin lähteä seuraamaan. Tällä kunnolla ja fiiliksellä olin asettanut tavoitteeksi tuon 55 minuutin alituksen, varsinkin kun olin etukäteen monilta kuullut, että reitti on mäkinen. Siinä starttia odotellessakin kuuluttaja muistutti, että alkumatkalla on paljon mäkiä. Ehdin jo miettiä, että mihin olen taas ryhtymässä..

Kun lähtölaukas pamahti, en muutamaan ensimmäiseen kilometriin miettinyt sen enempää, pysyttelin vaan jäniksen perässä. Muutaman kilometrin jälkeen mietin, pystynkö pitämään vauhdin loppuun asti, sillä tuollainen 5.25min/km on mulle melko nopea ja harvemmin juoksen lenkkejä niin kovaa. Neljän kilometrin kohdalla oli pitkä loivahko nousu, jonka olin bongannut jo bussin ikkunasta, siinä vaiheessa tipuin hieman jäniksen porukasta. Viiden kilometrin kohdalla mietin jo luovuttamista ja vauhti tippui johonkin 5.45min/km paikkeille.

Mitä lähemmäs maali tuli, sitä helpommalta juoksu alkoi tuntua. Katselin tilastoista, että hitaimman kilometrin juoksin 7km jälkeen, mutta ehdottomasti pahimmalta tuntui tosiaan siinä 4-5km kohdalla. Seiskan kilometrimerkin jälkeen huomasin, että 55 minuutin jänis on edelleen näköetäisyydellä. Kahdeksan kilometrin kohdalla kiristin tahtia (vauhti 5:17min/km), yhdeksän kilometrin kohdalla aloitin loppukirin ja juoksin viimeisen kilometrin 4:57min/km. Voimia tuntui olevan yllättävän hyvin ja vähän harmitti, etten aloittanut kiriä jo aiemmin. Ohitin jäniksen hieman ennen maalia ja loppuajaksi tuli nettona 54:29, eli pääsin tavoitteeseen.

 photo P9179857_zpsd7qqauay.jpg

Ihmettelin myöhemmin muiden juttuja kuunnellessa ja somea selatessa, kun kaikki kauhistelivat mäkistä reittiä.. Olihan siinä alussa niitä mäkiä joo, mutta ei mitään verrattuna St Albansin puolikkaan loppumatkan mäkiin. En kunnolla edes huomannut tänään noita nousuja, vaikka myöhemmin kun katsoin aikoja Movescoutista, huomasin että nousuissa luonnollisesti vauhti oli hiipunut.. Tasaisemmalla reitillä olisin varmaan saanut vähän paremman ajan, mutta ei ne mäet mua häirinneet. Lopulta kuitenkin tämä oli sellasta kokeilua, kun en ole ennen juossut kymppiä missään näin kovaa. Oikeastaan en ole koskaan elämäni aikana juossut näin pitkää matkaa näin kovaa. Puolikkaita olen kyllä juossut, mutta vauhdit on pyörineet parhaimmillaan siellä 5:45min/km paikkeilla.

Selasin kotiin päästyäni tuloksia ja huomasin, että olin naisten yleisen sarjan 34., kun osallistujia oli yli 200. Kaikkien naisten joukossa olin 70. yli 400 osallistujan porukassa. Se vähän yllätti, sillä tuntui että tulokseni oli jotain keskivertoa tasoa. Olen niin tottunut vertailemaan itseäni mm. juoksubloggaajiin ja juoksusomettajiin, joten välillä kadotan sen todellisuudentajun. Vertaan itseäni sellaisiin, jotka ovat harrastaneet juoksua kymmeniä vuosia jopa kilpatasolla.. Tai sellaisiin, joiden ainut liikuntaharrastus on juoksu. Itse olen juossut enemmän tai vähemmän aktiivisesti vasta noin 2,5 vuotta ja sillonkin juoksu on vaan harrastus muiden lajien (sali ja koris) ohessa. Vielä alle kolme vuotta sitten vihasin juoksua. Eli ehkä siihen nähden suoriuduin ihan hyvin! Ja eniten olen ylpeä itsestäni siitä syystä, että lähdin yksin, osallistuin, enkä jäänyt omalle mukavuusalueelleni! 

Nyt alan tekemään pizzaa, sen olen ansainnut. 10 kilometrin juoksu ja 8 kilometrin kävely siihen päälle tuntuvat jaloissa silleen sopivasti.. Mukavaa iltaa kaikille :)

6 kommenttia:

  1. Hyvä suoritus ja hienoa kun epäröinnistä huolimatta lähdit!
    T. Elli

    VastaaPoista
  2. Hei hienoo että pääsit tavoitteeseesi! Miltä muuten penikat tuntu kisan aikana? Kymppi on varmaan mun heikoin matka, tuppaan aina ottaan alun liian kovaa ja sitten simahdan täysin viimeistään kahdeksan kilsan kohdalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän hyvältä tuntui, zeropointeista on onneksi apua! Ja onneksi löysin nyt uudet koriskengät, ne varmaan aiheuttivat noi penikkavaivat.. Kymppi on kyllä haastava, kun pitäisi käyttää voimia fiksusti, muttei himmailla.. Mä olisin ehkä voinut aloittaa loppukirin aiemmin, kun yllättävän paljon niitä voimia sitten tuntui olevan lopussa vaikka keskivaiheilla oli vaikeaa..

      Poista