torstai 11. elokuuta 2016

Hyvä hiuspäivä

J: Tänään oli se kauan odotettu päivä, kun pääsin vihdoin taas kampaajalle. Toukokuun alun hiuspettymyksen jälkeen en ole jaksanut pahemmin miettiä hiuksiani. Siinä ne roikkuvat mukana päivästä toiseen, välillä auki ja välillä tiukalla ponnarilla. Ei kesällä ole muuta jaksanut.. Nyt töiden alun lähestyessä halusin kuitenkin vähän vaihtelua ja päädyin varaamaan taas kampaajan. Uskallauduin pitkän pohdinnan jälkeen testaamaan taas uutta paikkaa, tällä kertaa löysin Timmasta Arte-nimisen kampaamon, jossa oli juuri mulle sopiva aika vapaana.

 photo P8116879_zpsfok2e2vr.jpg
 photo P8116871_zpscvhb6zgz.jpg

Ja luojan kiitos menin sinne! Aivan ihanan kotoisa pieni kampaamo, jossa mut otti vastaan kaksi kampaamokoiraa. Siinä ne makoili sohvalla ja toinen jopa mun sylissä pesupaikalla. Niin ihania! Eikä tällä kertaa tarvinnut pettyä hiuksiinkaan, vaan sain juuri sellaiset mistä haaveilin. Pituutta lähti aika paljon, mutta saan ne onneksi edelleen pienelle ponnarille, mikä on tärkeää treenatessa. En osaisi varmaan edes juosta hiukset auki..

Vaikka en koe olevani erityisen ulkonäkökeskeinen ihminen ja välillä vähät välitän siitä miltä näytän, on kyllä pakko myöntää, että siistit hiukset nostavat itseluottamusta aivan hurjasti. Aina sen muistaa vasta kampaajan jälkeen ja silloin päättää, ettei seuraava kampaamokäynti veny yhtä pitkäksi. Nytkin päätin niin, saa nähdä miten käy.

 photo P8116868_zps36tmpwlv.jpg

Mitä tykkäätte?

9 kommenttia:

  1. Tosi kauniilta näytät! :) Munkin pitäis mennä leikkaamaan huonot latvat pois, mut kampaajalle meno jännittää, kun on koko raskauden lähteny kauheasti hiuksia. Nyt on taas joku kaamee karvanlähtöaika... :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Milla :) Oho, mut eikö se ole ihan normaalia? Onneksi niitä hiuksi on päässä yllättävän paljon!

      Poista
  2. Tosi hyvältä näyttää hiukset! Ihana kun löysit hyvän paikan, kaikki paikat ei vain ole hyviä. Itse rakastan käydä kampaajalla, kun hiukset tuntuvat niin pehmeiltä sen jälkeen <3

    Vilma´s

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Totta kyllä, mun hiukset on edelleenkin ihan superpehmeät :D

      Poista
  3. Tosi hyvältä näyttää hiukset! Ihana kun löysit hyvän paikan, kaikki paikat ei vain ole hyviä. Itse rakastan käydä kampaajalla, kun hiukset tuntuvat niin pehmeiltä sen jälkeen <3

    Vilma´s

    VastaaPoista
  4. Kyllä se kampaajalla käynti kannattaa :) Itselläkin tapana tapaamisvälien venähtää ja nytkin ennen edellistä kertaa ennen hiukset oli sellaista kaksihaaraishamppua että huh huh. Kyllä näyttää hiuksesi nyt ihanan terveiltä!

    VastaaPoista
  5. Ihanat hiukset ! :) Itsekkin pätkäsin just 20 senttiä lyhkäsemmiksi, paras päätös ikinä. Tosin tuntuu nyt kun niitä hipelee että ne loppuu kesken. :'D Ja tosiaan viime kampaajakerrasta se reilu vuosi, hups...

    VastaaPoista
  6. Oi onpa ihanat hiukset! :) kyllä sitä on itsevarmempi olo kun hiukset on sellaiset mistä tykkää ja niitä saa laitettua :)

    VastaaPoista