sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

puolimaraton ja tunteiden kirjo

R: Puolimaratonista alkaa olla noin viikko aikaa, joten tässä on ehditty jo hetki sulatella mielessä juoksua.. Kuten tosiaan täällä jo mainittiin, meidän 2 tunnin alitus ei ihan toteutunut, loppuaika oli 2h3min ja muutama sekunti päälle. Parannusta viime vuoteen oli siis noin 1,5 minuuttia (ja mun syksyn painajaisten juoksuun yli 10min), mutta se mielessä kuumotellut alle kaksi tuntia jäi siis haaveeksi. Odotin koko ajan, että millon iskee pettymys, mutta ainakin vielä olen ihan suhteellisen tyytyväinen tuohon aikaan. Pääasia, että oma ennätys parani. Maaliviivalla olin jopa hieman yllättynyt, että aika oli noinkin "hyvä" sillä matkan varrella ehti käydä läpi kaikki mahdolliset tunteet. Tässä hieman fiiliksiä maili maililta.. Puolimaraton on siis 13,1 mailia ja kertomus tosiaan maileissa, koska muistan fiilikset paremmin maileissa.

Lähdössä oli taas ruuhkaa. Viime vuoden tapaan vessajonot oli tosi pitkät, joten pahemmin ei ehtinyt juoksua jännittää, kun jännitettiin sitä, ehditäänkö ajoissa starttiin. Meidät oli jostain syystä laitettu viimeiseen eli siniseen lähtöryhmään (ei muistettu että oltaisiin tällaiseen ilmoittauduttu), eikä ruuhkassa päästy lähtöalueella etenemään seuraavan ryhmän "karsinaan". Alussa jäätiin heti hitaimpien jalkoihin ja jouduttiin katselemaan 2h 10 min jäniksen selkää, ei kiva.

1 mailin paikkeilla oltiin päästy ruuhkasta, mutta ensimmäiset kilometrit ottivat suunniteltua enemmän aikaa. Se oli kyllä arvattavissa, kuten Jenna mm. tässä postauksessa kirjoittelikin. Tähän alkuun osui heti ensimmäiset mäet, mutta saatiin vauhti pysymään tavoitteessa.

2 mailin kohdalla oltiin ohitettu ensimmäinen juomapiste ja jo tässä vaiheesa kaikki vaatteet oli märät. Vauhti oli ihan hyvä ja tiedettiin, että 2 ja 3 mailin väli olisi lähes kokonaan loivaa alamäkeä.

3 mailin merkin jälkeen alkoi kuumottava ylämäki, muistan sanoneeni Jennalle jotain, että tästä se alkaa. Tähän mennessä juoksu oli tuntunut yllättävän hyvältä ja kevyeltä. Mäki tuntui jatkuvan ja jatkuvan, mutta muistin viime vuodesta, että sen jälkeen helpottaisi. Tässä vaiheessa oli mielessä ne ensimmäiset kuuluisat "kuka tekee tätä vapaaehtoisesti" ajatukset..

 photo run1_zpsz6yjchhi.jpg

4 mailin kyltin näkyessä odottelin sitä kuuluisaa juoksuflowta, mutta sitä ei näkynyt eikä kuulunut! Hyvällä tahdilla kuitenkin painettiin eteenpäin, kilometrivauhti pyöri tavoitteessa, eli noin 5:40 paikkeilla. Vähän ennen viiden mailin merkkiä alkoi ihan järkyttävä kaatosade. Vettä ja hikeä meni silmiin ja silmiä kirveli.

5 mailin kohdalla otettiin geelit - sitä oli jo odotettukin. Pelkäsin etten saa geeliä auki, koska kädet oli ihan märät, mutta hyvin se aukesi ja juomatauko oli nopeasti ohi. Tiesin että geelistä saisi energiaa ja niin saikin.  Vähän aikaa tuntui yllättävän helpolta ja saatiin vähän kirittyä aikaa niin, että oltiin tavoitteesta vähän edellä.

6 mailin kohdalla mietin, että pian oltaisiin jo puolessa välissä! Samaan aikaan olo oli helpottunut, mutta myös ahdisti, voimat tuntui olevan lopussa ja vielä olisi puolet jäljellä.. Reitin varrella näillä paikkeilla oli lapsia tarjoamassa karkkia, mietin olisiko huijausta syödä karkkia ennen maalia, kun karkkilakon oli tarkoitus loppua puolikkaan jälkeen.. Oikeasti en olisi siinä vaiheessa pystynyt syömään mitään!

7 mailin kyltti - mitä ihmettä! Oltiin missattu puoliväli, sitä ei ilmeisesti ollut merkitty. Sen verran kuitenkin olin kurkkinut kelloa, että tiesin että tavoitevauhdissa mentiin edelleen. Aloin kuitenkin järkeilemään, että 2h ei välttämättä alitu, sillä kahden vuoden kokemuksella tiesin, että jälkimmäinen kymppi on todella mäkistä.

8 mailia täynnä ja fiilis oli kun uitetulla koiralla. Tässä vaiheessa tuli taas kova sadekuuro. Pieni tihkusade oli koko ajan, mutta sadekuurot olivat pahoja, kun vettä ja hikeä meni silmiin. Reitti kulki metsässä, jossa oli tosi kuraista paikoitellen, joten kuralammikkojen väistely toi juoksuun pientä "kivaa" ekstraa ;)

 photo juoksu1_zpsuo1h2wjq.jpg
Vielä päivää ennen juoksua maalisuora näytti näin hiljaiselta..

9 mailin jälkeisellä vesipisteellä oli toisten geelien vuoro. Jenna sai jotenkin avattua geelin niin, että koko sisältö lensi paidalle ja käsille, vain pieni osa suuhun. Taisi vähän harmittaa kiroilusta päätellen. Näillä paikkeilla mulla oli pahin fiilis, teki vaan mieli luovuttaa ja mietin miksi teen tuollaista vapaaehtoisesti. Maasto oli tosi mäkistä, mutta se oli tiedossa. Näillä paikkeilla kävi myös jotain, mitä juoksun aikana mulle ei ennen ole käynyt, lihakset lapaluiden takaa meni jotenkin ihan jumiin!

10 mailia - ei erityisiä muistikuvia! Muistan ajatelleeni, että jos puolimaratonin juokseminen olisi jotenkin helppoa, kaikki tekisivät niin (vai miten se Elastisen biisi menikään..). Mietin myös, olisiko helpoin kävellä ylämäet, mutta tulin siihen tulokseen, että ei. Kävelyn jälkeen juoksu on taas vaikeampaa ja kävelystä tulisi jotenkin luovuttajafiilis..

11 mailin merkki, jes! Aloin sittenkin uskoa siihen, että pääsen elävänä maaliin. Yritin olla ajattelematta mitään ja liikuttaa vaan jalkoja niin kovaa kun mahdollista. Pian tultiin jo tutuille hoodeille, reitti oli sama kun alussa!

12 mailia ja edessä pilkotti viimeinen loiva nousu, jonka jälkeen viimeinen loiva alamäki ja loppukiri! Viimeinen puisto-osuus tuntui taas niiiin pitkältä ja oikeasti se onkin yli kilometrin. Siinä vaiheessa yritettiin kuitenkin vaan juosta niin kovaa kun mahdollista. Tiesin että kahden tunnin alitus ei toteudu, sillä olin kurkannut kelloa noin 12,5 mailin kohdalla ja se näytti muistaakseni noin 1h 59min.

13 mailin kylttiä en nähnyt, siinä vaiheessa katse taisi olla kaukana näkyvässä maalikyltissä! Maalisuoralla jäätiin vähän kävelypuolikkaalta maaliin tulevien taakse (miksi pitää kävellä 4 rinnakkain maalisuoralla...), mutta aikaa menetettiin siinä korkeintaan jotain sekunteja.

Maalissa fiilis oli jotenkin niiiin mahtava. Reitin varrella kävi monesti mielessä, loppuuko juoksu koskaan, mutta tiesin koko ajan, että sen maalissa koittavan fiiliksen vuoksi kannattaa taistella. Juoksu ei todellakaan ollut helppo, eikä sen sitä kuulu ollakaan! Aika paljon mahtuu erilaisia fiiliksiä tuohon reiluun kahteen tuntiin - jännitystä, innostusta, harmitusta, vi**tusta, väsymystä, iloa.. Vaikka aika jäi tavoitteesta, tiedän että olen taas kehittynyt vuoden takaisesta - sillon aika oli huonompi, vaikka juoksukeli oli sillon paljon parempi. Mielestäni tihkusateella on ihan ok juosta, mutta tuo kaatosade oli vähän liikaa. Tästä voi taas lähteä parantamaan kuntoa seuraavaa juoksua varten! Ehkä seuraavaa puolikasta voisi kokeilla taas jossain hieman tasaisemmassa maastossa..

4 kommenttia:

  1. Hei! Eksyin blogiisi näin aamutuimaan. Vaikken itse juoksua harrasta niin tää oli mielenkiintoista lukea, hyvin kirjoitettu tarina puolikkaasta siis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Ja kiva että eksyit tänne, toivottavasti tulet toistekin!

      Poista
  2. Huuh, mie jo ihan myötäelin juoksentelussa, mutta mie olisin miettinyt jo paljon aiemmin, miksi tehdä tuota vapaaehtoisesti :D Toki ymmärrän, että se on harrastus ja intohimo, lähinnä huumorimielessä pohdin :) Hienoa ja onnea saavutuksesta! :) Tosi kivasti olit jaksottanut tekstin, koska siihen pääsi niin hyvin mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, joo siis en todellakaan aina itsekään ymmärrä! Kiitos!

      Poista