lauantai 14. toukokuuta 2016

pian juostaan Itämerellä

 photo P5167831_zps0j0go163.jpg
 photo P5167853_zpsumfmxx6x.jpg
 photo P5167842_zpsv9dq8vsh.jpg
Viime vuonna Graceloppetissa oli ihana sää! 

R: Olen tänään seurannut somessa jengin HCR-fiilistelyä, samalla mielessä on yhä enemmän alkanut pyöriä oma neljän viikon päästä edessä oleva koitos, St Albansin puolikas. Liikaa sitä ei kuitenkaan vielä kannata miettiä, nyt suuntaan ajatukset seuraavaan juoksutapahtumaan. Tänään nimittäin on Graceloppet!

Kyseessä on siis Viking Gracen kannella juostava tunnin juoksu, jossa olin viime vuonnakin. Sillon keli oli ihanan keväinen, nyt saadaan todennäköisesti starttiin asti jännittää päästäänkö juoksemaan. Jos sataa tai tuulee kovaa, ei liikkuvan laivan kannella voi juosta. Sääennusteen mukaan tuulla ei pitäisi, mutta sadetta saattaa tulla. Aiemmin viikolla ja vielä eilen näytti sadetta klo 21 ja 22 aikoihin, nyt Foreca näyttää vaan pilviä. Jännää! Toivon kovasti ettei sataisi, jotta päästään juoksemaan. Jos juoksu ei onnistu tänään, seuraava yritys on huomenna aamulla kun lähdetään Tukholmasta. Mieluiten juoksisin tänään, joten pitäkää peukkuja, ettei sada ;) Eli nyt laitan viimeisetkin kamat kasaan ja odottelen kyytiä satamaan. Hauskaa lauantaita kaikille! 

Meidän fiiliksiä  laivalta ja juoksusta voi seurata snapchatissa riikka.nieminen ja jenna.nieminen ja instagramissa tutut @riikka_ni ja @jenniemin.

4 kommenttia:

  1. En oo koskaan kuullutkaan tälläsestä juoksusta! Kuulostaa kivalta, mutta samalla myös tosi haastavalta, onhan laivan kansi lopulta paikoin aika kapea ja mutkikas :D Tsemppiä matkaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kivaa, kiitos tsempeistä :)

      Poista