tiistai 16. helmikuuta 2016

kuulumisia ja ajatuksia postaustahdista

R: Jenna otsikoi edellisen postauksen ystävänpäivään sopivasti "aikaa ystäville". Mulla tuli siitä mieleen, että joskus pitäisi antaa aikaa myös tälle blogille ;) Hassua kun blogi on niin monta vuotta ollut jo osa arkea ja nyt onkin sellanen elämäntilanne, ettei blogia oikeasti ehdi päivittämään niin usein kun haluaisi. Toki aiemminkin on ollut sellaisia jaksoja elämässä, että blogille on ollut vähemmän aikaa, mutta nyt kun on kokoaikatyö, liikaa harrastuksia ja vielä opiskeluakin, tuntuu että blogille ei jää aikaa lainkaan. Bloggaaminen on kuitenkin edelleen rakas harrastus, enkä pysty kuvittelemaan että lopettaisin! Ideoita on jonoksi asti, mutta tuntuu että tavalliset kuulumispostaukset ovat ihan jääneet. Ajattelinkin kirjoitella nyt vähän kuulumisia, mitäs kaikkea (bloggaamisen sijaan) viime aikoina onkaan tullu tehtyä

..Treenattua. Vähän liikaakin. Olen jotenkin niin fiiliksissä ryhmäliikunnoista! Kuka uskoisi? Itse en olisi kuukausi sitten uskonut. Otettiin kuukauden kortit Leaf-areenalle ja siellä on tullut kaiken muun treenin ohella käytyä ryhmäliikunnoissa. Spinning on kivaa vaihtelua juoksulle, kehonhuolto on ihanan rentouttavaa ja CXWorxissa tulee treenattua vatsoja, jota muuten teen ihan liian harvoin. Harmittaa jo nyt, että tuo kortti loppuu 1,5 viikon päästä, eikä oikeasti olisi järkeä maksaa kahta salikorttia yhtä aikaa.

 photo riikkajulk2oik_zpsw2ajdlib.jpg

..Naurettua! Viime viikonloppu toi ihanan breikin arkeen, oli kiva viettää rentoa aikaa kavereiden kanssa ja käydä katsomassa Saturday Night Liven kenraali. Koko alkuvuoden viikonloput on mennyt enimmäkseen kotona treenatessa ja opiskelujuttuja tehdessä, joten yökyläily kaverin luona tuli hyvään aikaan.

..Opiskeltua. Ravitsemustieteen kurssit pitävät kiireisenä. En ole vieläkään oppinut tekemään tehtäviä ajoissa ennene deadlinea, nytkin pitäisi ehkä blogin sijaan kirjoittaa esseetä paleo-ruokavaliosta. Ajattelin, että olisi mielenkiintoista esseen tueksi tehdä pieni ihmiskoe ja elää muutama päivä (tai kauemminkin) paleo-ruokavaliolla. Ei luulisi olevan vaikeaa ;)

..Suunniteltua tulevaisuutta. Vaikka töitä on tiedoksi reiluksi vuodeksi eteenpäin, huomaan silti pohtivani säännöllisin väliajoin, mitä sen jälkeen teen. Opiskelenko lisää vai haenko töitä. Tai missä asutaan! Selailen aina silloin tällöin asuntoja, jos vaikka joku sopiva osuisi kohdalle. Tykkään ihan älyttömästi meidän vuokra-asunnosta, mutta vuokranmaksu tuntuu niin turhalta - olisikohan aika ostaa oma asunto ja lyhentää ennemmin lainaa.. Onneksi tällaisia asioita ei tarvitse heti päättää ja voi rauhassa pohtia ja katsella vaihtoehtoja (niin asunnon kun työnkin suhteen).

 photo riikkajulk1oik_zpsjvyd1fci.jpg

..Luettua. Aloitin vuoden alussa "vuonna 2016 lukemani kirjat" -listan ja muutama kirja siellä jo onkin. Luen yleensä iltaisin aina vähintään vartin, lukeminen vie ajatukset pois työ- ja arkiasioista ja uni tulee hetkessä! Tällä hetkellä kesken on paljon kehuttu, mielenkiintoiselta vaikuttava Fausto Brizzin 100 onnen päivää.

Mikä teidän mielestä on hyvä postaustahti? Itse haluaisin, että meidän blogiin tulisi 4-6 postausta viikossa. Postattiin pitkään niin, että lähes joka päivä tuli postaus, mutta siihen ei enää taida riittää aika. Omissa suosikkiblogeissa tykkään, jos postauksia tulee säännöllisesti, mutta yksi per päivä on mielestäni aika maksimi, en ehdi lukemaan enempää ja postaukset jää helposti lyhyiksi, jos niitä tulee usein.. Kertokaa teidän mielipiteitä!

18 kommenttia:

  1. Heippa! Mun mielestä hyvä postaustahti on 3-5 kertaa viikossa! :) Uskon, että kiirettä pitää siellä! Hattua nostan niille, jotka bloggailee säännöllisesti päivätyön ja kaiken muun ohella! Kivaa viikkoa sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :) Ja kiva huomata ettei ketään ole häirinnyt tämä hieman hidastunut postaustahti! Kivaa uutta viikkoa sinne sulle ja pikkuiselle :)

      Poista
  2. On kyllä aina kiva huomata, että lemppariblogeihin on ilmestynyt uusia postauksia, mutta komppaan edellistä kommentoijaa, että kyllä kolme, neljäkin postausta viikossa on oikein kelpo tahti! :) Itse pyrin julkaisemaan 3 postausta viikossa, mutta välillä tietty saattaa tulla enemmän tai joskus taas vähemmän jos on ollut kova kiire :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Joskus on hauska kun tulee oikeen kunnon blogi-inspis ja tekisi mieli postata joka päivä, vaikkei oikeen olisi mitään asiaa tai kunnon kuvia ;)

      Poista
  3. Jokaisella on varmasti oma tapa julkaista blogissaan postauksia :) toiset postaa joka päivä ja toiset kerran viikkoo ja toiset kerran kuussa. Itsellä rytmin kanssa on vielä hakemista mutta haluan saada aikaa valmistella tekstejä ja saada otettua hyviä kuvia. Mikä tahansa kun ei kelpaa :D hyvä tahti on mielestäni se mikä sopii itselleen. Välillä kiireiden takia aika on kortilla ja väsymys painaa päälle. Bloggaamisen täytyy olla mukavaa :)

    http://aktiivinensohvaperuna.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Jokaisella on varmasti oma tapa julkaista blogissaan postauksia :) toiset postaa joka päivä ja toiset kerran viikkoo ja toiset kerran kuussa. Itsellä rytmin kanssa on vielä hakemista mutta haluan saada aikaa valmistella tekstejä ja saada otettua hyviä kuvia. Mikä tahansa kun ei kelpaa :D hyvä tahti on mielestäni se mikä sopii itselleen. Välillä kiireiden takia aika on kortilla ja väsymys painaa päälle. Bloggaamisen täytyy olla mukavaa :)

    http://aktiivinensohvaperuna.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielipiteestä! Tietenkin jokaisella on omat tapansa, blogithan on erilaisia. Itse pohdin tätä aihetta lähinnä siksi nyt, että elämä on muuttunut niin paljon ja sen myötä myös blogiin käytettävissä oleva aika on vähentynyt. Aina on kiva kuulla myös lukijoiden mielipiteitä asiaan! Mä postaisin varmaan useammin, jos en olisi kuvien kanssa niin tarkka. En ikinä voisi julkasta pelkästään jotain kännykällä räpsittyjä keskenään erikokoisia ja -värisiä kuvia :D

      Poista
  5. Itse pyrin siihen, että postaisin vähintään 5 kertaa viikossa, mutta aina siihen ei aika tai motivaatio riitä, enkä ota siitä paineita :) Jokaiselle varmaan löytyy se oma, sopiva postaustahti, se mikä tuntuu itsestä hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, että paineita ei kannata ottaa! Ja tietenkin jokaiselle löytyy se omatahti ja se on aina riippuvainen muusta elämästä :) Jossain asioissa (kuten tässä) on vaan kiva kuulla lukijoidenkin mielipiteitä.

      Poista
  6. Miusta sellanen 3-4 kertaa on hyvä tahti, koska en itsekään ehdi joka päivä blogeja lukemaan, joten on kurjaa, jos jää kauheasti lukematta :( Kommenttien määrä varmaan vähenee, jos joka päivä postaa, mutta niin ne vähenee silloinkin, jos vaan harvoin postaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se kyllä on totta, itsekin ehdin niin harvoin enää blogien pariin, että jää helposti välistä postauksia, jos niitä tulee tosi usein. Kommentteja tosiaan ei millään voi tulla montaa samaan postaukseen, jos postaustahti on yli postaus päivässä :) Siis jos ei nyt jostain kaikista suosituimmista puhuta. Kun kommentointi ylipäätään on vähentynyt viime aikoina.

      Poista
  7. Ennemmin harvakseltaan ja asiaa. Vaikka aiheet olisivat kiinnostavia, kieliasuun ja ilmaisuun kannattaa panostaa. Luen mieluummin yhden huolella mietityn ja hyvin kirjoitetun jutun kerran kuukaudessa kuin usein postattuja huonosti kirjoitettuja räpellyksiä vailla sisältöä ja kirjoitustaitoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok, kiitos mielipiteestä :) Tuon yksi postaus/kk suhteen taidat olla harvinaisuus :D Mua ei ainakaan blogeissa haittaa pienet kielioppivirheet, jos blogin aiheet ja itse bloggaaja ovat muuten kiinnostavia. Sellaisia blogeja en kauan jaksaisi, joissa postauksia tulee noin harvakseltaan, sillä tykkään siitä että bloggaaja on edes jollain tapaa tuttu ja se ei ole "mahdollista" jos postauksia tulee liian harvoin. Jos kaipaa jotain kerran kuussa ilmestyvää laadukasta loppuun saakka hiottua täydellistä asiasisältöä ja materiaalia, niin sitä varten on onneksi lehtiä :) Blogeissa itse ainakin tykkään siitä, että kaiken ei tarvitse olla niin täydellistä.

      Poista
    2. En tarkoittanutkaan kirjaimellisesti tuota 1/kk. Lähinnä suuntaa antavasti, sillä määrä ei korvaa laatua. Hyvin ja sujuvasti kirjoitettua, usein päivitettyä blogia on todellakin ilo lukea. Valitettavasti hyvin monen bloggaajan kannattaisi miettiä, pitääkö "päiväkirjaa" vain itselleen...

      Poista
    3. Ok, olen samaa mieltä. Mutta toisaalta pidän myös sellaisista, jotka ovat kirjoittajansa näköisiä ja joista huokuu sellanen hyvä, rento fiilis ja nautinto siihen tekemiseen (vaikka kieliasu tai ilmaisu ei aina hipoisikaan ammattilaisten tekstiä). Tarkoitatko siis, että joidenkin ei kannattaisi kirjottaa lainkaan julkisesti blogia? En ymmärrä tuota näkökulmaa, sillä eihän sinun niitä blogeja tarvitse lukea. Itse pidän myös siitä, että blogeissa on tietynlaista päiväkirjamaisuutta, tykkään lukea omista suosikkiblogeistani esimerkiksi tämän postauksen kaltaisia kuulumis/höpöttelypostauksia ja tiedän, että ne on monien mielestä meidänkin blogissa kivoja ja usein tilastojen valossa suosittuja :) Blogimaailmassa parasta on se, että jokainen saa toteuttaa itseään, eikä kenenkään ole pakko käydä toisen blogissa, jos sisältö ei syystä tai toisesta miellytä.

      Poista
    4. Niin korjaan, olen samaa mieltä siis ainoastaan kolmannesta lauseesta. Viimeisestä en voisi olla enempää eri mieltä. Antaa kaikkien kukkien kukkia vai miten se meni.. ;)

      Poista
  8. Kyllä, tarkoitan juuri sitä mitä sanoin - julkisen blogin kirjoittaminen ei vaan ole kaikkien juttu. Hyvin monilta on nykyään unohtunut itsesensuuri. Päiväkirjanomaisuus ja kuulumisten päivittäminen ovatkin blogeille ominaista. Taito onkin siinä, miten tehdä se sujuvasti ja samalla persoonallisesti. Eikä aina voi vedota tuohon "älä sitten lue" -korttiin. Monen blogin aiheet ovat itseä kiinnostavia, joten uteliaisuuttaan haluaa katsoa, mitä kirjoittajalla on sanottavanaan ja millaisia kuvia hän on ottanut. Valitettavan usein aihe ja sisältö eivät vain kohtaa. Kaikki kukat kukkikoon. Toiset kukoistavat vain hetken, toisia on jaksettu kastella ja hoitaa enemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, jos uteliaisuus vie voiton niin sitten on vaan kestettävä se, että sisältö ei aina ole sitä mitä toivoisit :D

      Poista