perjantai 8. tammikuuta 2016

Mitä on tullut syötyä?

R: Instagramissa jo pohdiskelinkin tänään, että täällä olisi helppo syödä terveellisesti. Aussit taitavat rakastaa erilaisia mehuja ja smoothieita, niitä saa joka kulmalta kojuista ja kahviloista. Kaupoissakin on näkynyt myynnissä kaikenlaisia mehuja, joissa on esimerkiksi spirulinaa. Suomessa sellaisia ei vielä samassa mittakaavassa näy. Mehuen ja smoothieiden lisäksi superfoodea ja vitamiineja myyviä kauppoja on sekä Melbournessa että Sydneyssä näkynyt aika paljon ja niitä mainostetaan ihan mm. bussipysäkeillä.

 photo aamu1_zpsl0rsxiie.jpg
 photo aamu2_zpspqxzghvh.jpg

Me ei olla kuitenkaan mitenkään ihan superterveellisest syöty, lähinnä sitä mitä tekee mieli. Lomalla saa halutessaan herkutella, se todettiin heti reissun alussa. Kaupassa on kuitenkin esimerkiksi aamiaista valitessa ollut helppo valita terveellisiä ruokia, kun mm. marjoja ja hedelmiä on hyvät valikoimat ja ne on tosi hyviä. Myös niitä mehuja ja esimerkiksi chiavanukkaita on tarjolla hyvin ja ollaankin testattu erilaisia eri aamuina. Kaupungilla kävellessä ollaan usein otettu välipalaksi smoothiet, ne ei edes ole kovin kalliita (tavallisen kokoinen on ollut korkeintaan noin 4-5 euroa). Päivälliset onkin sitten olleet ehkä vähän epäterveellisempiä ;)

 photo aamu3_zps8g31egpd.jpg

Melbourne on kyllä mieletön ruokakaupunki, täältä saa ihan kaikkea. Ollaan syöty viikon aikana täällä kreikkalaista, japanilaista, meksikolaista ja amerikkalaista (eli burgereita). Valinnanvaraa on mielettömästi ja ruokaa on tarjolla joka kulmalla. Harmittaa oikeen kun ei ehdi kaikkiin mielenkiintoisiin ravintoloihin! Tänään käytiin syömässä reissun parhaat hampurilaiset amerikkalaistyylisessä Grand Trailer Park -ravintolassa. Oli muuten hyvää! Aamulla syötiin pienen treenin jälkeen "brunssi" hotellilla. Käytiin kaupasta ostamassa aineet ja oli tarkoitus syödä kattoterassilla, mutta ovet sinne olikin jostain syystä lukossa. Päädyttiin lopulta syömään ihan vaan huoneessa, ihan hyvältä nämä herkut silti maistuivat ;) Tuoreita mansikoita ja kiireettömiä aamiaisia tulee kyllä loman loputtua taas ikävä.

4 kommenttia:

  1. Ihania herkkuja <3 Ihan kesäinen fiilis tulee näistä ruuista tänne talven keskellekin! Ite en oo kokeillu noita chiansiemeniä, mutta kuulemma ovat tosi hyviä! Ehkä miekin joskus rohkenen ostamaan :D

    VastaaPoista
  2. Ihania herkkuja <3 Ihan kesäinen fiilis tulee näistä ruuista tänne talven keskellekin! Ite en oo kokeillu noita chiansiemeniä, mutta kuulemma ovat tosi hyviä! Ehkä miekin joskus rohkenen ostamaan :D

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa ja näyttää hyvälle <3 Saataisiinpa Suomeenkin enemmän tuollaista ruokakulttuuria! Vaikka parempaan suuntaan täälläkin kai ollaan pikkuhiljaa menossa :)

    VastaaPoista
  4. Hahah siis mulla on täällä Jenkeissä ollu niin syön mitä sattuu -viikko, mut päätin et ihan se ja sama, katellaan sitä järkevämpää ruokavalioo sitte Jamaikan puolella :) Ausseissa varmana vähän eri meininki kaiken terveellisen ruuan kanssa kun täällä (varsinkaan siis täällä Arkansasissa), mut on tässä 8 vuoden aikana selkeesti vähän edistystä tapahtunu & tuntuu, et kyllä täälläkin vois jo suht fiksusti syödä, jos vaan jaksais vähän nähdä vaivaa :)

    VastaaPoista