maanantai 11. tammikuuta 2016

Kotona taas

J: Kotona ollaan! Paluumatka ei sujunut ihan niin hyvin kuin meno. Lennot tuntuivat pidemmiltä, AirChinan penkit ahtaammilta ja kaikenlisäksi meidän viimeinen lento Tukholmasta Helsinkiin peruttiin. Saatiin onneksi korvaava lento vain tunnin päähän vanhasta, mutta sekin myöhästyi melkein tunnilla. Oltiin Suomessa pari tuntia aiottua myöhemmin. Se ei ehkä kuulosta pitkältä ajalta, mutta voin kertoa ettei kahden vuorokauden matkustamisen jälkeen kauheasti naurattanut siellä Arlandan kentällä.. Nyt kuitenkin voi ajatella jo positiivisesti - onneksi se oli reissun viimeinen lento kun peruttiin, eikä vaikka ensimmäinen.. Ei kyllä käy kateeksi Riikkaa, hän joutui lähtemään töihin muutaman tunnin yöunien jälkeen. Mulla oli onneksi tänään vielä vapaapäivä.

 photo _MG_4401_zps8jomvpp1.jpg
 photo PC293896-001_zpsextffiw6.jpg
 photo _MG_4408_zpsgvlaeykc.jpg
 photo PC314233_zpsuic2hji2.jpg

Jotenkin ihanaa olla taas omassa kodissa, mutta samalla tuntuu haikealta. Reissu oli niin upea - mun sydän jäi Australiaan ja voisin lähteä sinne koska vain uudestaan. Tiedän kuitenkin, ettei sinne todennäköisesti pääse ihan lähiaikoina. Miksi sen pitää olla niin kaukana? Kohtalo koittaa kyllä kovin vihjailla, että mun pitäisi lähteä sinne pian uusiksi. Tämä mainos osui silmään heti kun avasin hetki sitten facebookin, haha. Mä ihan oikeasti hetken harkitsin lentojen varaamista kesäkuuksi. Onneksi kuitenkin tulin järkiini - kesäkuu ei kuitenkaan ole paras aika vierailla Ausseissa ja muutenkin haluaisin seuraavaksi ehkä Atlantin toiselle puolelle..

 photo _MG_4546_zpsjrlaua7u.jpg
 photo _MG_4541_zpsmh4dnngo.jpg
 photo PC314201_zpsfoyzam6a.jpg

Onneksi kotonakin on ihan hyvä olla. Huomenna alkaa uudet työt, maassa on lunta ja reissusta inspiroituneena pää täynnä postausideoita. Ei vaan lomaan liittyen - vaan elämään ylipäätänsä. Alan taas ymmärtämään paremmin sanontaa "joskus on hyvä lähteä kauas nähdääkseen lähelle". 

Ihanaa viikkoa kaikille!

7 kommenttia:

  1. Ihania kuvia oot saanut! :) Ei varmasti naurattanut Arlandan kentällä, mutta loppu hyvin kaikki hyvin ja ainakin jäi paljon muistoja matkalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kuvia tuli ihan muutama otettua, eli niitä on luvassa vielä paljon!

      Poista
  2. Ihania kuvia oot saanut! :) Ei varmasti naurattanut Arlandan kentällä, mutta loppu hyvin kaikki hyvin ja ainakin jäi paljon muistoja matkalta :)

    VastaaPoista
  3. Mielettömän hienoja kuvia!

    VastaaPoista
  4. Ei vitsit nää Aussikuvat on vaan niin <3 <3 <3 Pakko päästä sinne vielä joskus (tai siis mielellään mahollisimman pian).. Onneks saavuin tänään tänne Jamaikalle, niin tää vähän helpottaa kateutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No varmasti helpottaa :D Mäkin katselin instasta sun Jamaican kuvaa just ihan kateellisena! Lisää kuvia odotellessa.. :P

      Poista