tiistai 17. marraskuuta 2015

nyt se löytyi - Turun paras brunssi

R: Me aloitettiin viime keväällä epävirallinen Turun parhaan brunssin metsästys. Ja nyt kuulkaas taidettiin löytää oikeasti paras brunssi! Saatiin mahdollisuus blogin kautta mennä herkuttelemaan Nick's Food Designin brunssille, joten suunnattiin sinne viime lauantaina Jannen ja Teemun kanssa. Odotukset oli melko korkealla, sillä oltiin etukäteen kuultu tosi paljon hyvää niin brunssista kun paikasta yleensäkin. Brunssia tarjoillaan lauantaisin klo 11 alkaen ja me oltiin paikalla ehkä viittä yli. Lähes kaikki pöydät (jossa ei ollut varausta) oli sillon jo täynnä, mutta onnistuttiin onneksi saamaan sopiva pöytä ja päästiin herkuttelemaan.

 photo brunssi1-001_zpszxd4fv9l.jpg
 photo brunssi2_zpslmx9tzxk.jpg
 photo brunssi3_zpsheik8uqj.jpg
 photo brunssi7_zps2so6shmg.jpg
 photo brunssi8_zpstr9ivrcw.jpg

Vaikka porukkaa oli melko paljon paikalla, ei jonoa päässyt pahemmin muodostumaan. Ruoat on katettu niin, että jonoja on kaksi ja molemmilla puolilla oli lähes samat ruoat - nopeuttaa huomattavasti toimintaa. Mulla on jäänyt traumat Fontanan ja Blankon brunsseista, jossa suurin osa ajasta kuluu jonottaessa.. Meillä taisi kaikilla täyttyä lautaset pelkistä kylmistä ruoista jo niin täyteen, että aloitettiin niillä. Tarjolla oli erilaisia salaatteja lisukkeineen, kahta erilaista foccacciaa, croissanteja, karjalanpiirakoita ja munavoita, hedelmiä, lohta, kanaa, piirasta. Ja vaikka mitä muuta! Mun suosikiksi kylmistä ruoista nousi ehdottomasti karjalanpiirakat, jotka maistuivat jotenkin tosi paljon normaalia paremmalta (olikohan itse tehtyjä..?) ja lisäksi coleslaw oli ihan mielettömän hyvää. Lohesta tietenkin plussaa, se maistuu aina. Yksi erikoisuus pöydässä oli juureslastut (mun suurinta herkkua!), niistäkin yllätyin positiivisesti. Myös inkiväärishottia oli maistettava, harvemmin brunsseilla saa mitään terveysshotteja ;)

 photo brunssi11_zpsxlrsycq5.jpg
 photo brunssi12_zpsbrpngc8k.jpg
 photo brunssi10_zpsoc2jsroe.jpg
 photo brunssi15_zpsdklmwbb5.jpg

Lämpimissä ruoissa oli myös vaikka mitä. Oli perinteiset pekonit ja munakasta, joiden lisäksi oli ainakin lämpimiä kasviksia, perunakiekkoja, "pulled" härkää ja jalapenocheddarkiekkoja. Jannen mielestä pekoni oli harvinaisen hyvää, mä taas tykkäsin tuosta revitystä härästä. Lämpimiä ruokia syödessä taidettiin kaikki vuorotellen kysyä että hei, maistoitteko jo tätä ja tätä, ihan älyttömän hyvää. Harmi vaan, ettei pystynyt syömään kaikkea hyvää niin paljon kun olisi halunnut, maha tuli niiin täyteen kaikista herkuista. Ja pitihän jälkiruoillekin jättää tilaa.

 photo brunssi5_zpsirql6pav.jpg
 photo brunssi6_zpsgjzpnvoi.jpg
 photo brunssi13_zps89luhdef.jpg

Olin etukäteen kuullut, että jälkkäripöydästä löytyisi erikoisuus, suklaaputous! Sen lisäksi oli mm. mustikkapiirkkaa, mudcakea, pannareita, marenkeja, juustokakkua, erilaisia juustoja ja keksejä.. Meidän porukan suosikiksi taisi muodostua tuo mudcake, se oli niiiin hyvää! Ihan tajuttoman pehmeää ja täyteläistä, oikeasti ehkä parasta jota olen maistanut. Myös pannarit saivat kehuja miespuolisilta ruokailijoilta ;) Suklaaputous oli kyllä hauska, dippailtiin siihen mm. vaahtokarkkeja ja ananasta. Jälkkäriäkin oli pakko hakea lisää, ei nimittäin ensimmäiselle lautaselle mahtunut millään kaikkea..

 photo brunssi9_zps137pv9df.jpg
 photo brunssi14_zpsq2brbjqu.jpg

Me taidettiin kaikki lopulta olla sitä mieltä, että tämä oli paras brunssi, jossa olemme käyneet. Aiemmin mun listalla jaetulla ykkössijalla oli Aulan jazzbrunssi ja Bistro Juliennen brunssi, mutta ne ovat nyt jaetulla toisella sijalla. Eli Turun paras brunssi on löytynyt!! Mahtaako tälle löytyä haastajaa ihan pian..? Mun mielestä Nick's Food Designissa kaikki oli kohdallaan, sen lisäksi että ruoat oli herkullisia, ne oli tuoreen ja laadukkaan oloisia. Tarjolla oli brunssipöydän klassikkoja (croissantit, karjalanpiirakat, hedelmät, pekoni), mutta sen lisäksi oli yllättäjiä (mm. juureslastut, inkiväärihotti, suklaaputous). Paikkana tämä kiilaa myös listan kärkeen, sillä sisustus oli tosi kivan kekseliäs, tila on melko valaisa ja avara. Suosittelen kyllä käymään, jos vielä ette ole ehtineet. Brunssia on tarjolla lauantaisin klo 11-15, pöytävarauksen voi tehdä etukäteen. Hintaa on 18e. Nick's Food Design sijaitsee jokirannassa, ei tosin ihan keskustassa, vaan Helsinginkadulla, melko lähellä yo-kylää ja Caribiaa. Oi että, tulipas nälkä tätä postausta tehdessä.

Brunssi saatu blogin kautta, kehut vilpittömiä, jos et usko niin kokeile!

8 kommenttia:

  1. Oi nam, pakko kokeilla kyllä joku kerta ! :)

    VastaaPoista
  2. Mahtava paikka, hyvä ruoka, mutta autolle on vaikea löytää paikkaa!

    VastaaPoista
  3. Oottekos kokeillut Samppalinnan brunssia? Mun ääni menee kyllä sinne ;)

    VastaaPoista
  4. Me oltiin tuolla joskus vuosi sitten ja sillon ei ollut ihan paras... Täytyy varmaan käydä antamassa uusi mahdollisuus, kun nyt on tullut kuultua paljon kehuja!

    VastaaPoista
  5. Hitto on hyvän näköstä! Pakko mennä, ku tuun taas turkuun, nam.

    VastaaPoista
  6. Oi nam! Tonne täytyy kyllä joku viikonloppu suunnata, näyttää ja kuulostaa meinaan niin täykkäriltä! :p

    VastaaPoista
  7. Siis nam! Täytyykin varmaan käydä testaamassa..

    VastaaPoista
  8. Huikea brunssi, ja loistava lounas. Upea miljöö. Ja mikä sijainti Aurajoen ulkoilureitin varrella. Hienoa huomata, että ihmiset ovat löytäneet tämän "kätketyn" helmen. Ja kannattaa muuten tsekata alueen menneisyyttä - jokiranta on kokenut melkoisen kasvojenkohotuksen viime vuosina!

    VastaaPoista