sunnuntai 23. elokuuta 2015

Vinkkejä Australiaan kaivataan!

J: Hei kaikki Australiassa käyneet! Teidän apua tarvitaan matkan suunnittelussa. Lähdetään tosiaan Riikan kannssa joululomalla Australiaan. Meillä on lento Sydneyyn ja paluulento Melbournesta. Ollaan reissussa vain reilu kaksi viikkoa, eli aikaa on rajallisesti. Nyt haluaisimme kuulla teidän kokemuksia. Ensinnäkin, mitä must see -juttuja on kyseisissä kaupungeissa tai niiden välittömässä läheisyydessä? Entä mikä olisi fiksuin tapa siirtyä kaupungista toiseen? Ollaan katseltu busseja ja todennäköisesti mennään yöbussilla. Olisi kuitenkin kiva kuulla kaikenlaisia kokemuksia.

Lisäksi se ehkä tärkein juttu, missä kannattaa yöpyä? Saavumme Sydneyyn (toivottavasti) 28.12 ja haluamme ehdottomasti olla uuden vuoden siellä. Monet hostellit ja hotellit vaativat vähintään viikon yöpymisen tuohon vuodenvaihteen tienoille, joten ajattelimme olla ainakin viikon Sydneyssä. Melbournesta lennetään kotiin muutaman viikon päästä saapumisesta, eli sinnekin jää hyvin aikaa, riippuen toki tehdäänkö "matkan varrella" jotain. Hyvät (ja halvat) hostellivinkit ovat siis enemmän kuin tervetulleita!

Iik, saako muuten laskea jo päiviä reissuun? Aika tarkalleen neljä kuukautta, eli ei paha..

 photo P6128833_zpsmbu0cgq2.jpg
 photo P6118830_zpsbppx4nyl.jpg
 photo P6128842_zpsb65swjt6.jpg
Reissussa odotettavissa ainakin puistohengailua, piknikkejä, upeita maisemia, lämpöä, uusia kokemuksia, rantoja, kenguruita.. Can't wait!

5 kommenttia:

  1. Moi, olin heinäkuun Ausseissa tosin Cairnsissa, mutta 3 viimeistä päivää vietettiin Sydneyssa. Sydneyssa sellaisia must to see- paikkoja oli ainakin Harbour bridge (jonka päälle voi lähteä kiipeilyreissulle, ylhäältä maisemat on tosi upeita ja näkee Sydneyta kokonaisuutena), opera house (jonne voi lähteä vaikka ohjatulle kierrokselle, mutta mulle ainakin riitti pari kuvaa sen edessä), jos mahdollista niin käykää Bondi beachillä (Australian kuuluisin ranta ja ihanat aallot varsinkin, jos haaveilet surffaamisesta). Sydneyn sisällä muuten julkinen liikenne (bussit) kulki tosi hyvin ja bussikortille oli helppo lisää rahaa. Muistat vaan leimata kortin sisään ja ulos menessä. Sydneyssa kannattaa myös käydä kiinnostuksen mukaan Madame tussaudsilla, Sydney eye towerissa, iltaristeilyllä opera talon edustalla. 😊

    Kielimatkausaan.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :) Kiipeäminen kuulostaa jännältä :D Bondi beach on kyllä ihan pakollinen, sinne mennään varmaan heti ekana päivänä, haha :D

      Poista
  2. Huh, vihdoinkin pääsin läppärillä lukemaan blogeja (olisin halunnut kommentoida tänne jo aiemmin, mutta puhelimella kaikki tuntuu liian ylivoimaiselta :D). Oon siis tosiaan lähdössä Ausseihin vähän pidemmäksi aikaa ja Melbournessa olis tarkoitus viettää 2,5kk just ennen kuin te tuutte sinne, joten yritän kerätä teille joitakin kivoja vinkkejä sinne, jos vaikka tulis vastaan jotakin semmosta mitä ei turistioppaat kerro, jotakin supermahtavia ravintoloita jne. Kirjotellaan miehen kanssa yhteistä blogia sieltä, pitänee tulla linkkailemaan sitä teille sitten.

    Vielä en oo Meliin kovinkaan hyvin perehtynyt. Ollaan siellä niin kauan, että ehtii sitten tutkailemaan tarkemmin. En malta odottaa, että pääsen näkemään katutaidetta ja kuuulemaan livemusaa baareihin (livemusaa on kuulemma oikeesti löydettävissä jokaiselle illalle). Mulle on tullut Melbournen kuvista jotenkin Berliini-fiilis. Mä diggaan tosi paljon Berliiniä. Toivottavasti Mel on edesvähän sitä.

    Se mitä sieltä tiedän, että jos haluaa retkeillä niin Great ocean road on tosi suosittu, ja olikohan se niin, että Luna Park -huvipuisto on parempi Melissä kuin Sydneyssä. Mutta tästä en oo varma. Eli aika vähän tietoja tähän mennessä, mutta näistä ehdin vinkkailemaan teille vielä paremmin ennen kuin päädytte sinne :)

    Sydneystä mä oon lukenut, että Bondi ei todellakaan oo se suosituin rantsu, se vaan on tunnetuin ja täynnä turisteja. Esim. Manly on kuulemma paljon kivempi. Ja Ivy-klubilla on kuulemma pakko käydä :D Se on yökerho, jossa on mm. uima-altaita. Reppureissarit on ainakin sitä kehunut.Joskus viikolla kuulemma ihan edullinenkin. Ja Sydneyn lähellä on Blue Mountains, jonka tunnetuin nähtävyys lienee Three sisters (eli kolme vierekkäin olevaa vuoren huippua), saattas sopia teillekin päiväretki kohteeksi niin pääsisitte treenaileen vuoristoon.

    Ja sinne sillalle pääsee tosiaan kipuamaan, maksaa ihan törkeesti, mutta mä ajattelen, niin, että kerran elämässä tulee tommonen mahdollisuus ja ajattelin siis mennä. Mulla on vuoden 2012 reppureissulta joku 80e edestä Thaimaan bahteja niin oon niitä jemmannut tota varten :D Ei tartte laittaa kuin pari kymppiä lisää säästöistä siihen hupiin.

    Noi oon saanut ylös Sydneystä, meidän piti olla sielläkin pitempi aika. mutta lyhennetään siellä oloa koko ajan, koska ei vaan nappaa. Mutta mistäs sitä tietää, ehkä se on paljon kivempi kuin Melbourne.

    Ja majoituksista! Mitä me ollaan vertailtu niin AirBnb:n kautta saa huoneita samoihin hintoihin kuin hostelleja. Että kantsii tsekkaa AirBnb myöskin. Halvimmat niistäkin toki vaan huoneita, mutta hostit on yleensä ollu tosi kivoja. Hostelleissa sit toki on tunnelmaa ja tutustuu ihmisiin jos sitä kaipaa :)

    VastaaPoista
  3. Kävin Ausseissa sekä Sydneyssä että Melbournessa. Melbournesta tykkäsin ehdottomasti enemmän!! Sydney oli mielestäni vähän liian ahdas, iso, likainen ja täynnä turisteja... Melbourne on taas tosi kaunis kaupunki! Joenranta oli erityisen ihana, mieleen jäi Southbankin ravintolat ja ilmainen ratikka :) Niin ja keskellä kaupunkia on aivan ihana, suuri puisto, jossa kävin lenkillä ennen maratonia! Tosi kaunis paikka :)

    Pari mun kaveria oli Sydneyssä UV:n viime vuonna. Kannattaa olla ajoissa liikkeellä ja varata hotelli/hostelli/vastaava mahdollisimman nopeasti! He heräsivät vasta lokakuun tienoilla ja ihan tuurilla saivat jonkun yöpaikan kohtuuhintaan. Sydney taitaa olla yks suosituimmista kaupungeista, kun vuosi vaihtuu - kannattaa siis tehdä varaus asap!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin jälkikäteen kiitos tosta hotelli-vinkistä :D Saatiin vihdoin varattua nyt kaikki ja ei tarvitse enää stressata, onko niitä huoneita vapaana :)

      Poista