sunnuntai 9. elokuuta 2015

kaksintaistelu - sukka vastaan säärystin

R: Muistatteko kun aikoja sitten kirjoittelin kompressiotuotteista? Niistä löytyy postaukset ainakin täältä ja täältä. Tutustuin kompressiotuotteisiin ensimmäistä kertaa vasta reilu vuosi sitten, kun ostin zeropointin säärystimet testiin. Niihin aikoihin kärsin aina silloin tällöin penikkavaivoista. Säären etuosa kipeytyi helposti lenkillä - taitaa olla tuttua monille? Yleensä itselläni auttoi lepo, mutta mitä jos aina ei malttaisi levätä? Toki sillon kun puhutaan oikeasta kivusta, kannattaa (pitää) levätä, mutta itselläni penikkavaivat oli ennemmin sellasta pientä rasittumista ja jomotusta, jonka vuoksi ei malttaisi jättää lenkkejä väliin. Onneksi tajusin hankkia testiin zeropointin säärystimet, ne auttoivat.

Alkuun käytin kompressiotuotteita lähinnä pitkillä lenkeillä tai jos penikoissa/pohkeissa tuntui rasitusta. Nyt olen viime talvesta alkaen käyttänyt säännöllisesti kompressiotuotteita, oikeastaan kovinkaan montaa aerobista treeniä en ole tehnyt ilman kompressiosukkia tai -säärystimiä. Ja en kyllä ihan heti osaa sanoa, milloin penikat olisivat viimeksi olleet kipeät. Olen käyttänyt nyt sekä kompressiosukkia että -säärystimiä ja ajattelinkin listata tähän vähän niiden eroavuuksia. Nykyään myynnissä on monen merkin kompressiotuotteita, on pitkiä sukkia, säärystimiä ja nilkkasukkia, joten voi olla vaikea löytää parhaiten omiin tarpeisiin sopiva tuote.

 photo P8071299_zpsfg7jsztq.jpg
2XU:n kompressiosukat saatu blogin kautta

Kompressiosukat sain testiin 2XU:lta, aiemmin olin käyttänyt ainoastaan säärystimiä, joten oli kiva päästä testaamaan sukkiakin. Nyt olen käyttänyt vuorotellen sukkia ja säärystimiä ja molemmissa on hyvät ja huonot puolensa. Sukkien suurin heikkous on ehdottomasti se, että niitä pitää pestä useammin. Mun jalka ainakin hikoilee kengässä niin paljon, että sukat on pakko pestä jokaisen treenin jälkeen. Joskus harvoin viileämmällä säällä kevyekön treenin jälkeen saatoin laittaa sukat ihan vaan tuulettumaan, mutta kyllä useimmiten ne lentävät treenin jälkeen suoraan pyykkikoriin. Säärystimet sen sijaan on helpompi laittaa vaan tuulettumaan ja (luonnollisesti) pestä vaan treenikäytössä olleet sukat.

 photo 20150807_192819_zpsecxdle8d.jpg
Perjantaina valitsin lenkille sukat

 Sukissa sen sijaan ehdottomasti parempaa on se, että nilkka ei jää paljaaksi ja kompressio ylettyy varpaista sinne polven alaosaan asti. Kompressiosukka on mielettömän tukevan tuntuinen jalassa ja sen ansiosta jotenkin napakampi kun säärystin. 2XU:n sukka on todella laadukkaan oloista materiaalia ihan sieltä varpaista ylös asti. Nykyään laitan aina pitkälle lenkille kompressiosukat ja puolimaratonillakin luotin näihin. Sukka on myös kätevämpi talvella ja viileällä säällä, jolloin on ärsyttävää jos kengän ja housun lahkeen väliin jää paljasta ihoa.

En ole huomannut sukkien ja säärystimien välillä eroja kompression tehossa. Siis että en ole huomanut että kummankaan käytön jälkeen jalat olisivat jotenkin kipeämmät tai väsyneemmät. Molemmat siis toimivat kuten luvataankin. Sukat ovat kuitenkin kokonaisuudessaan jalassa ehkä vähän mukavammat, siksi valitsen mieluummin ne pitkille lenkeille.

Säärystin on helpompi saada jalkaan kun kompressiosukka. Varsinkin pesun jälkeen sukat on tosi napakat ja joskus jo sukkien jalkaan pujottaminen käy alkulämmittelystä ;) Lopputulos on kuitenkin vaivan arvoinen, sillä kompressiotuotteen kuuluukin tuntua napakalta ja tukevalta.

 photo 20150807_192741_zpszlovt0rk.jpg
Jennalla oli perjantain lenkillä säärystimet, ne kuulemma sopi niin hyvin tuohon asuun ;)

Jos ihan pieniin asioihin takerrutaan, niin säärystimet ovat usein halvemmat kun sukat. Tämän olen huomannut ainakin Zeropointin tuotteissa, mutta hintaero ei tosin ole kovinkaan suuri ja tietenkin eri merkkien välillä on hintaeroja. Mä olen nyt niin ihastunut näihin kahteen merkkiin, etten enää ehkä ostaisi muita. Jenna on testaillut Asicsen kompressiosukkia, eikä ollut niihin yhtään niin tyytyväinen kun Zeropointin tuotteisiin. 

Tämä suuri kompressiotaistelu taisi päättyä tasapeliin, sillä en oikeasti osaa sanoa kummat olisivat jotenkin ehdottomasti paremmat ja käytännöllisemmät. Eli summa summarum, molemmissa on hyvät ja huonot puolensa! Käytättekö te mieluummin kompressiosukkia vai -säärystimiä?

6 kommenttia:

  1. Mä oon ostanu yhet kompressiosukat, mutta en oo käyttäny, kun mun paksuissa pohkeissa en saa niitä riittämään ylös asti :D En oikeen tiiä minkä kokoset ois sitte pitäny ostaa :D

    Saako noita säärystinmallei Stadiumista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokoon vaikuttaa pohkeen ympärysmitta, itselläni ainakin Intersportissa myyjä mittasi sen ja neuvoi oikean koon kanssa. Jos tuotteessa koot menee 39, 40, 41 jne, on vaikea saada omaan jalkaan sopvia tuote, suosittelisinkin valitsemaan sellaisen tuotteen jossa pystyy valitsemaan itselle sopivan sen pohkeen koon perusteella, ei jalan koon perusteella. 39 kokoisilla voi olla ihan erikokoiset pohkeet, jolloin käy helposti just niin että toiselle löysä sukka ei mene toisella edes ylös asti. Stadiumissa ei taida olla Zeropointin tai 2XU:n tuotteita, suosittelen Intersportia, varsinkin Hansassa olen aina saanut tosi hyvää palvelua.

      Poista
  2. Mulle ei jostain syystä toimi kompressiotuotteet juostessa lainkaan vaan kramppaa poikkeuksetta pohkeet parin kilsan jälkeen ja lenkki on pilalla. Pätee niin sukkiin kuin säärystimiinkin. Lukuunottamatta Zeropointin nilkkasukkia joista oon tykännyt valtavasti eikä jalkapohjat väsy ihan niin pahasti. Pitkien lenkkien jälkeen tykkään kyllä käyttää säärystimiä/sukkia palautumiseen. Erityisesti maratonin jälkeen ei ois kävelystä tullu mitään ilman niitä kun piti Paavon stadionilta alamäki kotiin laahustaa :,D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, onneksi itselläni ei ole tuollaista vaivaa, päinvastoin. Nuo on kyllä hyvät palautumiseenkin! Pystyn kuvittelemaan sen kotimatkan, mä olisin varmaan tilannut taksin :D :D

      Poista
  3. Mulla on kanssa kummatkin ja useammin tulee käytettyä säärystimiä. Ne on just niin kuin sanoit helpompi pukea päälle ja pois. Jalat on ihan ok treenin jälkeen vaikka olis ollut kummat vaan päällä. Pitkien lenkkien jälkeen olen pitänyt palautumis mielessä myös päivän lenkin jälkeen.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pitäisi muistaa ehkä ahkerammin pitää lenkin jälkeen näitä, usein otan pois melkeen heti kun menen suihkuun, enkä muista laittaa enää takaisin.. Siitä olisi hyötyä palautumisen kannalta!

      Poista