sunnuntai 24. toukokuuta 2015

viime päivien kuulumisia

R: Heei, hauskaa sunnuntaita! Mä valmistaudun täällä tämän päiväiseen lenkkiin (eli odottelen että ruoka laskeutuu ja pääsee matkaan..) ja ajattelin tulla ajankuluksi kertomaan vähän kuulumisia (eli höpöttelemään ihan muuten vaan). 

 photo randomjulk6_zpsgtfwppac.jpg

Tämän aamun aamupala. Olen yrittänyt viime aikoina syödä enemmän. Tälleen kesän lähestyessä se on monilla yleensä ehkä päinvastoin, mutta mä olen yrittänyt syödä enemmän ruokaa. Siis oikeaa, terveellistä ruokaa. Ei mitään totaalikieltäytymistä herkuista (paitsi karkeista), mutta yritän olla viikonloppuisinkin korvaamatta esimerkiksi iltapaloja herkuilla.. Mun suurinta herkkua tällä hetkellä on vesimeloni! Odotan jo sitä, että torilta saa euron vesimeloneja.

 photo randomjulk1_zpssgka65pj.jpg

En ole tainnut täällä vielä kertoa, että sain vihdoin gradut painosta ja kävin tekemässä sen kypsärin! Ja läpihän se kypsyysnäyte meni, vaikka sitä etukäteen vähän jännitin. Ensi viikolla saan luultavasti arvosanan, ohjaaja lupasi lausunnon nopeasti, jotta saan jätettyä tutkimustodistusanomuksen ennen kuun loppua tiedekuntaan (eli saan paperit kesäkuun alussa). Jotenkin ehkä kuvittelin että fiilis olisi jotenkin vielä siistimpi nyt kun opinnot on ohi, mutta ehkä en vielä ole sisäistänyt asiaa ihan täysin!

 photo randomjulk2_zpsp5t96dgp.jpg

Turussa on jo ihan kevät, aurinkoisen sään vuoksi oli pakko ostaa jätski. Testasin Classicin uutta maitosuklaalakritsi-jätskiä ja tykkäsin, nam! "Onneksi" näitä ei saa tosta lähi-Salesta, ei ainakaan tule kiusausta joka päivä käydä ostamassa jätskiä. Aurinkoisessa ja keväisessä säässä on muuten yksi huono puoli, mulla on luultavasti vähän siitepölyallergiaa. Ärsyttävä pieni nuha koko ajan ja silmät vuotaa heti kun menee ulos. Muistan että joskus muutama vuosi sitten mulla olisi ollut sama ongelma ja sillon se ainakin (onneksi) meni itsekseen ohi nopeasti.

 photo randomjulk4_zpsc4uxfypw.jpg

Viikko sitten oli Graceloppet ja pääsin pitkästä aikaa laivalle. Viking Grace oli positiivinen yllätys ja ihastuin laivan lisäksi näihin maisemiin. Samalla tuli ikävä kesäiltoja ja mökkeilyä, haluan sinne ihastelemaan auringonlaskuja, saunomaan ja uimaan! Kirjoittelen muuten tuosta Graceloppet-tapahtumasta vielä myöhemmin lisää, oli aika upea kokemus.

Nyt onkin aika vaihtaa juoksukamat päälle ja suunnata lenkille. Jenna on kuulemma suunnitellut meille reitin. Tarkoituksena on juosta vähän pidempi, mutta hidas lenkki. Ajattelin ottaa myös juomapullon mukaan ja testata miten juoksu pullon kanssa onnistuu. Ostin viime syksynä lenkkeilyyn tarkoitetun hauskan "pyöreän" pullon (näkyy mm. täällä), nyt se pääsee ensimmäistä kertaa tositoimiin pitkälle lenkille. Katsotaan meneekö hermot ja heivaanko pullon jonnekin Nunnavuoren pururadan varteen..

6 kommenttia:

  1. Onnea Gradusta ja valmistumisesta! :) Mä en oo vielä maistanut tuota jädeuutuutta, ja tosiaan onneksi sitä ei ole meidänkään lähi-Alepassa! Veikkaan, et tykkään kans tuosta makuyhdistelmästä ihan superpaljon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kannaattaa maistaa tota jätskiä, oli hyvää!

      Poista
  2. Naminam mikä aamiainen!! Teillä on tosi ihana blogi!! Löysin tän vasta ja tykästyin heti kovasti :-) Mäkin kävin tänään aamulenkillä juoksu on niin ihanaa nyt kun kevät on tullut!! ♥

    http://neeanatalie.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana kommentti, kiitos paljon :) Käynkin heti kurkkaamassa sun blogin!

      Poista