maanantai 9. helmikuuta 2015

motivaatiomaanantai - välipäivät

J: Mulla olisi tällä hetkellä jakaa niiiiin paljon motivaatiota kaikille, että sitä ei enää pelkkä postaus riitä purkamaan! Olen viimeisen viikon ajan odotellut, koska flunssa hyökkää mun kimppuun oikein kunnolla, mutta pientä kurkkukipua ja äänen lähtöä lukuunottamatta olen ihan kunnossa. En kuitenkaan niin kunnossa, että viitsisin treenata ihan täysillä. No okei, keskiviikkona olin jo mielestäni ihan valmis treenaamaan ja käytiin Riikan kanssa salilla, torstaina lenkillä ja perjantaina olikin korispeli. Se kostautui ja lauantaina oli vielä kipeämpi kurkku. Hupsista.

 photo _MG_4541_zps49178486.jpg

Päätin olla menemättä salille viikonloppuna ja sunnuntai illalla olikin sitten sen verran ylimääräistä energiaa, että hypin kotona pitkin seiniä! Mun treeniviikon kohokohdat ovat yleensä ne viikonloppuisin tehdyt rauhalliset ja pitkät salitreenit tai lenkit, joten voitte vaan arvata harmittiko kun ne jäivät välistä. Tiedän kuitenkin, ettei kipeänä saa - eikä todellakaan kannata - treenata. Sen verran pitää omaa kroppaa arvostaa, että antaa sen levätä ja palautua rauhassa.
Sama koskee normaalia arkeakin. Vaikka olisi kuinka paljon aikaa ja halua käydä joka päivä treenaamassa, ei kannata. Niin tyhmältä kuin se kuulostaakin, lihas kasvaa levossa. Kaikki ovat varmasti kuulleet sen joskus! Välipäiviä tulisi olla vähintään noin yksi viikossa ja silloin voi käydä vaikka kevyellä kävelyllä, venytellä ja saunoa, mutta jättää ne kovat treenit tekemättä. Jokainen tosin tietää parhaiten mikä itselle sopii ja miten oma kroppa palautuu treenistä. Joku voi tarvita useamman päivän palautumiseen, toiselle riittää vain yksi kahdessa viikossa. Monet urheilijat saattavat vetää kolmekin viikkoa täysillä ja se jälkeen yhden kevyemmän viikon! Mulle taas ei esimerkiksi sellainen välttämättä sopisi. 

 photo _MG_4554_zpsf5ef537d.jpg

Lepopäivän jälkeen on aina mukava päästä treenaamaan ja virtaa riittää! Nyt ainakin, kun lepopäiviä oli viime viikolla neljä. En oikeasti muista, milloin olisi ollut viimeksi näin kevyt viikko. Ehkä kuitenkin ihan hyvä, että näitäkin tulee ja kroppa ehtii kunnolla palautua. Tänään oli kuitenkin vuorossa salitreeni heti töiden jälkeen ja vaikka energiat olivat aikaisen herätyksen takia vähän vähissä, tehtiin lopulta aika tehokas treeni. Toivottavasti viikko olisi muutenkin vähän aktiivisempi ja pääsisin taas lenkille! ;) Tehokasta treeniviikkoa kaikille!

Kuinka moni aikoo tänään treenata tai treenasi jo?

4 kommenttia:

  1. Mä aloitin treeniviikkoni lepopäivällä. Huomenna toivon mukaan kroppa taas täynnä energiaa ja halu päästä treenaamaan suuri! Se välipäivän jälkeinen tunne on kyllä ihan mahtava, voittamaton! Hyvää treeniviikkoa sulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun treeniviikko oli surkea :( Ehkä ensi viikolla olisi jo kokonaan terve ja pääsisi kunnolla treenaa! Tulen muuten hulluksi...

      Poista