perjantai 12. joulukuuta 2014

onnistunut viikko ja ensimmäiset joululahjat

R: Onpas viikko mennyt nopeasti, taas on perjantai! Mulla on ollut oikeen onnistunut viikko, gradu on edennyt ja sain hyviä uutisia siihen liittyen, saatiin vanhaan vuokra-asuntoon liittyvät viimeisetkin (päänvaivaa aiheuttaneet) asiat hoidettua ja olen saanut lähes kaikki joululahjat jo ostettua.Yksi lahja puuttuu enää ja sekin on jo suunniteltu, ei tarvitse kun käydä ostamassa. Mun lahjashoppailut hoituu muutenkin lähes aina niin, että mietin, selaan nettiä ja vertailen erilaisia vaihtoehtoja ja vasta kun olen varma mitä ostan, menen kauppaan tai tilaan netistä. Kaupoissa on joskus ihan kiva pyöriä, mutta lahjat tykkään suunnitella valmiiksi niin, että voin vaan kävellä kauppaan ja ostaa suunnittelemani tavarat.

 photo randomjulk5_zpsa7b8594f.jpg
 photo randomjulk6_zpsc8bb1b44.jpg

Paketoin tänään jo ensimmäiset lahjat samalla kun paketoin pienen lahjan huomisia pikkujouluja varten. Pidetään kaveriporukalla pikkujoulut ja päätettiin, että jokainen ostaa pienen lahjan ja sitten jaetaan ne! Tehtiin viime vuonna samalla tavalla ja muistan miten jännä oli vuorotellen availla niitä paketteja ;) Huomiset pikkujoulut onkin muuten mun tämän vuoden ainoat pikkujoulut. Nyt kun en vielä ole töissä, enkä tavallaan enää tunne oloa opiskelijaksikaan, niin ei ole ollut mitän pikkujouluja, mihin haluaisin mennä. Eikä se kyllä haittaakaan, mähän en tunnetusti ole nykyään mikään kova juhlimaan, joten yhdet pikkujoulut riittää oikeen hyvin! Onko teillä ollut paljon pikkujouluja?

 photo randomjulk3_zpsb3902dfb.jpg
 photo randomjulk4_zps9a063b64.jpg
Tämä maisema on mun mielestä ihan kun jostain Vallilan kankaasta!

Mä taidan nyt mennä nukkumaan, että huomenna sitten jaksaa juhlia ;) Aamulla pitää mennä vielä salille, ettei ihan juhlimiseksi ja possutteluksi mene koko viikonloppu.. Vaikka pakko myöntää, että mulla on mennyt vähän herkutteluksi viime päivät.. Pitää ehkä vähän skarpata vielä ennen joulua, jotta jouluna herkut maistuu paremmilta!

2 kommenttia: