lauantai 29. marraskuuta 2014

sporttisia joululahjavinkkejä

J: Kuinka moni on ostanut jo joululahjoja? Mun täytyy myöntää, etten ole hankkinut vielä yhtäkään. Tiedän kyllä jo, mitä olen kenellekin hommaamassa.. Kovin monelle en ole edes ajatellut ostaa mitään, oikeastaan vaan perheenjäsenille. Kavereiden kanssa pidetään omat pikkujoulut, joihin kaikki tuo jonkun pienen lahjan, ja yhdessä sitten arvontaa jokaiselle jokin paketti. Se on aina niin hauskaa!
Parhaita lahjoja ovat mun mielestä aineettomat lahjat, kuten esimerkiksi leffaliput tai lahjakortti hierontaan. Myös kaikki ruokalahjat ovat kivoja - ne tulee ainakin käytettyä. Välillä on toki kiva antaa muutakin, jos tietää lahjan saajan tarvitsevan tai haluavan jotain tiettyä juttua..


 photo Documents_zps7f549a2e.jpg

Monet miehet varmaan painivat siellä sen ongelman kanssa, että mitä ostaa tytöystävälle joululahjaksi. Kukaan ei tietenkään voi sanoa toiselle, että osta sitä tai tätä, vaan lahjan antajan tulee itse päättää, hän kuitenkin yleensä tuntee saajan parhaiten. Mä esimerkiksi ottaisin ilomielin vastaan kuntoiluvälineitä tai vaikka treenivaatteita. Tämän joulun isoin toive on uudet talveen sopivat juoksukengät!  Jotkut tytöt saattaisivat loukkaantua sellaisista ja haluavat ennemmin koruja tai kellon. Mua taas ei ne kiinnosta yhtään! Ennemmin ottaisin Polarin sykemittarin kuin kalliin kellon. Vaihtaisin myös kalliin merkkilaukun tuohon Niken kassiin. :D 

 photo Documents1_zpsf99f1123.jpg

Miehille on varmaan helpompi ostaa joululahjoja - tai näin mä ainakin asian näen. Miehille voi ostaa vaatteita, kun kuitenkin monet tyttöystävät varmaan vaikuttavat miehensä pukeutumiseen. Harva mies varmaan ostaa naiselle vaatteita.. Miehille voi ostaa jotain urheiluun tai peleihin liittyvää,  kuten kuulokkeet, uuden salirepun tai juomapullon ja vaikka jotain urheilu/protskujuomaa siihen mukaan.

Tämän viikonlopun aikana kannattaa muuten hankkia joululahjoja, sillä esimerkiksi Stadiumin nettikaupassa on kaikki tuotteet -20% ja nyt kun tilaa, paketti ehtii vielä jouluksi! Mä ainakin ajattelin taas hyödyntää nettiä jouluostoksissa, sillä ei yhtään kiinnosta mennä kauppoihin pyörimään tuhannen muun ihmisen kanssa ;) Stadiumin valikoimaan pääsee tutustumaan tästä.

Yhteistyö. Postaus sisältää mainoslinkkejä.

6 kommenttia:

  1. Kivoja juttuja olet koonnut! :) Tuommonen Niken paita ois ihana saada! :) En oo ostanu vielä mitään lahjoja, mut oishan ne ihan hyvä hankkia ennen jouluryysistä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kiva!:) Pitää kyllä pian alkaa hankkia, ettei tuu paniikkia! :D

      Poista
  2. Mä haluun noi harmaat colitsit ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tonttu kuulee sun pyynnön ja tuo ne :D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Niin on! Vähän mua harmittaa, etten tilannut sitä vaikka sai noin hyvän alennuksen..

      Poista