torstai 14. elokuuta 2014

"blogi on sitä mitä mekin olemme"

R: Laitoin Jennalle eilen whatsappissa viestiä, että pakko pian mennä ottamaan asukuvia, mun blogi-innostus on palailemassa! Pientä motivaation puutetta on siis saattanut olla havaittavissa, mutta nyt tämä homma alkaa tuntua taas hyvältä - kunhan vaan saisi taas laadukkaita kuvia. Tajusin etten ole omalla kamerallani ottanut yhtään ainutta kuvaa reiluun kahteen viikkoon, tällaista ei ihan oikeasti ole tapahtunut varmaan ikinä sen jälkeen, kun sain ensimmäisen järjestelmäkamerani. Mutta joskus on vaan hyvä keskittyä muihin asioihin, eli mun kohdalla lähinnä treenaamiseen ja opiskeluun.

 photo random1_zps8ae0e253.jpg
 photo random2_zps42bc9169.jpg

Olen (tai siis ollaan) myös vähän mietitty blogin aihepiiriä viime aikoina. Taas. Lifestyle-kategorian alle on helppo kirjoitella vähän mistä vaan ja tykkäänkin siitä, mutta joskus tuntuu että blogissa on liikaa kaikkea. Toisaalta,  blogi kertoo meidän elämästä, joten eikö sillon aihepiirien kuulukin olla aika laajoja? Nyt kesällä täällä on näkynyt ehkä enemmän reissukuvia ja kesäistä Suomea, joka on tietty ihan ymmärrettävää kun kesällä on tullut nähtyä ja koettua kaikenlaista. Syksyn tullessa aikaa tulee varmaan vietettyä taas enemmän kotona ja ihan vaan Turussa, joten sekin varmasti näkyy täällä blogin puolella. Myös treenaamisesta on tulossa entistä isompi osa blogia, on se kuitenkin niin iso osa meidän molempien elmäää.

 photo random3_zpsd29ed08e.jpg

Laura kirjoitti blogissaan hyvin pari päivää sitten: Kaikessa monimuotoisuudessaan blogini on juuri sitä mitä minä olen. -- Loppujen lopuksi tulen aina siihen tulokseen etten pysty vetämään selkeitä linjoja siitä millaista sisältöä blogissani on. Luin postauksen hyvään aikaan, sillä olin vasta miettinyt tätä meidän blogin sisältöä ja paininut ihan samojen asioiden kanssa. Kiitos siis Lauralle viisaista sanoista, tulin siihen tulokseen että blogi todellakin saa olla just sitä mitä minä, siis me, ollaan. Turha mun on yrittää kirjoittaa jostain muotimaailman syysuutuuksista, jos ne ei sillä hetkellä mua kiinnosta. Joskus taas en haluaisi muusta puhuakaan kun vaatteista. Elämässä tulee erilaisia vaiheita, joten niin tulee blogissakin. Silti on kiva kuulla lukijoidenkin toiveita postausten suhteen ja niitä saa kertoa nyt. Eli kommenttiboksiin tulemaan mielipiteitä ja postausideoita. Lisäksi olisi kiva jos vastaisitte tuohon sivupalkin kyselyyn, mitä te haluatte jatkossa lukea meidän blogista. Vaihtoehtoja voi valita monta!

Tämä postaus taisi olla tällainen meidän ja blogin välinen kehityskeskustelu, tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti