perjantai 13. kesäkuuta 2014

paluu blogimaailmaan

R: Heii, mäkin olen taas palannut blogimaailmaan! Mulla oli tosiaan tänään tentti, joten olen istunut nenä kiinni kirjassa keskiviikkoaamusta alkaen. Tästä tulee ihan perinne, että aina Lontoon matkan jälkeen on heti tentti, joulukuussa oli ihan sama juttu että tultiin kotiin keskiviikkona aamuyöllä ja perjantaina oli tentti. Onneksi sain vähän luettua ennen matkaa (ja vähän lentokoneessakin..), joten mikään mahdoton tehtävä ei ollut, vaikka luettavaa olikin ihan tarpeeksi (kaksi kirjaa ja kolme artikkelia). Tentistä jäi vähän ristiriitaiset fiilikset, olisi se voinut paremminkin mennä, mutta pääasia, että se on nyt ohi ja saan keskittyä lomailuun ja bloggailuun!

 photo london1_zps384df396.jpg
 photo london3_zps08ba8768.jpg
 photo london2_zps86db9cb0.jpg
 photo london4_zpsf57466dd.jpg
 photo london5_zpseb277f06.jpg
 photo london8_zps19820039.jpg

Kuten Jenna jo kertoikin, meidän reissu oli tosi onnistunut. Oli niin kiva vaan olla ja hengailla Lontoossa. Reissun tarkoitus oli kuitenkin se juoksu, joten meillä ei ollut sen lisäksi mitään erikoisempia suunnitelmia. Mentiin ihan vaan fiiliksen mukaan. Istuttiin puistoissa, käytiin vähän kaupoissa, moikattiin Big Beniä, syötiin hyvin.. Tällaiset matkat on parhaita, kun ei ole koko ajan kiire nähtävyydeltä toiselle! Mulla on kamerassa vaikka mitä materiaalia blogiin tuolta reissulta ja haluaisin pian kirjoittaa siitä puolimaratonistakin, onneksi sunnuntaina on näillä näkymin pelkästään aikaa.

 photo london7_zps03ffab41.jpg
 photo london6_zpse7b56ceb.jpg
 photo london9_zps6ec3562c.jpg
 photo london10_zps3ce40219.jpg

Tänään kävin tentin jälkeen salilla ja olen siivonnut tätä meidän kotona vallitsevaa kaaosta. Liikaa tavaraa, liian pieni asunto. Lisäksi olen käynyt läpi huomiselle kirppikselle tulevia tavaroita, pyykännyt ja tehnyt kaikkea muuta yhtä mukavaa. Nyt ajattelin lösähtää tuohon sohvalla fudge-pussin kanssa ja katsoa jotain hömppää. Muistakaa hei huomenna sitten tulla kirppistelemään Saloon Ceciliin klo 11-15! Tai vaikka ihan vaan moikkaamaan meitä ja osallistumaan ihan mahtavaan arvontaan. Toivottavasti nähdään huomenna!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti