maanantai 23. kesäkuuta 2014

Bleis!

J: Kerroin joskus keväällä, että olin ensimmäistä kertaa elämässäni hierojalla. Pidin siitä todella paljon ja lupailin itselleni käyväni jatkossa säännöllisesti availemassa jumissa olevia lihaksia hierojalla. No se luonnollisesti unohtui taas kaiken kiireen keskellä.. Kun Katja Kauneushuone Bleisistä otti yhteyttä ja kysyi kiinnostaisiko pieni yhteistyö, ei ollut vaikea arvata suostuttiinko. 

 photo bleis_zps21865eb5.jpg
 photo P1011704_zpsa9ac8e18.jpg

Päästiin molemmat Riikan kanssa testaamaan 45 minuutin klassista hierontaa. Mulla oli aika usein yläselän lihakset ja hartiat kipeät, joten pyysin, että niitä erityisesti hierotaan. Teki kyllä todella hyvää! Pelkäsin hieman nukahtavani, mutta onnistuin sen sijaaan rentoutumaan aivan kunnolla. 45 minuutin jälkeen olo oli kuin vasta heränneenä ja vielä illallakin lihakset tuntuivat rentoutuneilta. Hieronnan jälkeen ei kannata rasittaa lihaksia, eli kannattaa jättää salilla selkätreeni johonkin toiseen päivään. Saatiin myös ohjeeksi juoda paljon vettä, sillä hieronnassa kuona-aineet lähtevät liikkeelle. 

 photo P1011702_zps29518e46.jpg
 photo P1011696_zps61f6f26b.jpg

Mä voin lämpimästi suositella Katjaa teille. Nyt kesä- ja heinäkuun ajan meidän blogin lukijat saavat -15% jo valmiiksi edullisista hinnoista. Eli hierontaa varatessa kannattaa sanoa, että lukee Kaksi yhden hinnalla -blogia, niin saa alennuksen! Klassisen hieronnan lisäksi Katja tekee intialaista päähierontaa, kinestioteippausta ja kuumakivihierontaa. Mun tekisi mieli testata seuraavaksi kuumakivihierontaa, se kuulostaa mielenkiintoiselta. Bleis sijaitsee osoitteesa Brahenkatu 7, Turku. Sateinen kesä on loistava tekosyy hemmotella itseään hieronnalla ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti