sunnuntai 25. toukokuuta 2014

tulevasta kesästä tulee kaikkien aikojen paras

R: Eilen oli tosi onnistunut päivä, ystävän polttarit! Ei olisi parempaa säätä voinut toivoa ja polttariporukkakin oli ihan paras, kaasojen järjestämästä ohjelmasta puhumattakaan. Mä en ole vielä käynyt eilen otettuja kuvia läpi, mutta ajattelin postata jotain polttaritunnelmia, kunhan ehdin. Nauratti muuten äsken kun katsoin blogin tilastoja, niistäkin huomasi, että eilen oli mielettömän kaunis lauantai, eikä postattu, sillä kävijöitä täällä oli näköjään ollut harvinaisen vähän. Enemmän kyllä huolestuisin, jos kävijöitä olisi ollut paljon. Menkää hyvät ihmiset ulos, nauttikaa tästä mielettömästä säästä ja ystävien seurasta! Mä aion viettää kesällä mahdollisimman vähän aikaa tietokoneella ja senkin edestä ulkona puistoissa, kaupungilla, mökillä.. Tein pientä listaa, mitä tulevana kesänä aion..

..nauttia vapaudesta ja elää ilman aikatauluja

..valokuvata paljon, jotta voi talvella katsoa kuvia muistutuksena siitä, että kesä tulee vaikka talvi tuntuisi miten pitkältä

..käydä monta kertaa viikossa ostamassa torilta kaikkea hyvää ja tuoretta

..pakastaa itse kerättyjä mansikoita ja mustikoita

 photo kesauml13_zps1e588ff5.jpg

..lenkkeillä ilman mitään tavoitetta tai takaraivossa kummittelevaa puolimaratonia

..mökkeillä ja nukkua päiväunia. Nuorempana aina ihmettelin miksi aikuiset haluvat nukkua päiväunia. Nyt ymmärrän.

..nähdä uusia paikkoja ja yrittää olla jumittamatta samoissa tutuissa ympäristöissä..

..edelliseen liittyen, aion käydä kahvilla vihdoin Cafe Artissa

 photo kesauml131_zpsb7a31830.jpg

..lukea kirjoja. Innostun aina kesäisin lukemista

..syödä aamiaisen mahdollisimman usein ulkona

..hankkia paremman rusketuksen kun viime vuonna

..vähentää kahvin juontia ja juoda sen sijaan smoohtieita ja fruitieita..

  photo kesauml134_zpsa3d68df3.jpg
  photo kesauml135_zpsd632dca0.jpg

..kuunnella repeatilla huonoja kesäbiisejä

..käydä ajan kanssa salilla ja yrittää vihdoin saada se mun tavoite, 10 leuanvetoa. Viimeksi meni hikisesti 5, puolimaratontreeni on vienyt voimia..

..syödä paljon jätskiä ja varsinkin Soleroita, ihanaa että mun vanha suosikki on takaisin!

..aion myös olla stressaamatta turhista asioista, ottaa rennosti ja sanoa useammin joo kun ei!

6 kommenttia:

  1. Ihania kuvia!!kesä<3

    VastaaPoista
  2. aww kuin mahtavaa jos solero on back! täällä kun sitä saa kaikkialla ja on tullut harmiteltua kun suomessa ei enää ollut :/ ja muutenkin ihana kesälista <3 toi vika kohta on paras!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu on se! Mäkin ehdin ikävöidä sitä ja harmitti kun Suomessa sitä ei saanut :D

      Poista