torstai 8. toukokuuta 2014

Throwback Thursday: München, Germany

J: Tänään lähdetään kuvamatkalle Saksaan! Mä sain vaikka kuinka kauan pisteen "en ole koskaan" -pelissä siitä kun en ollut koskaan käynyt Saksassa. Saksa ei ole koskaan oikein kiinnostanut mua. Melkein kaikki luokan tytöt lukivat ala-asteella ja vielä yläasteellakin saksaa, mutta mä en ole koskaan opiskellut sitä päivääkään. Muutenkaan maa ei ole oikein kiinnostanut. Saksasta tulee mieleen vaan makkarat, oluet ja pitkät moottoritiet. Pari vuotta sain sinne kuitenkin halvan lennon ja ajattelin matkalla Itävaltaan mennä katsomaan, että millainen meno siellä oikein on..

München sijaitsee Saksassa Bayerin osavaltiossa, Etelä-Saksassa. Syy, miksi valitsin juuri Münchenin oli lyhyt junamatka Itävaltaan, se oli kuitenkin mun silloisen reissun määränpää. Ensimmäiset tunnit kaupungissa eivät oikeen vakuuttaneet mua. Satoi vettä ja ukkosti ja kaikenlisäksi menin junassa väärään vaunuun ja ilman kivaa paikallista naista olisin joutunut ties minne! (Sen jälkeen olen alkanut tarkistaa, että meneekö koko juna tiettyy paikkaan vai vaan tietyt vaunut..) Majoituin keskustassa hostellissa ja senkin löytäminen kesti pienen tovin. Kun vihdoin löysin oikean paikan ja huomasin kuuden hengen dormin viihtyisäksi, pääsin vihdoin tutkimaan kaupunkia tarkemmin ja se kyllä ylitti mun odotukset.


Mulla oli kaupungissa aikaa kaksi yötä eikä oikeastaan suurempia suunnitelmia. Eniten aikaa taisin viettää Englischer Gartenissa, jossa ihastelin surffareita (kyllä, luitte oikein!)  ja otin aurinkoa. Puisto oli tosi iso ja olin välillä jopa ihan eksyksissä siellä.. Kävin myös tyhjällä Octoberfest alueella ja mietin, että miltä se näyttää lokakuussa kun ihmismassat ja olutteltat ovat vallanneet alueen.


Hengasin paljon keskustassa Marienplatz-aukion läheisyydessä, joka on oikeastaan Müchenin keskusta. Siinä ympäristössä oli esimerkiksi kaupungintalo ja paljon muita upeita rakennuksia. En enää jälkeenpäin muista mikä rakennus oli mikäkin, mutta se ei estä niiden ihailua. Marienplatzilta johonkin suuntaan lähti myös muistaakseni perinteinen kauppojen valtaama kävelykatu, jossa tuli myös pyörittyä. Ruokapaikoista mulla ei valitettavasti ole antaa mitään vinkkejä, sillä mun parin päivän ruokailu oli lähinnä take awayta ja puistossa syömistä. Ja Starbucksia, taisin käydä kolmen päivän aikana kolmesti siellä samassa :D Vikalla kerralla myyjä kysyi minne oon matkalla ja toivotti hauskaa lomaa, heh. Tykkään välillä reissata yksin, mutta inhoan ylikaiken käydä yksin ravintolassa syömässä. Se on jotenkin ankeaa ja tunnen oloni yksinäiseksi.

Saksasta jäi ihan hyvä fiilis lopulta. Voisin lähteä sinne uudestaankin! Täältä ainakin löytyy lisätietoa mun kirjoittamana kaupungista. Samoin ulkomailla-tagin alta, ja sieltä löytyy myös kaikki muut tbt-postaukset ja kaikkea muuta kivaa matkakuumetta poteville.. Mä lopetan varmaan jokaisen tbt-postauksen valittamalla mun matkakuumeesta, enkä tee poikkeusta tälläkään kertaa. Haluan reissuun! Onneksi kommenteista päätellen matkakuumetta on havaittavissa siellä ruutujen toisella puolellakin ;) Joko kaikilla on kesälomareissut suunniteltuna? Mä voisin joku kerta kirjoitella vähän mun kesän suunnitelmista..

2 kommenttia: