sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

onnistunut lahja ja treenikuulumisia



R: Viime vuonna sain kavereilta synttärilahjaksi säkin proteiinijauhetta, tänä vuonna juoksujuttuja! Paketissa oli asiaan kuuluvasti rakkolaastareita, urheilusukkia, energiapatukka, ponnareita, makaroonia (hiilaritankkausta varten!) ja vielä Juoksija-lehti. Ihana lahja, hauska miten osuvan lahjan tytöt olivat taas keksineet. Jenna sai melkeen samanlaisen paketin, joten kyllä nyt kelpaa treenata puolimaratonille. Lisäksi saatiin vanhemmilta vähän lenkkarisponssia, joten nyt pitäisi saada uudet lenkkaritkin ostettua. Käytiin tänään brunssin jälkeen muutamassa urheilukaupassa, mutta ei kumpikaan vielä ostettu kenkiä. Mä olen kyllä jo melko varma mitkä ostan, ajattelin tutkia jos saisin netistä tilattua ne edullisemmin..

Vähän harmittaa, että tällä viikolla treenailu on jäänyt niin vähäiseksi.. Ehdin vaan kahdesti salille ja kerran koristreeneihin ennen kun flunssa iski. Nyt on onneksi jo parempi fiilis, niin huomenna pääsee taas treenaamaan. Kipeänähän ei kannata lähteä treenaamaan, kannattaa kuunnella omaa kroppaa. Ja siis mun tapauksessa saa kyllä olla oikeasti kipeä, että jää treenit tekemättä. Ärsyttää sellaset "aivastin kerran, nyt saan maata sohvalla viikon ja ottaa saikkua"-tyyppiset ihmiset. Mulla on tällä hetkellä vähän päinvastoin, teki mieli salille, mutta Janne puhui mulle järkeä. Tylsää vaan ettei saanut kunnolla treenattua tällä viikolla. Monille toi kolme treenikertaa viikossakin on ihan hyvä, mutta mulla on maailman laiskin olo. En juossut edes yhtään lenkkiä! 13 viikon päästä puolimaraton on jo ohi, vähän pelottaa miten hyvin tässä ehtii treenaamaan. Noo, turha sitä ajankulua on murehtia, pitää vaan yrittää tehdä parhaansa.

4 kommenttia:

  1. Yhden puolimaratonin juoksee melkein treenaamattakin. ;) Just tänään kyllä mietin, että ois kiva mennä jonain kauniina kevät-/kesäpäivänä juoksemaan yhdessä Ruissaloon pitkä lenkki. Mennäänkö? Ja kiva, että tykkäsit lahjasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toivottavasti ;) Vois kyllä joskus mennä, joskus viikonloppuna kun on hyvin aikaa!

      Poista
  2. Mutta onneksi sulla on jo hyvä kunto kun pelaat korista! ;) kyllä se kunto vielä nousee nopeasti sit kun treenaat vielä lenkkejäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu totta, mutta silti pitkät matkat tuottaa vähän tuskaa :)

      Poista