sunnuntai 2. helmikuuta 2014

miten menee?

J: Piti jo eilen kirjoitella kuulumisia, mutta en pystynytkään kuin hehkuttamaan Susijengin MM-kisapaikkaa! Nyt siis vähän muitakin, enemmän tai vähemmän tärkeitä, kuulumisia mun viime viikoilta..

..Löysin mun karvahatun, mutta pidin sitä vaan sisällä

..Olen ollyt syväjäässä viimeiset pari viikkoa, onneksi nyt ilma vähän lämpeni

..En halua enää yhtään lisää lunta, se sentti oli ihan kiva, mutta en kyllä halua loskakeliäkään!


..Olen tehnyt gradun tutkimussuunnitelmaa, todennut sen olevan pelkkä tutkimussuunnitelma ja palautin työn, jossa ei ollut mitään hyvää

..Olen päättänyt lopettaa turhan stressaamisen jostain gradusta, on OKL:stä varmaan tyhmenpiäkin valmistunut joskus

..Sen sijaan olen siirtänyt ajatukseni jo Englantiin ja St Albansin puolimaratoniin

..Tajusin, että mun pitää ihan oikeasti saada hyvät juoksukengät ennen kun alan tosissaan treenailemaan. Vanhoista on pohja ihan rikki


..Juoksemisen sijaan olen kuitenkin käynyt salilla ja pelannut korista

..Voitettiin meidän perjantain matsi, vähän lievitti sitä viime viikonlopun pisteen tappiosta syntynyttä ärsytystä

..Urheilun lisäksi olen ottanut myös rennosti, juonut mm. Holland&Barretilta parilla eurolla tilattua Clippersin teetä ja katsonut liian monta jaksoa Modern Familyä Netflixistä


..Oon katsonut myös Siltaa Netflixistä. Pari jaksoa ekaa tuottista enää jäljellä, ne taitaa mennä tänään illalla!

..Huomenna on taaas pitkä päivä yliopistolla. Opiskelimotivaatio on nollassa!

..Ikävöin taas ihan liikaa viime vuoden rentoja au pair aikoja, syytän siitä viime sunnuntaista visiittiä vanhan host-perheen luokse

..Koitan silti tsempata kovin koulussa, sillä tämä saattaa olla mun viimeinen opiskelukevät koskaan!!

..Ja viimeinen kesä hommata kesätyö, alkaa tulla stressi siitäkin


..Olen viimeiset pari viikkoa meinannut varata ajan viisaudenhampaiden poistoon, mutta olen jänistänyt

..Olen ollut varaamassa myös kampaajaa, mutta sen olen unohtanut

..Sen sijaan olen keskittynyt lentojen varaamiseen, jos huomenna saisi ne Espanjan lennot ostettua?

..Kirppispöydän sain vihdoin varattua, Paikallinen Kirpputori pöytä 69! Sinne kaikki, meillä on Riikan kanssa perjantaihin saakka pöytä

Mun elämä on oikeasti ollut viime aikoina hyvin tylsää, pelkkää opiskelua, sen välttelyä tai siitä valittamista! Nyt siirryn tohon opiselun välttelyyn, eli katsomaan Siltaa. Hauskaa alkavaa viikkoa kaikille :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti