maanantai 27. tammikuuta 2014

should i..?


R: Mulla on taas pieni hiuskriisi meneillään.. Olen jo aikoja sitten päättänyt, että en värjää hiuksia enää, kun olen vihdoin saanut oman värin takaisin. Olen vuosien aikana oppinut, että hiusten värjääminen ja kaikki siihen liittyvä ei vaan sovi mulle, en kestä juurikasvua, väri ei koskaan tunnu hyvältä ja mun hiuksissa kaikki värit taittaa punaiseen todella helposti. Mutta, silti aina välillä houkuttaisi ihan kamalasti värjätä ja kokeilla jotain uutta. Viime aikoina olen alkanut harkita liukuvärjäystä ja värikin olisi jo valmiina. Sain tuon värin erään testiryhmän kautta, olin sillon ihan varma että haluan kokeilla liukuvärjäystä, mutta nyt kyllä taidan olla melko varma, etten ainakaan tuolla värillä värjää. Ensinnäkin, luulin että noissa kotiliukuvärjäys-paketeissa olisi mukana myös se "pohjaväri", tuossa ei ainakaan ole? Ja toiseksi, mua oikeen pelottaa miltä mun hiukset näyttäisi kuparin värisenä. Varmaan kirkkaan punaiselta! Joku vaalean ruskea tai vaaleahko liukuvärjäys voisi olla kivempi..

Parasta olisi, jos voisi aina tarvittaessa käydä kampaajalla värjäämässä hiuksia, mutta kun se maksaa. Mä tuhlaan tällä hetkellä jo näihin ripsiin, joten taidan jatkossa säästää kampaajarahat muihin asioihin (miettikää, kampaajakäynti maksaa helposti 100e, sillä saa jo lennot jonnekin!). Kotivärjäys olisi halvempaa, mutta kuka mun hiukset aina värjäisi? Itse en osaa, Janne tuskin suostuisi ja Jennan kanssa menee usein aikataulut niin ristiin, että ehtisin aina kirota juurikasvuani sata kertaa ennen kun se saataisiin värjättyä. Ja kotona värjäämällä ei kuitenkaan saisi ihan täydellistä lopputulosta. Joten, taidan nyt tässä pohdinnassani päätyä siihen, että en värjää. Tai jos kuitenkin testaisin sitä vaalean ruskeaa liukuvärjäystä? Kamala kun ikinä ei ole mihinkään tyytyväinen, ensin pitkään odotin, että saan oman värin takaisin niiden kaikkien punertavien kokeilujen jälkeen, ja nyt tekisi mieli taas värjätä. Ideoita? Neuvoja?

9 kommenttia:

  1. Mä tein noilla itelleni liukuvärjäyksen, tai no tein kahdesti, kun ei ekasta jäänyt oikeen mitään jälkeä.. ja ihan hyvin onnistu tekee itse kotona.. ja jos ei miellytä, niin ainahan voi sitte hiukan lyhentää hiuksia ;) helpompi kuin koko pään värjääminen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogger jumii enkä pysty laittaa kommenttia ku tällee "vastaamalla" joten kirjoitan nyt tähä :)

      Mun mielestä sulle kävis liukuväri sillee että annat tyven olla oma ja vaalennat vähän latvoista!! :) luonnollinen!

      Poista
    2. Joo Tuisku mä mietinkin että taisit näistä just sillon joskus puhua.. Mä en kyllä taida värjätä, oon tuijoitellut tota väriä ja se näyttää ihan liian punaiselta :D

      Poista
    3. Enni, vaalea tosiaan saattais sopia paremmin, toi näyttää pelottavan punaiselta nyt kun olen asiaa vielä pohtinut!

      Poista
  2. En kyllä suosittele värjään,kun oot noin hienosti saanu oman värin takaisin! :)

    Oon ehkä hieman samanlaisessa tilanteessa, paitsi, et mulla on oman hiusvärin kasvatus kesken.Oon saanu kasvatettua about 3 cm ja mietin jo,et jaksanko tän projektin loppuun asti? Mulla on kuitenkin omat hiukset melkein 60 cm pitkät ni hommaa on hieman edessä.(oon kyllä varautunu lyhentään näitä ihan reippaasti) Vaikkakin mulla on hiusvärit jo kaapissa sitä hetkeä varten,et menee hermo ja kasvatus loppuu. Tosi vaikeita tilanteita :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en mä taida värjätä. Kuitenkin epäonnistuis tms :D Ja jaksat sä kasvattaa, tsemppii!

      Poista
  3. Moi! Yks bloggari vinkkas et opiskelet luokanopettajaks Turussa :) Voisiks kertoo millainen soveltuvuuskoe sulla oli silloin ?:) Ooks siis Turun vai Rauman puolella?:) Toivottavasti kerkeisit vastata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Olen Rauman OKL:ssä. Siitä on jo viisi vuotta kun pääsin sisälle, silloin oli ainakin pelkkä haastattelu ennakkotehtävän perusteella.:) Eka siis VAKAVA-koe ja siitä pääsi kolminkertainen määrä haastatteluun, mitä sitten valittiin sisälle. Haastattelu on mun mielestä ihan mukava ja helppo. Itse höpöttelin ja vastailin kahden haastattelijan kysymyksiin noin puolen tunnin ajan :)
      Esim. lastentarhaope puolella on kai ryhmähaastattelu ja tehtävä eli soveltuvuuskoe riippuu yliopistosta/linjasta.. Turussakin on kai eri!

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta!:)

      Poista