maanantai 2. joulukuuta 2013

vuosi 2013 tammikuusta kesäkuuhun

R: Päätin taas tehdä pienen katsauksen menneeseen vuoteen samalla tavalla kun viime vuonna. Tässä vuoden 2013 ensimmäiset kuusi kuukautta..


Tammikuussa hengailin Jennan kanssa ennen kun hän lähti taas takaisin Englantiin. Treenasin paljon ja ostin elämäni ensimmäiset salihanskat. Osallistuin Turku Workoutiin, hullua treeniä koko päivän! Odotin jo kevättä ja ostin uuden nahkatakin. Juhlin Kouvolassa kaverin synttäreitä naamiaisteemalla ja söin liikaa Tuiskun tekemiä herkkuja. Opiskelin ja aloitin gradun.


Helmikuussa matkustin St Albansiin Jennan luo ja vietin pari päivää au pairin arkea. Käytiin fiilistelemässä muotiviikkoja Lontoossa ja reissattiin bussilla Amsterdamiin. Tein ensimmäistä kertaa banaanilettuja ja ihastuin niihin. Ostin elämäni ensimmäiset ruskeat kengät, joita en ole montaa kertaa käyttänyt.


Maaliskuussa pääsin taas Lontooseen ja St Albansiin, tällä kertaa äitin ja iskän kanssa. Otin elämäni ensimmäiset ripsenpidennykset, joihin olin super tyytyväinen. Shoppailin kivoja keväisiä juttuja ja ihastuin neonkeltaiseen. Juhlin 25-vuotissynttäreitä ihanien ihmisten kanssa ja kärsin pienestä ikäkriisistä. Maaliskuussa kävin myös ahkerasti salilla ja loppukuusta lähdettiin Lahteen pelaamaan korista.


Huhtikuussa vietin taas Jennan kanssa aikaa ja otettiin asukuvia ennen kun hän lähti pääsiäisloman jälkeen takaisin Englantiin. Ennen sitä myytiin myös kamalasti tavaraa kirppikselä taas. Päätin etten murehdi turhista asioista ja fiilistelin kevättä. Tein ensimmäistä kertaa avokadopasta, joka oli niiiin hyvää. Aloitin työt verotoimistolla, jossa aika meni ihan mielettömän nopeasti.


Toukokuussa matkustettiin Lissaboniin, jossa oli jo ihan kesä. Ihasteltiin upeita maisemia ja otin satoja valokuvia. Ostin kesän käytetyimmän vaatekappaleen, mustavalkoiset lökähousut. Toukokuun alussa vietin vappua ruissalossa yolakki päässä ja söin järkyttävän ison munkin. Toukokuu meni niin nopeasti, että välillä oikeen hirvitti.


Kesäkuussa opiskelin yhden kurssin verran. Mökkeiltiin paljon ja muistin miten ihana Suomen kesä on. Voitettiin katukoristurnaus Salossa ja saatiin hieno pokaali. Kävin ensimmäistä kertaa Savonlinnassa ja juhannuksena mökkeiltiin taas Itä-Suomessa, siitä on tullut jo perinne. Kesäkuussa söin paljon mansikoita ja ekaa kertaa myös pakastin niitä.

Sellainen alkuvuosi 2013! Loput vuodesta tulossa myöhemmin.. Oli muuten kiva taas muistella mennyttä vuotta, tuli paljon upeita muistoja mieleen. Ja vähän oli vaikea valita taas vaan neljä kuvaa tähän ja jokaisen kuvan alle olisi voinut kirjoittaa vaikka miten pitkän romaanin..

4 kommenttia:

  1. aww alko tehä mieli mansikoita.
    ja olipa kiva tää postaus :) kohta muuten alkaa taas tulla blogeissa niitä "vuoteni 2013" postauksia, pitää varmaan alkaa valmistella omaakin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :D Mä kyllä tykkään lukea tällaisia..

      Poista
  2. oi kun tuli ikävä kesää! ihania kuvia :)

    VastaaPoista