maanantai 25. marraskuuta 2013

brunssia ja joulufiilistelyä

R: Me oltiin jo kauan sitten tyttöjen kanssa päätetty, että mennään jonnekin brunssille sunnuntaina. Päädyttiin pitkän pohdinnan jälkeen varaamaan pöytä Fazerilta, joka oli hyväksi havaittu perusbrunssi. Alettiin alkuviikosta ihmetellä miksei varausvahvistusta ole kuulunut (tehtiin pöytävaraus netin kautta), kaveri soitti sinne ja kuuli että ei meillä mitään varausta ole, paikka on täyteen jo varattu. Hiemanko ärsytti! Mä tein varauksen netin kautta melkeen kaksi viikkoa etukäteen ja ei ainakaan sivuilla sillon ollut mitään tietoa että juuri tuo päivä olisi täynnä, luki vaan että kaksi edeltävää sunnuntaita on täynnä. Olen muutenkin kuullut huonoja kokemuksia Fazerin brunssin varauksista, joten jos sinne haluatte niin kannattaa kyllä ehdottomasti soittaa ajoissa, eikä luottaa siihen että nettivaraus menee perille. Mutta, onneksi Dylan Milk pelasti!


Olin lukenut monesta paikasta kehuja Dylanin brunssista, joten odotukset oli korkealla. Lopulta olin tosi positiivisesti yllättynyt brunssiin. Paikkana Dylan Milk oli vähän erilainen kun monet muut brunssipaikat, kaverilla tuli siitä kuulemma mieleen koulun ruokala? Mä itse pidin valoisasta ja avarasta ravintolasta, jossa oli hyvin tilaa ja pelkistetty sisustus. Brunssilla oli meidän lisäksi melko vähän ihmisiä, eniten oli perheitä, mutta aika laidasta laitaan oli porukkaa. Onneksi niistä lapsista ei ollut mitään haittaa, ehkä ärsyttävintä olisi ollut jos joku lapsi olisi koko ajan parkunut viereisessä pöydässä.. (Me taidettiin pitää enemmän meteliä kun ne lapset.) Oli ihana olla kerrankin brunssilla niin, että ruokaa ei tarvinnut jonottaa varttia, vaan sai heti haettua lisää ruokaa jos jotain teki mieli.


Ja sitten itse ruokaan! Tarjolla oli tosi paljon kylmiä salatteja, joiden lisäksi oli perinteisiä brunssiherkkuja: croissanteja, lettuja, tuoretta leipää, muutamaa eri juustoja, karjalanpiirakoita ja munavoita, leikkeleitä, lihapullia, espanjalaista munakasta, munakokkelia.. Lisäksi oli ihania hedelmiä, marjarahkaa, erilaisia myslejä, muroja ja jogurttia (joita en edes maistanut) ja jälkiruokana oli vaniljapannacottaa, brownieta, tuulihattuja, vaahtokarkkea.. Ruokaa oli siis ihan mielettömän paljon ja tosi monet ruoat oli just mun makuun. Arvatkaa olinko hieman täynnä kun lähdettiin pois tuolta? Miinusta tälle brunssille antaisin tuoremehusta, joka oli tosi laimeaa. En myöskään tykännyt lautasista, mitä ideaa kasata viittä erilaista salaattia syvälle lautaselle, kun ne kuitenkin sekottuu siinä heti? Syvän lautasen tilalle tavallinen lautanen, niin menen tuonne uudelleenkin! Tai okei, voisin kyllä mennä muutenkin, oli tosi hyvä hintalaatu-suhde. Brunssi maksoi 17,50 euroa, mutta nyt oli kampanja, jossa joka neljäs pääsi ilmaiseksi. Eli meidänkin porukka sai brunssin vielä normaalia halvemmalla. Okei, siitä tuli kyllä lisää hintaa, että paikalle piti mennä metrolla, mutta eipä se haitannut!


Brunssin jälken kierittiin mahat täynnä takaisin keskustaan. Kierreltiin muutamissa kaupoissa ja päädyttiin taas Stockalle ihastelemaan jouluosaastoa. Osuttiin sopivasti paikalle kun Stockan ohi meni joku kulkue, joulunavaus ilmeisesti? Väsyneen päivän piristys oli ehkä se, kun nähtiin joulupukki! Heti tuli joulufiilis! Jenna onnistui ottamaan kulkueesta muutamia kuviakin, noi koirat oli niiin söpöjä. En kyllä ihan tajunnut mikä niiden idea tuossa oli?

Helsingin keskustassa oli ihanan jouluista, onneksi Turkuunkin on nyt sytytetty jouluvalot. Ja Suurtorin joulumarkkinatkin oli ensimmäistä kertaa viime viikonloppuna, se on varma joulunmerkki. Pitäisi ottaa kamera mukaan ja mennä joku ilta ihastelemaan jouluvaloja.. Tämä viikko on kyllä taas ihan törkeen kiireinen, mutta onneksi on vaan kaikkea hauskaa tiedossa. Mulla on tällä viikolla vaan kaksi päivää töitä, kaksi viimeistä päivää harjoittelussa, jee! Ajattelin joku päivä kirjoitella vähän lisää tuosta mun harjoittelusta ja jatkosta, nyt en ehdi kun pitää mennä syömään. Muistakaa arvonnat!

4 kommenttia:

  1. Oih miten ihanan näköstä! Mä en oo ikinä ollu brunssilla, tuntuu et kaikki muut on :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Brunssit on ihania kun voi rauhassa syödä herkkuruokia hyvässä seurassa <3

      Poista
  2. Näyttää niin hyvältä, että pitää ehkä joskus itsekin mennä tuonne brunssia tsekkailemaan... Kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista