maanantai 28. lokakuuta 2013

must have: bikersaappaat

R: Kukaan meidän eteisessä käynyt ei ehkä uskoisi, että sanoisin näin, mutta mulla on liian vähän kenkiä. Tai okei, korjaan, liian vähän tähän vuoden aikaan ja arkikäyttöön sopivia kenkiä. Converseja kyllä löytyy, samoin kivoja kesäkenkiä, korollisia nilkkureita ja kiilakorkoja, mutta tavalliset arkeen sopivat helpot kengät puuttuu ihan kokonaan. Ja kaiken lisäksi huomasin kauhukseni pari päivää sitten, että mun mustat Converset on melkein rikki siitä kärjestä!



Olen ennenkin maininnut, että onnistuin kuluttamaan viime talvena puhki kahdet hyvin (ja kauan) palvelleet bikersaappaat. Toiset heitin pois jo viime keväällä, toiset säästin, mutta en kyllä tiedä miksi. Ne on niin säälittävän näköiset, en millään raskisi heittää niitä pois. Ei niitä kuitenkaan enää missään kehtaa käyttääkään, mutta jotenkin tuntuu niin väärältä heittää ne pois. Mutta, tarvitsisin siis mahdollisimman pian jotkut kivat bikersaappaat..Tai maiharit. Sellaiset vähän sirommat, joissa ei olisi liian korkea varsi ja joita olisi hyvä pitää jalassa koko päivän. Mieluiten kengät saisivat olla nahkaa, että ne kestävät kovaakin käyttöä.
Selailin Spartoon* kenkävalikoimaa ja valinnanvaraa ainakin on, tuntuu vaan että olen niin kamalan nirso bikerbootsien suhteen. Mitkään ei ole täydelliset!  Joskus kun sattuu löytämään jotkut täydelliset, niin hinta onkin sitten ei niin täydellinen.. Nyt kuitenkin iskin silmäni ylläolevan kollaasin alarivin oikeanpuolimmaisiin* kenkiin. Nuo remmit on tosi kivat, kengät on simppelit, mutta niissä on kuitenkin peini juju. Lisäksi ne vaikuttaa vähän sirommilta kun monet muut bootsit, verratkaa vaikka noihin viereisiin.


Tässäkin kollaasissa mun kollaasit osui oikeaan alareunaan, ihastuin vähän noihin Vagabondin nauhallisiin nilkkureihin*. Tuollaisiakin kaipaisin kenkävalikoimaani, hyvät "joka paikan" kengät, joita voi käyttää sukkisten tai housujen kanssa. Mun mielestä noi on just sellaset kengät, jotka jokaisen kenkäkaapista pitäisi löytyä. Valkoisten matalavartisten conversen tennareiden lisäksi siis.. Mun onnekseni perjantaina on tiedossa Biancon Fashion Armyyn kuuluvan Reetan järjestämät  "kenkäbileet" Biancossa, pääsen ihastelemaan Biancon kenkävalikoimaa ja ehkä vähän shoppailemaan.. Torstaina onkin sopivasti palkkapäivä, niin voin hyvällä omalla tunnolla ostaa jotkut kengät! Olisikin jo perjantai.

Onko teillä syksyn ja talven kenkähankinnat tehtynä jo? 

*=mainoslinkki. Postaus sisältää mainoslinkkejä.

8 kommenttia:

  1. aivan ihanat just noi vagabondit! Mä niin tartten jotkut maiharit just nyt!

    -Klara

    http://www.lily.fi/blogit/klaran

    VastaaPoista
  2. mulla on noi vagabondit, mut ruskeena ja mokkasena. Ne on silti aivan täydelliset <3 sopii asuun kun asuun. Olisin noi mustat sillon halunnu, mutta ei ollut mun kokoa joten päätin ottaa sit ruskeet. Voin kyllä lämpimästi suositella :) ja biancosta ostin kans viime talvena biker saappaat, nekin on aivan täydelliset! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijjaa! Toivottavasti löytäisin jotkut kivat tuon tapaiset :) Yleensä Biancossa on tosi kivoja kenkiä.

      Poista
  3. hei kivaa nähä siellä biancoillassa! itelläkin syksy/talvisaappaiden hankinta ajankohtaista ja toivon, että perjantaina löytyy jotkut kivat ;p vaikka muuten ostan yleensä aika edullista (=huonolaatuista) kamaa, niin hyviin saappaisiin haluan kyllä panostaa :) jotkut ajattomat ja klassiset olisi kiva löytää, niin ei heti ensi vuonna tarttisi olla uusi ostamassa! mutta nähdään perjantaina!=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Reetta sanoikin että säkin ehkä olet tulossa, kiva! Siellä nähdään sitten :)

      Poista
  4. Ihania kenkiä. Yhdet syyskenkulit sain ostettua, mutta maiharit uupuu vielä ^^

    KickstartMyHeartIina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu mulla vähän sama tilanne :) Ei aina jaksaisi näitä smaojakaan käyttää..

      Poista