sunnuntai 6. lokakuuta 2013

lazy weekend

R: Tänä viikonloppuna olen..

..mennyt ajoissa nukkumaan iltaisin ja herännyt aamulla pirteänä jo kahdeksan jälkeen

..lukenut Turun Sanomat kannesta kanteen ja juonut monta kuppia kahvia

..käynyt kahdesti salilla ja kerran koristreeneissä heittelemässä


..leiponut sienipiirakkaa ja omenapiirakan

..tehnyt ruoaksi avokadopastaa ihan täydellisistä avokadoista

..pelannut kännykällä kymmeniä kierroksia sanajahtia

..todennut että oravat on rumia


..katsonut pari jaksoa Gossip Girliä ja yhden elokuvan

..kuvannut syksyisiä maisemia

..ja ihastellut upean värisiä lehtiä.

..lukenut pitkästä aikaa paljon blogeja ja inspiroitunut ihanista syksyisistä asuista


..kuunnellut kymmeniä kertoja Timi Lexikonin Siivet auki -biisiä

..syönyt liikaa mandariineja (tai siis satsumia), ne on tosi hyviä tähän aikaan vuodesta

..varannut melkeen hotellin Lontooseen

..ja laskenut päiviä matkaan (liikaa vielä!).

On kyllä ollut ihanan rento viikonloppu, kivaa vastapainoa viime viikonlopulle, jolloin oli koko ajan kiire johonkin suuntaan. Vaikka mä tykkään älyttömästi niistä viikonlopuista kun on paljon tekemistä sovittuna, niin silti kaipaan aina joskus tällaisia rentoja viikonloppuja, jolloin voi tehdä mitä haluaa. Ihana kun tänäänkin oli aikaa rauhassa käydä salilla, leipoa ja laittaa ruokaa. Mutta, nyt mä taidan syödä iltapalaksi sitä tänään leivottua sienipiirakkaa ja katsoa vähän lisää Gossip Girliä. Heippa!

12 kommenttia:

  1. Ihanan värisiä kuvia! Mutta oravat rumia, ei kai, nehän on niin söpöjä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja toi orava ainakin oli jotenkin tosi kuumottava, pelottavat silmät jne :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Ei ne aina ole, toi näytti rotalta :D

      Poista
  3. ihania värikkäitä syyskuvia, lähetä jonnekkin luontokisaan niitä!

    VastaaPoista
  4. Oravat on söpöjä! :D Ihania syksyisiä kuvia sait! :) Paljon oot ehtinyt tekemään!

    VastaaPoista
  5. Toi Siivet auki on törkeen hyvä biisi! Timi Lexikonilla on muutenkin tosi hyviä sanotuksia biiseissään, semmosia jotka pistää oikeesti ajattelemaan.

    VastaaPoista
  6. Täääääh? :D Oravathan on niiiin söpöjä! Tuitui. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi oli ruma orava. Sen jättisuuret silmät oli pelottavat ja se vaan tuijotti jähmettyneenä jonnekin. Näytti rotalta!

      Poista