perjantai 13. syyskuuta 2013

testissä kasvoöljy

R: Sain vähän aikaa sitten testiin L'Orealin Extraordinary Oil -kasvoöljyn. Siis kasvoöljyn! Hiusöljyjä olen testannut muutamaltakin eri merkiltä, mutta kasvoöljyjä en ole ikinä testannut. Oikeastaan en ole edes tiennyt että sellaisia on olemassa. Tämä L'Orealin onkin ihan uusi, samaa sarjaa hiusöljyn kanssa.

Koska en ollut koskaan uhrannut ajatustakaan kasvoöljyille, niin en oikeen tiennyt mitä tältä odottaa. Ajatuksena kasvoöljy kuulostaa jotenkin rasvaiselta. Tätä voi käyttää myös meikin alla, mikä ei ehkä ihan ekana tulisi mieleen, varsinkin jos iho rasvoittuu helposti. Mä olin ihan yllättynyt miten vähän tämä teki ihosta rasvaisen näköisen, päinvastoin. Öljy kuivui tosi nopeasti, eikä naama näyttänyt käytön jälkeen yhtään öljytyltä (ainakaan sen jälkeen kun opin annostelemaan öljyä oikean määrn)! Ja ihosta tulee muuten ihanan pehmeä aina käytön jälkeen, ihan erin tuntuinen kun tavallisen kasvovoiteen käytön jälkeen.

Mä olen käyttänyt tätä enimmäkseen iltaisin, ihan vaan siitä syystä että aamuisin on yleensä vähän kiire ja sillon on helpompi käyttää ihan tavallista kosteusvoidetta. Tässä on sellainen helppokäyttöinen "annostelija"korkki, vähän kun joku pipetti, jonka kanssa saa helposti oikean määrän öljyä. Aluksi meinasin aina laittaa liikaa öljyä, jolloin kasvot helposti jäivät rasvaisen näköiseksi, mutta nyt osaan jo annostella oikein. Joskus iltaisin laitan ihan tarkotuksella vähän runsaammin öljyä kasvoille, toivottavasti se auttaa ja iho ei kuivu kuten joskus aina alkusyksystä. Ja tämä on muuten tosi ihanan tuoksuista, aluksi pelkäsin että tuoksu on liian vahva. En kyllä olisi uskonut, että innostun tästä kasvoöljystä näin paljon, usein kaikki seerumit ja öljyt on mun mielestä vähän hifistelyä.. Oletteko te ikinä testanneet kasvoöljyä? Mä en osaa sanoa saako tätä L'Orealin kasvoöljyä vielä kaupoista, mutta jos vielä ei saa niin eiköhän näitä pian ala kauppojen hyllyille ilmestymään.. Itse siis sain tämän erään testiryhmän kautta.

3 kommenttia:

  1. mielenkiintoista, en ole ikinä kuullutkaan tuosta! :)

    VastaaPoista
  2. Kokeile Biothermin blue therapy serum-in-oil night -tuotetta. Siinäpä velho uutuus!! Huomaat selkeen eron jo YHDEN käyttökerran jälkeen! Laitoin sitä (sain testerin) yhteen viheliäiseen ihottumaan joka oli vaivannu kolme viikkoa ja simsalabim! - meni noin 20 minuuttia ja se oli lähes täysin POISSA. Ostin heti tuotetta lisää. Sopii varsin hyvin meikinkin alle, mutta kantsii laittaa sen päälle jotain päivävoidetta, antaa kuivua n. kymmenen minsaa, sitte painelee viä varovasti paperiin ylimääräisen kosteuden, ja sit vasta pohjustusvoide, ettei se pohjustusvoide ala metkuilla. :) Ja vaikka ko. tuote on olevinaan ns. ryppyvoide, se auttaa tosi hyvin näppyihinkin. Se tasoittaa niitä, poistaa melkein täysin turvotuksen ja punoituksen niistä. SUOSITAN SYDÄMENI POHJASTA. :)

    VastaaPoista