perjantai 6. syyskuuta 2013

kaikki on uutta ja ihanaa


R: Huh, onpas viikko mennyt nopeasti! En ole pahemmin ehtinyt bloggaamaan, kun on ollut niin paljon kaikkea uutta ja kiirettä. Aloitin siis maanantaina harjoittelun ja vaikuttaa ihan mielettömän kiinnostavalta ja inspiroivalta. Olen viikon aikana saanut mm. monta uutta ideaa mun graduun ja lisäksi pääsen mukaan tosi mielenkiintoiseen projektiin, jossa todennäköisesti jatkan tutkimusavustajana vielä harjoittelun jälkeenkin. Ihmiset on mukavia ja ilmapiiri töissä on tosi rento. Tänään pääsin vielä ihan uudella tavalla tutustumaan työporukkaan, kun oli fuksien ja henkilökunnan tutustumispäivä. Pääsin samalla ensimmäistä kertaa lounasristeilylle aurajoelle, hauska kokemus sekin.

Tiistaina meillä oli myös koristreenit ja lupauduin ottamaan ensi kaudeksi lisenssin. Mä siis pelaan muutaman vuoden tauon jälkeen koripalloa taas joukkueessa, ihan mahtavaa. En jaksaisi odottaa ensimmäisiä pelejä! Koripallohuumaa on kasvattanut tässä tämän viikon aikana myös Susijengin upeat pelit koriksen EM-kisoissa, Turkkikin kaatui ihan helposti! Seuraako joku muu koripalloa? Meillä oli töissäkin taukohuoneessa yllättäen keskustelunaiheena koripallo, hauska huomata että menestyksen myötä ihmiset alkavat kiinnostua lajista yhä enemmän myös täällä Suomessa.

Käytiin Jennan kanssa iltapäivällä ottamassa asukuvia nopeasti, mutta eivät ne oikeen onnistuneet. Mun silmäpussit oli vähintään koripallon kokoiset ja muutenkin olemuksesta oikeen paistoi sellanen perjantai-iltapäivän fiilis, hiuksetkin oli sekaisin tuulesta ja kiireestä. Ei aina voi onnistua.. Pian pitäisi lähteä treeneihin, mutta sen jälkeen ajattelin ottaa loppuillan rennosti, voisi vaikka pitkästä aikaa katsoa jonkun leffan. Hauskaa viikonloppua kaikille!

7 kommenttia:

  1. I love your loafers!
    kisses from Milano
    http://sienastyle.blogspot.it

    VastaaPoista
  2. Ihana paita!! Rakastan tota kuvioo <3

    VastaaPoista
  3. Onpas aivan hurrrrrjan kaunis asu <3


    ❤: http://kehvelijehnakas.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Nos en canta tu estilo, nosotras tambien tenemos un blog, estamos empezando y nos ayudaría mucho que te pasaras.
    amigasyresidentesenstylestation.blogspot.com
    un besazo

    VastaaPoista