torstai 8. elokuuta 2013

my day so far..


J: Mun oli pakko tulla kirjoittelemaan teille vähän kuulumisia pikaisesti. Istun tällä hetkellä koneella kahvikuppi vierellä hiki valuen ja keräilen voimia tämän viikon viimeisiin ruotsin tunteihin. Kesäyliopiston kurssi alkoi maanantaina lähtötasotestillä, josta nappasin komeat 30/70 pistettä. Alle puolet pisteistä tarkoittaa kuulemma tuplasti kovempaa opiskelua kurssilla, hienoa.. Olin tehnyt niin tyhmiä virheitä, mun tisdag oli esimerkiksi tuesdag, när oli vem jne. Sainpahan ainakin siitä motivaatiota opiskeluun! Mähän näytän loppukokeessa, että olen kirjoittanut kuitenkin hyvän arvosanan ruotsista ja se on aina ennen ollut mulla englantia parempi..

Tänään oli mun viimeinen työpäivä lastenhoitajana Salossa. Viimeisen kerran joudun lähteä ennen seitsemää ajelemaan täältä Saloon. Tai no pariksi viikoksi lupauduin vielä päiväkotiin, mutta sillon saa nukkua onneksi vähän pidempään! Töiden jälkeen hain vähän mun kamoja vanhempien luota ja hyppäsin junaan. Nyt olen taas Turussa. Piti järjestellä vähän vaatteita kaappiin ja kerrata verbejä ruotsiksi, mutta olenkin vaan kuljeskellut tuo karttapallo kädessä ympäri kämppää ja koittanut miettiä sille paikkaa.. Olis muuten helpompi tehtävä, jos omistettaisiin hyllyjä! Olen syönyt myös melkein pussillisen tuollaisia salmiakkeja, joita sain tänään niiltä mun hoitolapsilta läksiäislahjaksi. Sain muutakin kivaa, ne saattavat näkyä joskus jos saan vihdoin tehtyä jonkinlaisen kämppäpostauksen ;)

Nyt pitäisi pian lähteä kävelemään yliopistolle päin. Hikoilen jo valmiiksi kun mietin tuota matkaa, haha.. Ei kyllä saisi valittaa kun on lämmin. Bye!

2 kommenttia:

  1. Luin ensin että hait kanoja, mutta onneks tajusin virheeni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, olenko unohtanut kertoa täällä, että mulla on kanoja?;)

      Poista