lauantai 24. elokuuta 2013

Kahden kesken keskellä järvee


J: Perjantaina lähdettiin heti mun töiden jälkeen Teemun kanssa mökkeilemään Teijolle. Vuorokausi kolitseissa ja ilman meikkiä, hyvää ruokaa syöden, nukkuen ja rentoutuen teki kyllä todella hyvää. Kaiken kruunasi soutelu illalla auringon laskiessa peilityynellä merellä. Olen sanonut tuhanteen kertaan, että rakastan ylikaiken Suomen kesää ja luontoa, mutta toistetaan se nyt vielä. On tämä vaan niin kaunis maa! 

Tänään eräjormailtiin oikein kunnolla, kun raahauduttiin metsään etsimään sieniä ja pomimaan mustikoita. Saaliiksi tuli ehkä kaksi litraa mustikoita, juuri sopivasti siis piirakkaan ja alkuviikon aamupuuroihin. Löydettiin myös kolme kanttarellia ja noin kolme tuhatta muuta sientä, jotka tosin jätettiin suosiolla sinne metsään muiden sienestäjien iloksi. Hetki sitten tultiin kotiin Turkuun ja nyt tuijottelen juuri tulostamaani ruotsin tekstiä, joka odottaa suomentajaansa. Ei vaan jaksaisi. Tekisi mieli käyttää näin nätti kesäilta istuskelemassa jokirannassa ;) Aina ei vaan voi, nyt siis koulujuttujen pariin! Kivempaa lauantaita muille;)

8 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja ihana postaus muutenkin!:)

    VastaaPoista
  2. Kaunista ja rento fiilis oikein puski tännekin :) Ylihuomenna itsekkin pääsee rentoilemaan :)

    VastaaPoista
  3. Ihanaaa!!! Tää on kyl nii kaunis maa ja eräjormailu o parasta8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niiimpä:) Voisin taas lähteä mökille, alkaa tämä läppärin näytön tuijottaminen tylsystyttää..

      Poista