sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

paksupohjaiset tennarit


R: Tuli taas tehtyä tällainen "enpä olisi vuosi sitten uskonut" -ostos, paksupohjaiset tennarit. Paksupohjaisia kenkiä olen kyllä katsellut "sillä silmällä" jo pidempään, mutta mitään tarpeeksi kivoja ei ennen näitä osunut kohdalle. Tällaiselle tennaritytölle nämä on kyllä ihan täydelliset, eipä aina ole converset jalassa. Vähän houkuttaisi ostaa hyvin samantapaiset valkoisena H&M:ltä, sovittelinkin niitä jo kaupassa. Valkoiset sopisivat kesään vielä paremmin kun nämä mustat.. Nämä tennarit pääsevät ehdottomasti mahdollisimman pian käyttöön tämän topin kanssa.

Tilasin nämä muuten membersiltä, kuten tässä postauksessa sanoinkin ja oli mielettömän nopea toimitus. Tein tilauksen tiistai-iltana ja perjantaina hain jo hakea paketin postista. Kerrankin näin päin, yleensä paketteja joutuu odottamaan ihan liian kauan.

Huomasitteko muuten ton facebook-bannerin tossa sivupalkissa? Mä nörtteilin tänään aamulla ja sain sen ihan itse laitettua siihen. Blogia voi siis seurata kätevästi facebookin kauttakin, postausten lisäksi linkkaillaan sinne muitakin kivoja juttuja ja tietenkin kirjoitellaan myös kuulumisia jne useammin kun tänne. Monet varmaan tiesivätkin, että google reader lopettaa toimintansa 1.7, eli huomenna. Jos siis seuraatte blogia sitä kautta, niin siirtykää seuraajiksi vaikka facebookin puolelle tai lisätkää blogi omiin suosikkeihin blogilistalle tai blogloviniin. Mä alan nyt laittaa itseäni kuntoon, lähdetään pian Saloon, tiedossa bball&bbq!

6 kommenttia:

  1. Kattelin noita samoja kenkiä Membersiltä ja teki ihan mahottomasti mieli tilata kun olivat niin halvatkin, mutta en raaskinut kun just olin tilannut Asokselta kolmet kengät. :D Mutta on nuo kyllä hienot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijjaa, no varmaan kivoja kenkiä sieltä asokseltakin tulossa ;)

      Poista